Istun kahvilassa odottamassa sateen laantumista. Nepaliin on tullut Bengalinlahdelta rankkoja sateita vielä lokakuussa, vaikka normaalisti tähän aikaan sadekausi on jo ohi ja nautitaan aurinkoisista päivistä.
Syksyyn Nepalissa kuuluu leijojen lennätys. Sanotaan, että leijojen tarkoituksena oli kertoa sateenjumala Indralle, että riisipellot eivät enää tarvitse sadetta. Tänään rankkasateen vuoksi taivalla ei näy kuitenkaan leijoja.
Sateen ja harmauden keskeltä ei näy myöskään Kathmandun laaksoa ympäröiviä kukkuloita tai niiden takana siintäviä lumihuippuisia vuoria. Nepalissa sijaitsee kahdeksan maailman kymmenenneksi korkeimmasta vuoresta, minkä takia maata kutsutaankin maailman katoksi.
Vaikka kauniissa vuorimaisemissa voisi kuvitella olevansa huipulla vähän kaikessa, niin valitettavasti Nepal rypee pohjamudissa vielä monessa suomalaiselle itsestään selvässä asiassa.
30 miljoonasta ihmisestä viidesosa elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Joskin on huomattava, että vielä 1990-luvulla äärimmäisessä köyhyydessä eli noin 40% nepalilaisista, kehitystä on siis tapahtunut.
Naiset, vammaiset henkilöt ja eri etnisistä taustoista tulevat kokevat syrjintää. Länsi-Nepalissa alle 10% naisista omistavat yksin tai yhdessä puolisonsa kanssa talon tai maata. Myös mielenterveysongelmat ovat yhä tabu, minkä takia apua on vaikea saada eikä oireita tunnisteta läheskään aina terveydenhuollossa. Aikoja sitten lakkautettu kastilaitos vaikuttaa edelleen taustalla epätasa-arvoa yllä pitäen. Eivätkä vasta 2000-luvulla vapautetut maaorjat ole vielä saaneet luvattuja maa-alueita.
Ympärillä on siis niin paljon epäoikeudenmukaisuutta kuin uskaltaa katsoa. Kirsikkana kakun päällä nepalilaiset kokevat jo nyt vahvasti ilmastonmuutoksen vaikutukset, kun lämpötilat ovat nousseet kesäisin sietämättömiksi ja sateetkin tulevat miten sattuvat. Tämä vaikuttaa erityisesti maanviljelykseen, josta yli puolet nepalilaisesta saa toimeentulonsa.
Yllä olevat asiat voisivat olla monelle pätevä syy kiertää maa kaukaa, mutta itselleni ne ovat nimenomaan syy olla Nepalissa. Olen täällä kehitysyhteistyössä ja omalta osaltani varmistamassa sitä, että kaikista haavoittuvimpien ihmisryhmien asema ja elinolot parantuvat.
Olen itse nähnyt, että kehitysyhteistyön avulla ihmiset nousevat köyhyydestä, kokevat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä sopeutuvat ilmastonmuutokseen, ja tätä haluan olla toteuttamassa Nepalissa.
Oma työni tuntuu useasti vuoren kiipeämiseltä. Joskus on aurinkoista ja matka etenee. Joskus sataa ja polku muuttuu liukkaaksi kulkea. Ja toisinaan edessä on maanvyörymä ja pitää odottaa, että polku taas aukenee. Kuitenkin kun päämäärä on selvillä, tietää että kannattaa jatkaa. Maailman katolta aukeavat parhaat näköalat!
Terhi Teiskonlahti