Miten ensi viikon poliittiset lakot vaikuttavat arkeesi? – Vastaa kyselyymme

26.01.2024 17:00

Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet osallistuvansa helmikuun alussa järjestettävään poliittiseen lakkoon. Teemme juttua siitä miten lakko vaikuttaa ylöjärveläisten arkeen. Kerro kyselyssämme millaisia vaikutuksia lakolla on sinun elämääsi.
Postissa lakon piiriin kuuluu noin 10 000 työntekijää ja toimihenkilöä. PAU:n mukaan lakon ulkopuolelle on rajattu terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työt. (Kuva: Posti / Juho Huttunen)

Ammattiliitot vastustavat lakoilla hallituksen työelämäuudistuksia sekä sosiaaliturvan leikkauksia.

Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet osallistuvansa poliittiseen lakkoon 1. ja 2. helmikuuta. Muun muassa Auto- ja kuljetusalan liitto AKT, Palvelualojen ammattiliitto Pam ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU osallistuvat lakkoon.

Myös juna- ja raitiotieliikenne ovat seisahtumassa. Lakot vaikuttavat myös esimerkiksi elintarvikealaan, teollisuuteen, kauppojen ja lentokenttien toimintaan. Vastaa kyselyymme ja kerro miten lakko vaikuttaa sinun elämääsi.

Kysely on anonyymi ja sen vastauksia voidaan käyttää aihetta käsittelevässä jutussa. Kysely on avoinna keskiviikkoon 31. tammikuuta asti.

[wpforms id=”132796″]