Eppu Normaali on suomalaisten suosikkiartisti

21.03.2024 11:00

Äskettäin tehty tutkimus kertoo, että Eppu Normaalin musiikki vetoaa suomalaisiin vuodesta toiseen.
Eput esiintyi Alamökki-veistoksen julkistustilaisuudessa vuonna 2018. (Arkistokuva: Vilma Kaura)

Sponsoroinnin ja viestinnän tutkimusyritys, Sponsor Insight, on selvittänyt suomalaisten suosikkiartistit.

Kotimaisista artisteista voiton vei ylöjärveläinen, suomalaisten kestosuosikki, Eppu Normaali.

Kakkoseksi nousi BEHM ja kolmanneksi Arttu Wiskari. Kärkikuusikkoon mahtuivat myös Apulanta, Nightwish ja Haloo Helsinki!.

Eppu Normaali on suosittu erityisesti 45-59-vuotiaiden ja miesten keskuudessa.

Eppu Normaalin lisäksi Haloo Helsinki!, J. Karjalainen ja Juha Tapio ovat pysytelleet kärkikymmenikössä lähes kymmenen vuoden ajan.

BEHM ja Arttu Wiskari nousussa

BEHM on noussut suomalaisten suosikiksi vauhdilla. Vielä vuosi sitten hän oli sijalla 18 ja vuonna 2022 sijoitus oli 48.

Arttu Wiskari on puolestaan tehnyt vuosien aikana tasaista nousua kohti kärkisuosiota.

Tutkimuksen mukaan kärjen takana nopeinta nousua suomalaisten suosioon tekivät muun muassa Olli Halonen, Olavi Uusivirta, Vesterinen Yhtyeinen, Michael Monroe ja Käärijä sekä viime kesän Mökkirokissa nähty Kuumaa.

Sponsor Insightin tutkimuksessa haastateltiin helmi-maaliskuussa yli 3 000 vähintään 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia nettipaneelin kautta. Tutkimus tehtiin 19:nnen kerran.

Ensimmäisenä tutkimustuloksista uutisoi Helsingin Sanomat.