Hyvinvointialue säästää, mutta mihin hintaan? – Vanhusten sosiaalinen elämä kutistuu ruudulle

02.03.2025 15:02

Kuvittele tilanne, jossa liikuntarajoitteisena ja yksinäisenä ainoa sosiaalinen kontaktisi viiteryhmääsi tapahtuisi noin kerran viikossa digitaalisen laitteen välityksellä. Välttämättä sinulla ei olisi riittäviä digitaitoja edes tämän laitteen käyttöönottoon. Jos pääsisitkin tähän kuvaruudun välityksellä tapahtuvaan tapaamiseen, olisi verkossa todennäköisesti aika-ajoin ongelmaa, kuva ei näkyisi, apua laitteen käyttöön joutuisi todennäköisesti pyytämään useamman kerran kesken tapaamisen, ja iso osa ajasta menisikin digiongelmien ratkomiseen. Itsekin etäopintoja suorittaneena tiedän, miten paljon aikaa tällaisten pulmien ratkominen voi viedä vaikkapa luennosta.

Kuvaruudulla näkyisi parhaassa tapauksessakin puhuvia päitä, joita kerran tapasit henkilökohtaisesti näitä tapaamisia varten varatuissa tiloissa. Nyt tiloja ei enää ole, sillä hyvinvointialueesi on päättänyt säästää – minimaalisen summan, joka oli sinun sosiaalisen elämäsi kannalta todella merkittävä. Samaan aikaan hyvinvointialueen johto tahkoo rahaa omaan taskuunsa erittäin huomattavia summia.

Olet ikäsi tehnyt töitä, maksanut veroja ja ollut hyödyksi yhteiskunnalle. Nyt sinuun ja onnellisuuteesi ei haluta panostaa edes sen vertaa, että pääsisit tapaamaan ystäviäsi kerran viikossa.

Ihminen on sosiaalinen olento – mikä on itsestään selvää. Nuorten ajautumista aidoista sosiaalisista kontakteista internetin syövereissä tapahtuvaan kommunikaatioon, kumppanin etsimistä deittisovelluksista sekä videopelien pelaamista ja muuta ”todellisuuspakoa” pidetään helposti pahoinvoinnin ja syrjäytymisen merkkinä, ja vähintään jollain tasolla huonona asiana. Miksi ikäihmisten päivätoiminnan järjestäminen tabletin välityksellä sen sijaan on hieno ja hyvä säästötoimi hyvinvointialueen mielestä?

Rakastin omaa taannoin menehtynyttä mummiani erittäin paljon. Hän nautti kirjojen lukemisesta, sanaristikoista ja Scrabble-pelin pelaamista minun ja muiden lastenlastensa sekä omien lastensa kanssa. Hän oli äärimmäisen älykäs ihminen. Viimeisinä aikoinaan hän ei kuitenkaan juuri kyennyt lukemaan kirjoja. Ehdotin hänelle äänikirjojen kuuntelemista tabletilta. Rakas mummini ei kuitenkaan suostunut koskemaankaan älypuhelimeen tai tablettiin.

Toki ikäihmiset ovat digitaidoiltaan erilaisia. On heitä, jotka käyttelevät tabletteja ja älypuhelimia hyvin näppärästi – ja heitä, joille nykyteknologia on yksinkertaisesti vierasta ja outoa. Oman mummini elämän loppupuoli oli sikäli onnellinen, että hänellä oli vierellään paljon rakastavia omaisia.

Näin ei ole kaikkien ikäihmisten laita. Jos digitaalinen laite tuntuu vieraalta ja oudolta, eikä sen käytön oppimiseen välttämättä ole enää edes kognitiivisia edellytyksiä, ei sen käyttämistä tulisi ikäihmiseltä vaatia. Puhumattakaan siitä, että niin tekoäly kuin puhuva pää tabletin ruudulla ei voi koskaan korvata toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta – ystävyyttä.

Pirhan vanhusten päivätoiminnan lopettaminen ei tuo juurikaan säästöjä. Päinvastoin, se syöksee suuren osan vanhuksista entistä suurempaan yksinäisyyteen. Ja yksinäisyys sairastuttaa. Voin nähdä lopputulemana sen, että erikoissairaanhoidon kulut kasvavat tämänkin näennäisen säästötoimen seurauksena.

Milla Zuev
filosofian maisteri, toimittaja, aluevaaliehdokas, Tampereen kuntavaaliehdokas (sd.)