Riittävä määrä vai riittävästi? Näiden sanojen eroa ihmettelin aina nuorempana. Ihmettelin silloin toki paljon muutakin ja onneksi ihmettelen asioita vieläkin.
Usein sanotaan, että riittää, kun tekee parhaansa. Mikä sitten on riittävästi, liikaa tai liian vähän? Kysymys puhuttelee niin monin eri tavoin. Osa meistä yhdistää sen syömiseen tai liikuntaan, joku toinen taas työntekoon. Liikutko esimerkiksi riittävästi, jos painosi ei putoa vai syötkö liikaa ja väärään aikaan? Oletko siis riittämätön toteuttamaan tätä tavoitetta?
Legendaarinen näyttelijä Tauno Palo ratkaisi sanan riittävästi elokuvassa Omena putoaa niin, että kun häneltä kysyttiin cocktailia kaadettaessa lasiin, että paljonko laitetaan, niin Tauno vastasi: ”Onhan lasissa reunat”. Työkaverini taas vastasi rahan riittävyydestä kysyttäessä, että: ”rahaa pitää olla riittävästi, ei yhtään enempää”.
Jollekin parisuhteessa läheisyyttä on liikaa, jollekin riittävästi ja jollekin sitä on taas ehdottomasti liian vähän. Kaverini kertoi, että hän rakastaa tyttökaveriaan tulisesti, mutta ei riittävästi. Miten rakkaus sitten mitataan? Ja mikä on riittävästi?
Mikä sitten on riittävä onnistuminen esimerkiksi lapsen kasvatuksessa? Onko se riittävää, että lapsi käy opiskelut loppuun, valmistuu ammattiin, ei sorru päihteiden tielle, eikä rikoksen polulle? Mene ja tiedä. Ehkä vanhemman on tärkeää pitää itsestään huolta. Vanhemman hyvinvointi ja annettu malli heijastuu näin myös lapseen. Ollakseen hyvä lapselle, pitäisi olla hyvä myös itselle.
Moni meistä on itsensä pahin kriitikko. Mieli voi keksiä lukemattomia erilaisia syitä, miksi ei olisi riittävä juuri sellaisena kuin on. Olenko riittävä vanhempana, puolisona, ystävänä tai työntekijänä? Mieli saattaa väittää, että ei ole riittävän hyvännäköinen tai että keho on aivan vääränlainen. Se saattaa myös uskotella, että ei osaa asioita riittävästi eikä yhtä hyvin kuin muut osaavat, tai että on tylsä eikä kiinnostava.
Olen huomannut, että omassa elämässäni riittämättömyyden tunteet saavat suurinta polttoainetta liekkeihin ihan omista sisäisistä vaatimuksistani. Sisäisen toiminnan mallit joko vanhempana, kumppanina tai ystävänä ovat omia vaatimuksiani siitä, millaisiin suorituksiin tai toimintoihin minun tulisi kussakin tilanteessa toistuvasti pystyä.
Oma riittämättömyyteni on helpottunut, kun olen sulkenut silmäni muiden odotuksilta. En enää vertaile itseäni muihin, vaan omaan kehitykseeni. Avaimet hyvään – siis riittävän hyvään – elämään, ovat omissa käsissäni, omissa asenteissani. Siksi olenkin oman onneni seppä.
