Ihminen ei loppujen lopuksi tarvitse paljon elääkseen onnellista elämää. Katto pään päälle, murua rinnan alle, ihmissuhteet ja jotakin mielekästä tekemistä. Miksi niin moni kuitenkin kokee juoksevansa loputonta oravanpyörää?
Ehkä tämä mahdollisuuksien maailma pistää sisäisen pallomme pyörimään vauhdilla, koska se tavallisuus on niin tylsää ja merkityksetöntä. Itse en jaksaisi koko ajan opetella uutta, uusia nykyajan sanoja, termejä, maksutapoja ja vain verkkopalvelua. Olisi mukava hoitaa asioita välillä ihmisen kanssa kasvotusten tai kuulla puhelimesta edes ”elävän ihmisen” ääni. Eikä vain jonkin robotin ääntä, joka toistaa: paina 1 jos tarvitset tätä palvelua ja paina 2 tai sitten 3. ” Olet jonossa viidestoista. Odotusaikasi noin 40 minuuttia ”. Hetken aikaa jaksan siinä odotella ja huokailla syvään kuin rakastunut koulupoika ja sitten suljenkin jo kännykän.
Töissä keskustelu tästä asiasta loppuu lyhyeen, kun työkaverit sanoo: ” Ei kai kukaan nykyään enää mihinkään asiakaspalveluun soita, netillä asiat hoituu niin näppärästi ”.
Ymmärrän, ettei yhteiskunta ja sen palvelut voi paikallaan polkea, mutta välillä tuntuu, että se jarrupoljin on pahasti hukassa. Tietoyhteiskunnasta, sen helppoudesta ja autuudesta kerrotaan nykyään joka tuutissa. Mutta millaisessa maailmassa ja Suomessa me sitten oikein elämme?
Suomesta on tullut nuorten ja nuorten aikuisten nettikäyttäjien maa. Jos et käytä älypuhelinta ja digitaalisia palveluja, olet auttamatta pihalla. Palvelujärjestelmien suonsilmään on helppo vajota. Useimmat palvelut, kuten pankki-, vakuutus- ja terveyspalveluiden käyttö on siirtynyt yhä enemmän ja enemmän verkkoon. Suomeen on syntymässä, ja on jo syntynyt, uusi tiedosta, asiointimahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta syrjäytyneiden ikääntyneiden ryhmä.
Perinteisten asiointikanavien säilyttäminen on yhteiskunnallisen osallisuuden ehto. Ihmiset seisovat pankin oven edessä pitkässä jonossa ja odottavat pääsevänsä tiskille nostamaan rahaa tai hoitamaan laskuja. Tämä koskee yleensä kaikkein iäkkäimpiä ihmisiä. Tilanne saattaa olla heille myös terveyttä uhkaava. Vanhemmat ihmiset eivät millään tahdo jaksaa seistä jonossa riittävän kauan. Pankin sisällä odotus jatkuu, ja asiakasvessakin voi puuttua.
Yhteydenotot terveydenhoitoon ja muihin julkisiin viranomaisiin ovat liian paljon pelkästään digitaalisten taitojen varassa. Asioita jäänee hoitamatta ja yhteyksiä terveydenhoitoon saamatta. Kun lähes kaikki palvelut ovat sähköisenä, ei kaikilla voi olla mahdollisuutta ja taitoa löytää tarvitsemiaan palveluja. Palvelut eivät siirry verkkoon vaan ne siirretään sinne.
