Yksityispankin palvelut on tarkoitettu asiakkaille, joille on tavalla tai toisella kertynyt merkittävästi varallisuutta. Sijoittamisessa tunteet ovat vahvasti läsnä, ja siksi ulkopuolisen asiantuntijan apua on järkevää hyödyntää. Yksityispankkiirit eli varainhoitajat auttavat asiakasta löytämään parhaat ratkaisut oman varallisuuden hoitoon.
– Suunnittelun lähtökohtana on kunkin asiakkaan oma elämäntilanne ja -tyyli. Nykyhetken lisäksi huomioimme vahvasti asiakkaan tulevaisuudensuunnitelmat ja esimerkiksi perhetilanteen. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että tunnemme asiakkaamme hyvin, kertoo Ulvila.
– Varainhoito on palvelu muiden joukossa. Toiset ulkoistavat esimerkiksi kodin siivouksen, toiset varainhoidon. Samalla tavalla varainhoitokin säästää aikaa ja helpottaa arkea sekä usein mahdollistaa paremman lopputuloksen, sanoo Nieminen.
Vaurastumisessa tärkeintä on hyödyntää tapoja, jotka sopivat itselle parhaiten. Aito Säästöpankin Oman talouden tuokiossa mietitään kullekin sopivia säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuja.
– Vaurastuminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja hallittua riskinottoa. Yleinen harhakäsitys on, että moninkertaistamme asiakkaan varat hetkessä. Me puhumme raha-asioista rehellisesti ja tuomme rohkeasti esille myös vaurastumisen realiteetit, kertoo Ulvila.
Aito ystävä on rinnalla nousu- ja laskusuhdanteessa
Ulvila ja Nieminen ovat talouden valmentajia, aitoja ystäviä, jotka ovat mukana asiakkaan matkassa niin hyvinä kuin epävarmoina aikoina.
– Tällä hetkellä sijoitussalkut kehittyvät mukavasti, ja esimerkiksi korkosijoittaminen on jälleen kannattavaa. Maailmantalous on heilahdellut aiemminkin, ja joka kerta osakekurssit lähtevät jossain kohtaa nousuun. Aina on hyvä hetki sijoittaa, ja paras hetki on silloin, kun on epävarminta – vaikka se vaatiikin sijoittajalta suurta rohkeutta, kannustaa Nieminen.
– Vastoin yleistä luuloa, emme ole jäyheitä ja vaikeasti lähestyttäviä virkamiehiä, vaan asiakkaidemme talouden aitoja kumppaneita. Puhumme asioista ymmärrettävästi niiden oikeilla nimillä – myös silloin, kun sijoitukset heilahtelevat. Hyvät varainhoitajat ovat yhteydessä silloin, kun sijoitukset nousevat, parhaat silloin, kun ne laskevat, jatkaa Nieminen.
Aito Säästöpankissa aito pankkikumppanuus näkyy henkilökohtaisena palveluna. Jokaisella varainhoidon asiakkaalla on oma, tuttu yksityispankkiiri, jonka tavoittaa yhdestä puhelinnumerosta. Varainhoidon lisäksi yksityispankkiirin kautta hoituvat kaikki muutkin pankkiasiat – oli kyseessä sitten esimerkiksi rahoitus- ja lainapalvelut, perhe- ja perintöoikeudelliset palvelut tai päivittäiset pankkiasiat.
– Panostamme siihen, että olemme joustavasti tavoitettavissa ja reagoimme nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin. Eri alan asiantuntijoista koostuvien asiakkuustiimiemme ansiosta pystymme palvelemaan varainhoidon asiakkaitamme hyvin laajasti erilaisissa tarpeissa, kertoo Ulvila.
– Tarjoamme rohkeasti erilaisia ratkaisuja, emmekä ainoastaan sitä, mitä asiakas kysyy. Jos asiakas on esimerkiksi miettinyt käyttävänsä sijoitusrahoja kesämökin ostoon, saatamme suositella muita rahoitusvaihtoehtoja, täsmentää Nieminen.
Vaurastumiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa
Niemisen mukaan sijoittamisen voi aloittaa 50 eurolla kuukaudessa, mutta hyvänä nyrkkisääntönä on lähteä liikkeelle 10 % nettoansioista.
– Avainasemassa on menojen ja tulojen hyvä tasapaino sekä oman kassavirran maksimointi. Elämässä kannattaa kuitenkin tehdä muutakin kuin säästää ja kasvattaa sijoitussalkkua. Hyvä sijoitus on käyttää rahaa myös niihin asioihin, jotka tuovat iloa elämään, muistuttaa Ulvila.
Ulvilan ja Niemisen mukaan nykypäivän keskustelualustoja seuraavan mielikuva vaurastumisesta saattaa vääristyä.
– Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa vaurastua. Vaurastumista tulisi miettiä aina omista lähtökohdista käsin. Yhdessä asiakkaan kanssa arvioimme hänen riskinottohalukkuutensa, tuottotavoitteensa ja sen, paljonko hän on valmis kestämään arvonheilahteluja, Ulvila ja Nieminen summaavat.
Hannan ja Eerikin aidon ystävän vinkit vaurastujalle
- Rohkeus ja motivaatio vievät pitkälle. Vaurastuminen vaatii pitkäjänteisyyttä, eikä kukaan osaa ennustaa tulevaa. Sijoittamisessa sopiva rohkeus on valttia.
- Päätä aloittaa. Odottaminen ei poista epävarmuustekijöitä. Siksi matka vaurastumiseen kannattaa aloittaa jo tänään.
- Löydä itsellesi sopiva tapa. Vaurastumiseen ei ole vain yhtä oikeaa tapaa – siihen vaikuttaa kunkin vaurastujan omat lähtökohdat, kuten riskinottohalukkuus ja tuottotavoite.
- Varaa aikaa meille. Aito Säästöpankin maksuttomassa Oman talouden tuokiossa mietimme yhdessä, miten voit saavuttaa tavoitteesi.
Aito Säästöpankki Ylöjärvi
Mikkolantie 2, p. 010 311 6400
Puhelujen hinta pvm/mpm.