Suomessa syntyy lapsia nyt historiallisen vähän. Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa kuolisi vuoden 2060 loppuun mennessä 700 000 ihmistä enemmän kuin syntyy, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla.
Lapsia ei siis enää hankita. Syyt tähän muutokseen ovat monenlaiset ja henkilökohtaiset. Löytyykö jatkossa siis enää leikkikavereita? Sanotaan, että oma lapsi on muistomerkki itsestä maan päällä. Aika monelta jää nyt muistomerkki tulevaisuudessa pystyttämättä.
Muistatko vielä muuten omia lapsuudenkavereitasi? Ja kuka heistä oli paras kaverisi? Itselläni oli aikoinaan koulukavereita, naapurissa asuvia kavereita ja urheilukavereita, lapsia riitti. Eivätkä nämä kaverit olleet samoja poikia. Aina oli kavereita siellä mihin meni.
Nyt tilanne on toinen. Harvemmin näen enää lasten leikkivän pihaleikkejä niin kuin ennen. Tietysti monet lasten leikit ovat siirtyneet kännykän ja tietokoneen ääreen. Niillä voi leikkiä ja pelata paljon itsekseen. Toki harmi, että niistä leikeistä puuttuu usein juuri se tärkein: vuorovaikutus toisen kanssa.
Työkaverini sanoi, että heillä on yksi lapsi ja se riittää. Kertomansa mukaan hänellä ja hänen avovaimollaan on nyt riittävästi aikaa myös itselle ja omille harrastuksille. ”Nyt ehdimme antamaan lapselle laatuaikaa ja olemaan hänen kanssaan enemmän, kun ei ole muita lapsia aikaa viemässä. Toinen lapsi olisi jo ehdottomasti liikaa”.
Toinen työkaverini sanoi, että oma lapsi tuntuu liian suurelta sitoutumiselta: ”On pelottava ja ahdistava ajatus, että joku olisi minusta niin riippuvainen ja niin pitkään kuin oma lapsi, avomies on jo tarpeeksi riippuvainen.”
Jos naapurustossa ei ole enää lapsia, joista voisi saada kavereita niin lapsen kannattaa hankkia harrastuksia. Kaverisuhteiden keskeisyyttä esimerkiksi urheiluharrastuksessa kuvaa usein se, että lapset ja nuoret viettävät paljon vapaa-aikaansa myös harrastuskavereidensa kanssa. Yksinäisillä lapsilla on todella suuri riski jäädä liikuntaharrastusten ulkopuolelle. Ja usein se yksinäisyys on myös valitettavan pysyvää. Aikuisista yksinäisistä suurin osa on ollut sitä jo lapsena tai nuorena.
Lapsuuden yksinäisyys on myös suuri riskitekijä mielenterveysongelmille ja muille vaikeuksille. Yksinäisyys satuttaa ja sitä usein peitellään. Läheisten on usein myös vaikea sitä huomata, jos lapsi ei oireile näkyvästi. Kaveritaitoja tarvitaan toisten kanssa toimimiseen ja myös suhteiden solmimiseen. Ihan jokaisen on tärkeää tuntea itsensä hyväksytyksi, nähdyksi ja kuulluksi. Siinä ne lapsuudenkaverit ja monet leikit ovat edelleenkin hyvin merkittävässä ja keskeisessä roolissa.
