Kärkikolmio, suojatie, suurin sallittu ajonopeus. Liikennemerkin näkeminen painuu tienkäyttäjällä suoraan tajuntaan ja jalostuu edelleen merkin ohjaamaksi toiminnaksi ilman sen suurempia pohdintoja. Hyvä niin, sillä tulkittavia merkkejä teiden varsilla riittää.
– Kun uusi tieliikennelaki tuli voimaan vuonna 2020, laskin erilaisia liikennemerkkejä olevan siinä silloin 368. Muualla maailmassa merkkejä on suunnilleen samassa suhteessa, ynnäilee Väyläviraston Jukka Hopeavuori.
Täysin uusia liikennemerkkejä otettiin tuoreimmassa uudistuksessa käyttöön parikymmentä. Poistettavien joukkoon raakattiin vain lisäkilpi, jonka kuvassa traktori vetää tukkikuormaa.
– Harkitsimme kyllä, mutta vastaan ei lopulta tullut enempää sellaisia, jotka olisi katsottu tarpeettomiksi. Poistuma onkin aina ollut huomattavasti vähäisempi kuin uusien merkkien määrä, tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Hopeavuori sanoo.
Käytössä olevan merkkimäärän lisäksi on muuttunut ja ennen kaikkea tarkentunut myös liikennemerkkejä koskeva ohjeistus, jota määritellään niin laissa, asetuksissa kuin ohjeissakin.
Itse merkkejä koskevia vaatimuksia tulee niin niiltä vaaditun CE-merkinnän kuin toisaalta määräystenkin kautta. Liikennemerkeille on esimerkiksi määritelty kolme eri kokoa, pohjoismaisiin talviolosuhteisiin monista muista maista poiketen punakeltainen varoitusväriyhdistelmä ja minimiarvot merkkien heijastavuudelle.
Myös merkkien asettelussa on omat tarkat pelisääntönsä.
Esimerkiksi alimman liikennemerkin alareunan korkeuden tulee olla 1,5–3,2 metriä ajoradan pinnasta, mutta jalkakäytävällä tai pyörätiellä alareuna voi kuitenkin olla 2,2–3,2 metriä näiden pinnasta mitattuna. Ajoradan yläpuolelle liikennemerkin saa sijoittaa mainittua korkeammalle.
Lisäksi liikennemerkin lähimmän reunan etäisyys saa olla ajoradan reunasta pääsääntöisesti enintään tasan neljä metriä tai pientareen ulkoreunasta 1,5 metriä. Merkin vähimmäisetäisyys ajoradan reunasta kuuluu olla 0,5 metriä – paitsi taajamassa, jos lähemmäs sijoittamisesta ei aiheudu haittaa tai vaaraa liikenteelle eikä kohtuutonta haittaa tien kunnossapidolle.
– Yleinen periaate on, että kun asetetaan liikennemerkkejä, ne asetetaan niin kauas, että tien käyttäjä pystyy kiireettä reagoimaan niihin oikein. Niiden pitää olla hyvin näkyvissä mutta ei niin, että ne peittävät näkyvyyttä, Väyläviraston Hopeavuori vääntää rautalangasta.
Samalla katuosuudella on käytettävä yhtenäistä merkkien sijoittamistapaa, ja liikennemerkin pylvään tulee olla väriltään harmaa. Päätöksen merkin laittamisesta tekee aina tienpitäjä.
Vaikka varoittaa ja tiedottaa pitää, tienkäyttäjää ei toisaalta saa rasittaa ja häiritä liiallisella samanaikaisella informaatiomäärällä. Niinpä samaan pylvääseen tai telineeseen saa kiinnittää yleensä enintään kaksi liikennemerkkiä varustettuna tarvittavilla lisäkilvillä.
– Yksi selkeä vakiopoikkeus rikkoo tämän säännön. Se on kiertoliittymissä käytettävä kolmen merkin yhdistelmä, jossa ovat mukana suojatie, kärkikolmio mahdollisella lisäkilvellä ja pakollinen kiertosuunta.
Liikennemerkkejä voi välillä kadota sijoiltaan pitkäkyntisten matkaan tai onnettomuuksien johdosta. Väylävirastosta ei löydy Hopeavuoren mukaan tietoa siitä, minkä liikennemerkin kohdalla hävikki on suurinta.
– Mutta arvaisin sen olevan kadunnimikilpi… joka ei itse asiassa ole liikennemerkki ollenkaan.
