MAINOS
Sortter

Huolettavatko korkojen vaihtelut? Kilpailuta lainat ja säästä jopa 1 822 euroa lainakustannuksissa

07.06.2024 07:00

Asiantuntijat ovat ennustaneet, että korot tulisivat tuntuvasti laskemaan kesään mennessä. Tämän vuoden puolella 12 kuukauden euribor on kuitenkin pysytellyt 3,6–3,7 % tuntumassa ja korkojen lasku on ollut alkuperäisiä odotuksia maltillisempaa. Korkojen hidas lasku rasittaa erityisesti asuntovelallisia ja monessa kotitaloudessa rahatilanne on tiukalla. Lainojen kilpailuttaminen on konkreettinen keino, jolla voit säästää korkokuluissa.

Euroalueen inflaatio on laskenut selkeästi kevään aikana, mutta vielä ei ole päästy tavoiteltuun kahteen prosenttiin, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, ettei korkotaso ole merkittävästi laskenut. Pienimuotoisesta korkojen laskusta on kuitenkin viitteitä, ja ennusteiden mukaan loppuvuotta kohden korot asettuisivat lähemmäs kolmea prosenttia.

Lainojen kilpailuttaminen on tehokas tapa kulujen järkevöittämiseen. Suomalaisen Sortterin lainavertailupalvelua käyttäneet säästävät tyypillisesti 1 822 euroa lainan kustannuksissa lainojen kilpailuttamisen jälkeen. Säästö on saatu laskemalla asiakkaiden vuoden 2024 maaliskuussa saamien edullisimpien ja kalleimpien lainatarjousten kokonaiskustannusten keskimääräinen erotus. 

Jokaisella luotonmyöntäjällä on omat kriteerinsä korkojen määrittelyyn, ja siksi myönnetyt korot voivat vaihdella suurestikin lainantarjoajasta riippuen. Lainojen kilpailuttaminen varmistaa, ettet maksa tarpeettomasti korkokuluja. Kilpailuttamista voit hyödyntää hakiessasi uutta kulutusluottoa tai uudelleenkilpailuttaa aiemmat lainasi.

Lainojen kilpailuttaminen tuo varmuutta omaan talouteen

Oman talouden joustavuus tuo puskuria pahan päivän varalle. Kun elämän perusmenot kallistuvat, on löydettävä eri keinoja joustavuuden varmistamiseksi. Säästäminen on yleinen keino lisätä talouden joustavuutta, mutta se luonnollisesti edellyttää, että pakollisten menojen jälkeen kuukausibudjetista jää vielä rahaa sivuun laitettavaksi. 

Lainojen kilpailuttaminen auttaa karsimaan ylimääräisiä kuluja, jotta rahaa jää myös säästöön yllättävien tilanteiden varalta. Erityisesti jo olemassa olevien lainojen kilpailuttaminen jää usein tekemättä, vaikka se on yksi helpoimmista keinoista säästää rahaa. 

Voit kilpailuttaa lainat pyytämällä itse erikseen lainatarjoukset eri pankeilta ja rahoituslaitoksilta. Se vaatii kuitenkin aikaa, vaihtoehtoihin perehtymistä sekä myös tarkkuutta: pelkkä lainan korko ei kerro koko totuutta lainan kustannuksista. Todellinen vuosikorko sisältää kaikki lainasta aiheutuvat kustannukset, ja vertailu eri tarjousten välillä pitää aina tehdä todellisen vuosikoron mukaan.

Yksinkertaisempi ja vaivattomampi tapa on kilpailuttaa lainat Sortterin kautta. Kotimainen Sortterin lainavertailupalvelu takaa sen, että lainojen kilpailuttaminen on turvallista, reilua ja läpinäkyvää, ilman yllättäviä piilokuluja. Riittää, että teet yhden lainahakemuksen, ja saat luotettavilta luotonmyöntäjiltä sinulle räätälöidyt lainatarjoukset järjestettynä todellisen vuosikoron mukaan. Näet yhdellä silmäyksellä, mikä lainoista on sinulle vertailun edullisin. 

Sortterin palvelu on täysin maksuton, eikä sido ottamaan lainaa. Sortter kuitenkin varmistaa, että lainasi kulut ja ehdot ovat juuri talouteesi sopivat. 

MAINOS