Suomen alkuperäiseen kasvistoon kuuluvalla Humalalla on pitkät perinteet – Viljelyllä oli tarkoitus turvata virkamiesten ja sotilaiden oluen tarve

Humala on monelle luonnossa liikkuvalle tuttu kasvi. Humalaan törmää varsinkin eteläisessä Suomessa vesistöiden läheisyydessä. Humala viihtyy järvien ja jokien rantalehdoissa. Humala kuuluu Suomen alkuperäiseen kasvistoon.

Humala on varsin vaatimattoman näköinen kasvi ja se jää usein huomaamatta. Humalalla on hyvin vahvat juuret. Mikäli kasvi löytää mieluisan kasvupaikan, se saattaa elää siinä pitkään vähintään kymmeniä vuosia. Tukevan juuriston avulla kasvi saattaa nousta hyvinkin yli kuusimetriseksi.

Humalaa on käytetty muun muassa vaihdevuosien, sydämen ja unettomuuden hoitoon muun muassa teen muodossa. Luonnonrohtojen vaikutuksiin toki kannattaa aina suhtautua varauksella.

Humala on niitä Suomen luonnon kasveja, joita on siirretty alkuperäisiltä kasvupaikoilta kukkapenkkeihin ja puutarhoihin. Osa villinä kasvavista humaloista ovat jäänteitä ajoista, jolloin humala oli suosittu hyötykasvi.

Mikäli luonnosta löytyy kasvupaikoilta vain emikasveja näiden katsotaan olevan jäänteitä vanhoista viljelykasveista. Mutta mikäli kasvupaikalla on sekä emi- että hedekasveja, kyseessä on humalan alkuperäinen esiintymispaikka. Näin ollen humalaa kasvaa alkuperäisenä aina Lappia myöten, tosin hieman etelää harvinaisempana. Humalan levittäytyminen Lappiin ei ole tapahtunut aivan viime vuosina. Otaksutaan, että laji on saapunut Lappiin jo 9000 vuotta sitten lähes koko Suomen peittäneen Litorina-meren aaltojen avittamana.

Lähes kaikki puutarhoista löytyvät humalat ovat emikasveja, jotka tekevät syksyllä niin sanotun humalakävyn. Aidoissa villeissä humalissa esiintyy myös hedekasveja, jotka eivät tee käpyä. Humalan viljelyssä poistetaan kaikki hedekasvit ennen kasvien pölytysvaihetta.

Kuten muualla Euroopassa myös Suomessa humalalla on pitkät perinteet. Humalan käyttö yleistyi varsinkin 1700-luvulla, kun Ruotsissa annettiin laki joka velvoitti laajasti humalan viljelyä. Niin Suomessa kuin Ruotsissa tuli humalaa viljellä jokaisen pirtin pihapiirissä. Humalasalkoja nousi silloin läpi eteläisen Suomen. Humalan kävyillä maksettiin myös veroja. Laajamittaisella viljelyllä oli tarkoitus turvata virkamiesten ja sotilaiden oluen tarve.

Humala kiertyy aina oikealle ja se mielellään kiertyy kiinni muihin kasveihin, kivirakennuksiin, seinustoille ja humalaa varten asetettuihin salkoihin.

Salossa tai seinustalla kasvava humalanverso lähtee kiertämään aina oikealle. Nuoria humalan versoja voi käyttää vihanneksena. Kasvi aloittaa versonnan jo maaliskuussa jatkuen aina toukokuulle saakka. Syyskuussa vaalean vihreät kävyt saavat hieman pintaansa ruskeaa väriä, tällöin kävyt rupeavat olemaan kypsiä oluen valmistamiseen.

Oluen teossa humalalla on monta tarkoitusta. Humala antaa olueeseen aromeja, kirkkautta ja estää oluen pilaantumista. Humala oli aikaisemmin rohtokasvi hyvin moneen vaivaan. Humalalla on rauhoittava vaikutus ja menneinä vuosisatoina humalantähkiä on laitettu tyynyn sisälle parantamaan unenlaatua. Myös oluen unettava vaikutus on todennäköisesti humalan ansiota. Monella kasvaa pihapiirissä myös matalaa maahumalaa, jota on nimensä mukaisesti käytetty myös muun muassa oluen valmistukseen.

Kuten monia kasveja myös humalaa käyttävät monet hyönteiset hyödyksi, kuten perhoset. Humalaperhonen on humalaan erikoistunut hyönteinen. Kuten humala myös humalaperhonen on yleisempi eteläisessä Suomessa kuin Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen humalat ovat viljeltyjä.

Humalaperhosen reviiri on hyvin pieni. Koirasperhonen pysyttelee reviirillään koko elämänsä ajan. Sen sijaan naaraat voivat tehdä pitkiäkin lentomatkoja ja levittäytyä uusille elinpiireille. Humalaperhosen toukkia näkee ruokailemassa humalan alaosissa – tosin pääasiassa toukat ruokailevat humalan juurilla maan sisässä. Toisinaan toukkia on myös nokkosilla.