Kevään ylioppilaskirjoitukset on saatu päätökseen. Vaikka suorittava rooli onkin pääasiassa nuorella, vanhempien panosta ei kannata väheksyä. Äitini kertoi, että silloin kun minä kirjoitin, hänen työpaikallaan aikuiset kilvoittelivat siinä, minkälaiset eväät kukin oli lapselleen mukaan laittanut. En muista eväitäni. Muistan vain, että olin kovassa kuumeessa, join termoskannullisen Finrexiniä ja kuumeen äkisti laskiessa kirjoitin äidinkielen aineen täysin harhaisena.
Minä en tehnyt lapselleni kirjoituksiin eväitä, koska hän opiskelee toisella paikkakunnalla. Sen sijaan olen panostanut meidän aikaan -tarinoihin, joihin tuo edeltäväkin lukeutuu. Nämä menevät kategoriaan ”kun minä olin lapsi, hiihdettiin kouluun aina, paitsi perunannostoaikaan, koska silloin nostettiin perunoita”.
Olen paasannut muun muassa siitä, miten käsittämättömän löysää on se, että nykyään voi kirjoittaa pelkän terveystiedon. Meidän aikaan lukiossa ei edes opetettu terveystietoa. Eihän siinä nyt voi olla mitään opeteltavaa niin paljon, että siitä tulisi kokonainen ylioppilaskoe? Ja mitä, eikö ruotsia ole pakko kirjoittaa?!? Meidän aikaan se oli pakkollinen kiirastuli, joka karaisi luonnetta ja pakotti opettelemaan kieltä sen verran, että sillä myös pärjää. Tai olisi saattanut pärjätä, jos olisi sitä mihinkään ikinä tarvinnut.
Muistin myös kertoa, että kyllä on helppoa koneella naputella ainetta se suositeltu 6 500 merkkiä, kun kone laskee merkitkin valmiiksi. Meidän aikaan kirjoitettiin ruudulliselle konseptipaperille, johon vedettiin itse viivottimella marginaaliviivat. Tässä kohtaa saatoin lukea lapseni katseesta, että hän oli joko kuullut marginaalisaagani jo aiemmin tai häntä ei kiinnostanut kuulla sitä ensimmäistäkään kertaa.
Nykyään ainoa pakollinen kirjoitettava aine ylioppilaskirjoituksissa on äidinkieli. Meidän aikaan, ainakin noin kahdeksan oppilaan lukiossa Simpeleellä valinnanvapaus rajoittui siihen, kirjoittiko pitkän vai lyhyen matematiikan.
Olen siis osallistunut aktiivisesi tyttäreni lukio-opiskeluun opettamalla hänelle lukion muinaishistoriaa 1990-luvulta, marginaaliviivojen aikakaudelta. Meidän aikaan -kurssi ei ole ollut hänelle valinnainen, vaan opetus on tapahtunut esimerkiksi liikkuvassa autossa, itse luomassani luokkahuoneessa, josta hän ei ole voinut poistua. Uskoisin, että hän voisi kaiken paasaamiseni jälkeen kirjoittaa tämän yhtenä reaaliaineena ja saada siitä vähintään C:n.
Lisäksi uskon, että molemmat tyttäreni voisivat kirjoittaa laajan esseen aiheesta ”Autokoulu 1990-luvulla”. Olen tarjoillut heille hyvin avokätisesti informaatiota myös tästä aiheesta. Meidän aikaan kun oli esimerkiksi kasikympin lätkä ja kakkosvaihe, joista näillä nykyajan nuorilla ei ole aavistustakaan. En tiedä miksi heillä pitäisikään olla. Kerron silti. Mitäs nostelevat nuoruusmuistojani pintaan autokouluillaan ja ylioppilaskirjoituksillaan.
