Jere Haavisto kovassa vauhdissa Hollannin mestaruussarjan osakilpailussa

Ylöjärveläinen Jere Haavisto onnistui hienosti sunnuntaina Hollannin mestaruussarjan avausosakilpailussa Harfsenissa. Haavisto ajoi kovan kilpailun molemmissa erässä neljännelle sijalle.

KTM-kuljettaja nappasi erissä hienot lähdöt. Hän oli ensimmäisessä erässä lähdön jälkeen toisena ja toisessa erässä kolmantena.

– Ensimmäisessä erässä olin lähdön jälkeen Herlingsin perässä ja Febvre oli minun takana. Toisen kierroksen lopussa Febvre tuli ohi ja itsellä puutui kädet todella pahasti. Erän puolen välin jälkeen vielä Vlaanderen ohitti minut ja olin maalissa neljäs, Haavisto kertoi ja jatkoi:

Jere Haavisto onnistui hienosti Hollannissa heti avauskisassa. (Kuva: Niklas Hampinen)

– Toisessa erässä olin lähellä ottaa jopa ”holet” lähdössä, mutta Herlings käänsi sisältä nopeammin. Toinen erä oli ajollisesti huomattavasti parempi, kun ensimmäinen eikä käsien kanssa ollut ongelmia. Erän edetessä kierroksella ohitettavat oli iso ongelma enkä ole hetkeen nähnyt, että sinistä lippua kunnioitetaan noin huonosti, mitä eilen Harfesenissa.

Harfsenissa molempien erien voittoon ajoi Jeffrey Herlings, Romain Febvre oli toinen ja kolmas Calvin Vlaanderen.

– Tosi hyvä päivä. Aika-ajossa Jerellä oli vähän ylilatausta ja vähän vallit menivät puhki. Ensimmäisessä erässä kädet menivät tukkoon, mikä on ihan odotettua, kun kyseessä on ensimmäinen todella kova kilpailu ja kaveri oli aika kovassa välissä pari ensimmäistä kierrosta. Silti ammattimiehen veto, ja puhtaasti maaliin ilman mitään kaatumisia, Haaviston valmentaja Ludde Söderberg kommentoi ja jatkoi:

– Toisessa erässä tiedettiin, että kädet tulevat puutumaan vähemmän ja siinä Jere pystyikin ajamaan noin 18 minuutin ajan muutaman sekunnin päässä Vlaanderenista. Lopussa hän joutui vähän ottamaan pois, mutta jälleen ammattiveto maaliin asti. Tämä oli nyt ensimmäinen todella kova kilpailu Jerelle tänä vuonna ja sillä on oma vaikutuksensa henkisesti. Seuraavana lähdetään Oldebroekiin Hollannin mestikkaan kaventamaan eroa kärkeen.

Seuraavaksi Haavisto kilpailee pääsiäisenä Hollannin mestaruussarjan toisessa osakilpailussa Oldebroekissa.