Ylöjärvi osallistuu toista kertaa järjestettävään Miljoona roskapussia -kampanjaan ja kannustaa kaikkia kaupunkilaisia osallistumaan yhteisiin siisteystalkoisiin.
Ylen järjestämä Miljoona roskapussia -kampanja käynnistyy maanantaina 15. huhtikuuta. Kampanja kestää lähes kaksi kuukautta ja päättyy maailman ympäristöpäivänä 5.6.2024.
Ensimmäisenä kampanjavuonna ympäri Suomea kerättiin noin viisi miljoonaa litraa roskia, yhteensä reilut 200 000 roskapussia. Tämän vuoden tavoitteena on kerätä miljoona pussillista roskia luonnosta.
Kampanja on samalla leikkimielinen kilpailu kuntien välillä: kerätyt roskapussit merkitään Ylen laskuriin, josta näkee miten oman kunnan keräystilanne vertautuu muihin kuntiin. Viime vuonna voiton vei Pelkosenniemi.
Ylöjärven kaupunki oli mukana myös viime vuonna, ja kannustaa kaikkia paikkakuntalaisia osallistumaan roskien keräämiseen.
– Kokemukset olivat hyvät viime vuodelta eikä Ylöjärvi suinkaan ole ensimmäistä kertaa osallistumassa tai järjestämässä roskienkeruu-kampanjoita, kaupungin vihertyönjohtaja Jutta Kauttoon kertoo.
Etenkin koulut ja muutamat seurat ovat olleet aktiivisesti mukana kaupungin roskienkeruutalkoissa.
– Me mielellämme lahjoitamme jätesäkit ja kertakäyttöhanskat jokaisiin talkoisiin, missä kaupungin yleisiä alueita viitsitään siivota ja roskia kerätä. Haemme roskasäkit sitten pois, kun meille ilmoitetaan roskasäkkien sijainti, Kauttoon jatkaa.
Lue myös: Ylöjärvi siistiksi ympäristötalkoopäivän merkeissä – Toiminnassa mukana tuttuja aktiiveja
Roskienkeruuta talkoilla
Kauttoon kertoo, että Miljoona roskapussia -kampanjan ohessa järjestetään myös muita siivoustalkoita ja -tempauksia.
– Se on tosi hyvä juttu ja auttaa ihan todella paljon meidän kaupungin kunnossapidon työtä.
Esimerkiksi Ylöjärvi-Seura yhteistyökumppaneineen on mukana kampanjassa ja järjestää perinteisen siivoustalkoopäivän keskiviikkona 24. huhtikuuta, jolloin Soppeenmäen torilla on kello 14-18 kahvitarjoilu kerääjille. Sieltä voi samalla käydä noutamassa jätesäkin tai -pussin.
Jos itse koordinoit isomman keräyksen, ota yhteyttä Kauttooniin varmistaaksesi, että täydet jätesäkit kerätään pois.
Veroeurojen tuhlausta
Kysyimme Kauttoonilta millaisia roskaajia ylöjärveläiset ovat?
– Valitettavasti Ylöjärvellä, kuin myös tietenkin muuallakin roskaaminen on tietynlainen ”ongelma”. Monesti ihmetyttääkin, että miten se karkkipussi kulkeutuu täytetenä mukavasti taskussa, mutta tyhjänä se ei taskussa kulkeudu edes seuraavalle roskapöntölle asti, vaan se heitetään luontoon.
Toinen ihmetyksen aihe on se, että autosta saatetaan tyhjentää roskat parkkipaikalle.
– Pieni roskapussi autossa on aika kätevä ja pysähtyessään sen voi sitten kiikuttaa kaupan roskapönttöön. Väitän, että nykypäivänä jokaisen kaupan edessä jonkinmoinen roskakori löytyy. Myös tupakan tumpit ja nuuskapussit ovat ihan todella inhottavia kadulla ja muutenkin luonnossa, Kauttoon sanoo ja muistuttaa samalla, että myös koirankakat pitää siivota taajama-alueelta pois.
Hän haluaa myös korostaa sitä, että kaupungin kunnossapidon työntekijät keräävät roskia maasta yhteisten veroeurojen turvin.
Lue myös: Kyllä Joku siivoaa
Näin osallistut kampanjaan
Roskia voi kerätä missä vain liikkuessa. Roskapussin koolla ei ole merkitystä. Kun olet kerännyt pussin täyteen, vie se sekajätteeseen.
Lopuksi merkitse keräämiesi roskapussien määrä roskalaskuriin Ylöjärven kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia. Merkitseminen vaatii maksuttoman Yle Tunnuksen. Roskalaskuri aukeaa 15.4. kello 9.
Myös Ylöjärven kaupunki on kerääjien apuna. Roskien kerääjät voivat ennakkoon sopien hakea kaupungin tekniseltä varikolta (Teollisuustie 24, 33470 Ylöjärvi) isoja jätesäkkejä, pienempiä 30 litran roskapusseja ja kertakäyttökäsineitä.
Pienet roskapussit voi laittaa yleisiin roska-astioihin. Kaupunki puolestaan noutaa jätesäkkeihin kerätyt roskat sovitusti.
Huumeruiskuihin ei pidä koskea, vaan ilmoittaa niistä Jutta Kauttoonille, jonka yhteystiedot ovat jutun lopussa.
Yhteystiedot jätesäkkien ja hanskojen noutoon ja roskapussien keruuseen:
15.–19.4.: metsävastaava Veli-Pekka Hakala, 044 431 4008, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
22.4.–5.6.: vihertyönjohtaja Jutta Kauttoon, 050 350 1641, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla, tekstiviestillä tai WhatsAppilla.