Kinkerit on vuosisatoja jatkunut kirkollinen perinne, mutta nykyään käsite on monelle täysin vieras. Kurun kappeliseurakunnan alueella on kuluvan kevään aikana kokoonnuttu kinkereille kolmessa kinkeripiirissä: kirkonkylällä, Länsi-Teiskossa ja Parkkuussa.
Kinkerit, lukukinkerit tai lukuset ovat olleet alun perin kirkon pitämiä kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Lukukinkereiden pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin. Ennen oppivelvollisuuden tuloa voimaan lukukinkereillä oli erittäin huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Tilaisuuksissa oli uskonnollisen ohjelman lisäksi myös tarjoilua, jonka osalta esiintyi myös jonkinasteista kilpailua. Haluttiin näyttää mitä oma tila pystyy tarjoamaan.
Vielä 1960-luvulla nuoret pyrkivät kinkereillä rippikouluun. Katekismusta, Raamattua ja virsiä piti osata laajasti, ja kinkerikuri oli jämäkkä. Jos kinkereillä onnistui, oli tarpeeksi kyvykäs menemään rippikouluun. Muussa tapauksessa kohtalona saattoi olla jopa jalkapuu.
Kinkereiden sisältö on muuttunut
Nykyajan kinkerit ovat seurakuntailtoja, joissa on tarjolla kristillisen uskon opetusta, yhdessä laulettavia virsiä, kahvitusta ja mukavaa yhdessäoloa kyläläisten kesken. Kinkerit kestävät noin puolitoista tuntia ja ne toimittaa pappi yhdessä kanttorin kanssa.
Kurussa kinkeriperinne on pysynyt hengissä ja kuluvan kevään aikana on pidetty kinkereitä kirkonkylällä, Länsi-Teikossa ja Parkkuussa. Näillä alueilla on kullakin oma kinkeripiiri, jossa toimii alueen diakoniatoimikunta. Aikanaan joka kylällä oli omat kinkerit. Kinkereitä pidettiin kevättalven aikana Kurussa jopa kahdessakymmenessä talossa.
– Parkkuussa oli Vaakaniemen, Olkitaipaleen ja Ristaniemen kinkeripiirit, emäntä Riitta Laurila kertoi.
Laurilassa kinkereillä
Parkkuussa kokoonnuttiin kevään viimeisille kinkereille viime viikon torstaina. Laurilan isoon pirttiin oli saapunut papin ja kanttorin lisäksi runsaat kaksikymmentä henkilöä. Valtaosa väestä oli varttunutta, mutta olipa joukossa kolme nuortakin. Keskellä komeaa pirttiä leivinuunin edessä oli katettuna runsas kahvipöytä, johon emäntä Riitta Laurila oli leiponut tarjottavia.
Ohjelma aloitettiin virsillä, joita kanttori Eija Multanen säesti. Multanen myös kertoi virsien taustoista ja tekijöistä sekä opetti niiden laulamisessa. Kappalainen Matti Mikkola piti puheen, jonka aiheeksi hän oli valinnut: Ihminen luomakunnan varjelijana.
Puheessaan hän kertoi muun muassa Ylöjärven seurakunnan kaiken kattavasta ohjelmasta, ympäristödiplomista, jossa käydään systemaattisesti läpi seurakunnan toiminnot ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Puheen jälkeen kurulainen Aino Nummi tulkitsi upeasti eläytyen runon Kevätaamun nousu. Tämän jälkeen vuorossa oli kahvipöydän antimista nauttiminen ja vapaata keskustelua.
– Rippikoululaiset kävivät pyrkimässä ja heidät vietiin yksitellen toiseen huoneeseen tentattavaksi. Äiti sanoi, että joutuu pöydän alle, jos ei osaa, Aino Nummi muisteli entisaikojen kinkereitä.
– Joka kylässä oli kinkereillä valittu kylän vanhin. Hän katsoi, että kyläläiset hoitavat asiat kunnolla ja elävät sopivasti. Jos näin ei ollut, kanteli kylänvanhin asioista papille, eräs kinkerivieraista kertoi.
– Toiminta on sen verran hiljentynyt koronavuosien jälkeen, että on päätetty yhdistää kirkonkylän, Parkkuun ja Länsi-Teiskon diakoniapiirit yhdeksi, Matti Mikkola kertoi jatkosuunnitelmista kahvittelun lomassa.
Lopuksi laulettiin yhdessä vielä Multasen valitsemia, teemaan sopivia, virsiä. Nähtäväksi jää missä kurulaiset kokoontuvat ensi keväänä kinkereille.
SARI RIUTTA
