”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”. Tuo jouluinen lause on käynyt viime aikoina usein mielessäni ja toiveissani. Uutisia maailmalta kuunnellessa, tuo lause tuntuu kovin etäiseltä, ikävä kyllä. Mutta toivoa pitää olla. Kukaan ei voi elää ilman toivoa.
Toivo on elämää kannatteleva voima. Vaikka toivomme löytyisikin hyvin pienistä asioista mitä vaikeimmissa olosuhteissa, sillä on merkitystä, koska ilman toivoa luottamuksemme tulevaan katoaa. Toivoa tarvitaan hengenpitimiksi eniten juuri silloin, kun tilanne on epätoivoinen, toivoton ja olo yksinäinen.
Toivo on meille synnynnäinen ominaisuus. Toivo rakentuu jo varhaislapsuuden turvallisessa vuorovaikutuksessa ja se kehittyy persoonamme ja elämänkokemustemme myötä. Toivo on aina olemassa elämässämme, vaikka emme sitä vaikeuksien keskellä aina huomaisikaan. Meitä kannattelee jo sekin, että tiedämme aikojen vielä muuttuvan, vaikka juuri nyt olisikin vaikeaa tai epätoivoista.
Kestämme vaikeitakin olosuhteita, jos meillä on toivoa paremmasta. Toivo antaa meille vahvan luottamuksen tunteen siitä, että selviämme koettelemuksista. Jos toivo sammuu, ajatuksiin hiipii epätoivo ja lamaannus. Toivottomuus ruokkii ajatusta luovuttamisesta.
Toivoon liittyy tietenkin myös epävarmuuden tunne, mutta meidän täytyisi säilyttää toiveikkuus silloinkin, kun asioihin emme voi itse vaikuttaa.
Mikä sitten antaa meille toivoa? Tavalliset ihmiset, jotka jaksavat arjen valinnoissaan vaikuttaa tulevaisuuteen. Isovanhemmat jotka siirtävät elämänkokemustaan ja ohjeitaan lapsenlapsilleen. Ja luonto itse antaa meille lohtua ja toivoa. Luonto toipuu, kun annamme sille tilaa ja mahdollisuuden. Ja lasten vuoksi täytyy toivoa. Joka ikinen päivä. Sanotaan, että niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
Jos toivoa on, mitä se on? Vastauksia on monenlaisia. Joka lauantai sadat tuhannet suomalaiset kaivavat esiin lottokupongit ja toivovat sydän jännityksestä pakahtuen muutosta taloudelliseen tilanteeseensa. Jotkut toivovat myös vanhojen hyvien aikojen paluuta. Ja miten toivotonta tämä elämä olisikaan, ellei toivo unelmien toteutumisesta olisi kuitenkin mahdollinen.
Eihän toivo paremmasta tarkoita pelkkää hyvän haalimista itselle, vaan se on monesti epävarma huokaus, jotta elämää piinaavat asiat edes hetkeksi taukoaisivat ja unohtuisivat.
Kumman siis itse valitsen, toivon vai toivottomuuden? Rohkeuden vai pelon? Voin itse valita. Sinäkin voit.
