Talviuinnista energiaa: Kurun Samoilijoiden uinti-illat keräävät niin konkareita kuin aloittelijoitakin

29.12.2023 09:00

Kurun Samoilijoiden väki on kokoontunut talviuinnin merkeissä Kurun Hevossaaren Hirsilinnassa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Tänä talvena uimaan kokoonnutaan keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin, lajin harrastajia on mukana lähes kolmekymmentä.
Ensimmäistä kertaa talviuintia kokeilemaan lähtenyt Anton Mattila suoriutui kylmään veteen kastautumisesta mallikkaasti. Kummitäti oli mukana huolehtimassa, että kaikki sujui turvallisesti. Kuva: Sari Riutta

Koko ajan suositummaksi tullut laji vetää Kurussa niin talviuintikonkareita kuin uusia tulokkaitakin, joukossa on myös useita lapsia. Samoilijoiden toiminta on avointa kaikille ja myös talviuintiin pääsevät mukaan kaikki kiinnostuneet, seuran jäsenyyttä ei vaadita.

Uinnin kertamaksu on kolme euroa ja sen voi maksaa paikan päällä. Luonnollisesti saatavissa on myös sarjalippuja ja jäsenhintaisia lippuja.

Hirsilinna -rakennuksen omistaa Ylöjärven kaupunki, joka vuokraa tilaa kokous- ja majoituskäyttöön. Huvilassa on yksi sauna, pukuhuone ja pesuhuone.

Samoilijoiden uinti-illassa sauna on niin sanottu sekasauna, jossa ollaan uima-asut päällä. Pukuhuoneet on saatu järjestettyä miehille ja naisille erikseen, varsinaista peseytymismahdollisuutta sen sijaan ei ole. Saunasta on laiturille matkaa parikymmentä metriä loivia portaita alas.

– Kaikki tykkäävät tästä uintipaikasta. Toivottavasti saamme jatkaa uinti-iltoja tulevinakin vuosina, toivoo alusta asti mukana ollut Helvi Oikarainen.

Kurun Hirsilinna on ollut Kurun Samoilijoiden talviuintipaikkana yli kahden vuosikymmenen ajan. Hyvät portaat kaiteineen, valaistus ja juuri uusitut uimatikkaat takaavat mainiot talviuintipuitteet. Hirsilinnan omistaa Ylöjärven kaupunki. Kuva: Sari Riutta

Talviuinnin aloittaminen on helppoa, eikä vaadi suuria välinehankintoja. Varusteiksi riittävät uimapuku, päähine ja jalkineet. Suosittuja ovat olleet lisäksi neopreenisukat- ja hanskat.

Hanskat auttavat pitämään sormia lämpöisenä ja niillä on hyvä tarttua portaiden kädensijoihin. Neopreenisukat voi pukea jalkineiden sijaan tai niiden sisälle.

Aloita kylmään veteen totuttautuminen rauhallisesti, äläkä mene veteen yksin. Kävele uintipaikan kulkureittiä pitkin aina varovasti. Veteen ei kannata hypätä siten, että pää kastuu.

Pään verisuonet eivät supistu kylmässä ja pään kastelu voi johtaa alilämpöisyyteen. Kun menet ensimmäistä kertaa kylmään veteen, asettaudu selkä veteen päin ja laskeudu tikkaita pitkin rauhallisesti veteen.

Älä säikähdä, jos vesi tuntuu erittäin kylmältä, sykkeesi kiihtyy, sormiasi pistelee, tunnet huimausta tai ihollesi ilmestyy punaisia laikkuja. Nämä reaktiot ja tuntemukset ovat normaaleja ja poistuvat kun nouset ylös vedestä.

Noustuasi vedestä kietaisi ympärillesi pyyhe, kylpytakki tai jokin muu vaate. Peittäminen estää veden haihtumista iholtasi ja suojaa sinua myös tuulelta. Mene lämpimään tilaan ja pue lämpimästi päälle.

Myös lämmin suihku tai sauna auttavat kehoasi lämpenemään. Anna ihon ja lihasten lämmetä ja verenkierron elpyä vähitellen. Kylmässä ihmisen janontunne vähenee, siksi on myös tärkeä tietoisesti juoda tarpeeksi.

Sopii lähes kaikille

Talviuinti sopii lähes kaikille ja erityisesti nuoret ovat löytäneet lajin. Talviuintia kokeillut kertoo yleensä lähipiirilleen hyvästä olosta, jonka kylmä kylpy saa aikaan.

Tärkeimpiä syitä aloittaa talviuinti onkin ystävien innostaminen, uteliaisuus sekä terveydelliset syyt.

Harrastajien mukaan talviuinti vähentää stressiä, lievittää flunssaoireita, auttaa särkyihin ja parantaa unen laatua. Jos epäilet lajin sopivuutta terveydellesi, niin keskustele asiasta ensin lääkärisi kanssa.

– Tämä on hyvä rentoutumiskeino ja auttaa kaikkiin kolotuksiin. Jos on vaikka niskat jumissa, niin uinti laittaa veren kiertämään ja kipu helpottaa, kertoo noin viisi vuotta talviuintia harrastanut nainen.

– Jalkojen verenkierto on parantunut, paleleminen on vähentynyt ja vastustuskyky parantunut, hän jatkaa.

Anton Mattila ponkaisee nopeasti ylös vedestä ja kiirehtii takaisin saunan lämpöön. Kuva: Sari Riutta

Reipas nuorimies Anton Mattila on lähtenyt kokeilemaan talviuintia ensimmäistä kertaa. Hän saapuu Hirsilinnaan äitinsä ja kummitätinsä kanssa. Saunomisen jälkeen nuorukainen astelee ripeästi rappuset alas laiturille.

Ulkona on pakkasta muutama aste, ilma on selkeä ja tuuleton. Anton laskeutuu avantoon vieville tikkaille, tunnustelee vettä hetken varpaillaan ja aloittaa hitaan laskeutumisen veteen. Vain pieni epäröinti ja hetkessä poika on kaulaansa myöten hyisessä vedessä.

Alun jännityksen jälkeen hymy nousee pojan kasvoille onnistumisen ilosta. Sitten onkin jo aika ponkaista nopeasti ylös vedestä ja kiirehtiä takaisin saunan lämpöön. Nähtäväksi jää, tuleeko tästä pojalle uusi harrastus.

SARI RIUTTA