Ikkunakurkku on tämän vuoden hitti – Mullan pinta kannattaa suojata vanhoilla villasukilla

26.04.2024 13:00

Satoa tulee noin 10 viikon kuluttua kylvöstä. Kurkun voi kasvattaa myös amppelissa, josta versot voivat roikkua vapaasti. Kuvassa kasvihuonekurkun taimia. Kuva: Jarno Keskinen

Ikkunakurkku menestyy keväällä hyvin etelänpuoleisella ikkunalla, mutta kesän tullen kasvusto kannattaa siirtää pois paahteisimmalta ikkunalta. Iso ruukku säilyttää kurkun tarvitseman tasaisen kosteuden.

Tiina Ikonen Marttaliitosta kertoo kaikenlaisten hyötykasvien kasvattamisen kiinnostaneen kotipuutarhureita koronavuosista alkaen. Yksi hauska tapa kokeilla hyötykasveja kotona on laittaa kurkku kasvamaan ikkunalle.

– Sosiaalista mediaa kun selaa niin huomaa, että ikkunakurkusta voi puhua tämän vuoden hittinä, Ikonen sanoo.

Tiina Ikonen. Kuva: Marttaliitto

Ikosen oma historia ikkunakurkkujen kanssa juontaa jo 1980-luvun alkuun. Silloin tosin kurkkua kasvoi ikkunalla enemmän vahingossa kuin tarkoituksella.

– Äitini laittoi aina innoissaan kurkun taimet kasvamaan hyvissä ajoin keväällä. Ne alkoivat tuottaa satoa jo siinä vaiheessa kun ulkona oli vielä niin kylmää, ettei kurkkuja saatu siirrettyä kasvihuoneeseen ja satoa poimittiin sitten ikkunalta, Ikonen muistelee.

Sittemmin on kehitetty erikseen ruukkuviljelyyn sopivia lajikkeita. Sellainen kannattaa valita ikkunalla kasvatettavaksi. Yksi lajikkeista on nimeltään Baby F1.

– Ruukkuun jalostettu lajike tuottaa parhaan sadon ikkunalla. Lajikkeita on useita. Lajiketta valitessa pitää varmistaa, että lajike on itsepölyttyvä. Pölyttäjiä kun ei sisällä liiku, Ikonen muistuttaa.

Usein siemenpussin kyljessä kerrotaan, onko laji itsepölyttyvä eli partenokarppinen.

Baby F1- lajike kasvaa tavallista marketin kurkkua pienemmäksi. Kasvusto on hyvin tiivis. Lajikkeen kurkut poimitaan noin 10 sentin pituisina. Ne ovat Ikosen mukaan makoisia, ohutkuorisia ja satoisia.

– Ikkunakurkkujen kasvusto kannattaa tukea juuttinarulla verhotankoon. Kurkun kärhöt saavat siitä hyvin kiinni, mutta kyllä niitä ohjailla pitää silti. Satoa poimiessa kannattaa ottaa toisella kädellä kiinni köynnöksestä ja tukinarusta ja toisella kädellä kiertää kurkku irti. Näin toimiessa kasvusto ei tipu maahan, Ikonen vinkkaa.

 

Kurkku on helppo kasvatettava, mutta se tarvitsee menestyäkseen vettä, valoa ja ravinteita.

– Multa tulisi pitää tasaisen kosteana. Kannattaa valita iso ruukku, koska suuri multamäärä helpottaa tasaisen kosteuden ylläpitoa.

Mullan tulee olla puhdasta ja lämmintä. Ulkona säilytetyn multapussin kannattaa antaa lämmetä sisällä ennen istutusta. Multa kannattaa myös kastella lämpimällä vedellä ennen istuttamista. Lopuksi multapinnan voi suojata vaikka vanhoilla villasukilla. Ne pitävät kosteuden tasaisempana ja suojaavat paahteelta.

Ravinteita kurkku tarvitsee paljon. Ikonen suosittelee tekemään istutuksen yhteydessä varastolannoitteen. Esimerkiksi 10 litran ruukun reunaan kaivetaan kuoppa, johon laitetaan puoli litraa kananlantarakeita. Sieltä orgaaninen lannoite liukenee kasvin käyttöön hiljalleen.

Ikkunakurkun voi kasvattaa etelä-, länsi- tai itäikkunalla. Eteläikkuna sopii varsinkin silloin, jos kasvattamisen aloittaa jo helmikuussa. Kesällä se voi olla turhankin paahteinen kasvupaikka.

– Jos kurkulle tekee tukirakenteen itse ruukkuun, voi kasvuston siirtää eri ikkunalle kesällä. Se voi kuitenkin olla vaivallosita, sillä ikkunakurkku kasvattaa noin kahden metrin kasvuston.

Ikonen kehottaa istuttamaan ikkunakurkun siemeniä noin neljän viikon välein. Näin kasvamassa on jo uusi kasvusto sitten, kun edellinen alkaa ränsistyä ja satoa tulee tasaisesti.

– Satoa tulee noin 10 viikon kuluttua kylvöstä. Kurkun voi kasvattaa myös amppelissa, josta versot voivat roikkua vapaasti. Versoja voi typistää latvoista, mutta kurkku ei oikein tykkää leikkaamisesta.