Pauli Joona vietti vuoden 2008 joulua vankilassa, kuten niin monta joulua aiemminkin. Silti kaikki oli toisin tavalla, joka muutti koko hänen elämänsä.
– Se oli paras vankilajouluni! Olin tullut kesällä uskoon, saanut jättää päihteet taakseni ja aloittaa uuden elämän.
– Olin myös lopettanut tupakanpolton, joten minulle jäi rahaa ostaa kanttiinista enemmän ruokaa ja sellaista, mitä halusin.
Pauli Joona sanoo, että joulu oli sitä ennen ollut ahdistava, koska se mielletään perhejuhlaksi.
– Ymmärsin, että se on Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla, jota minäkin saan viettää. Iloitsin sellissäni, että saan olla Jumalan oma ja lukea osastomme muiden uskovien kanssa jouluevankeliumia.
Pauli tumppasi viimeisen savukkeensa 11. marraskuuta ja kävi 23. marraskuuta kasteella, mikä oli iso askel väkivallan, päihteiden ja rikollisuuden keskellä lapsesta saakka eläneelle miehelle.
Vammalalaislähtöisen Paulin ja hänen pikkuveljensä Esan vanhemmat olivat Jehovan todistajia, mutta isä alkoholisoitui ja käyttäytyi välillä väkivaltaisesti. Pauli otti mallia ja hänestä tuli lopulta erittäin vaaralliseksi luokiteltu vanki.
Pauli, 54, aloitti hyvin nuorena päihteiden sekakäytön, varastelun, ryöstökeikat ja pahoinpitelyt, joista viimeinen johti eläkeläispoliisin paleltumiskuolemaan vuoden 2007 keväällä. Siitä napsahti jo todella pitkä kakku.
Uskon polku alkoi, kun eristysselliin joutunut Pauli pyysi piloillaan Raamattua päänaluseksi. Sana porautui hänen tajuntaansa sitäkin kautta, sillä jonkin aikaa kipristeltyään Pauli polvistui sellissään ja kutsui Vapahtajaa avukseen.
– Uskoon tulo tapahtui hetkessä, mutta prosessi jatkuu edelleen. Sitä ei voi jättää lepäilemään, vaan saan elää uskoa koko ajan todeksi.
Yhteensä 24 vuotta vankiloissa istunut Pauli pääsi pitkän prosessin jälkeen valvottuun koevapauteen vuoden 2017 tammikuun puolivälissä ja sai seurantapannan nilkastaan pois puoli vuotta myöhemmin. Ehdonalaista jäi jäljelle kolme vuotta.
Hän oli jo päässyt avovankilaan, lomille ja vankilapastori Vesa Mäkelän kanssa kiertämään erilaisissa kristillisissä tilaisuuksissa. Rikosseuraamuslaitos oli perusteellisesta tutkinnasta huolimatta sitä mieltä, ettei häntä voida vapauttaa, mutta Helsingin hovioikeus päätti toisin.
– Sain seinäjokiseen hotelliin veljeltäni tekstiviestin, että pääsisin vapaaksi. Olin ihmeissäni, mutta piti se paikkaansa.
Pauli piti pannasta pääsemisen kunniaksi koleassa heinäkuun säässä hyvin lämminhenkiset rosvopaistijuhlat ja seurat ystäväpariskuntansa luona Vammalassa. Niissä kekkereissä ei arvattu, mikä olisi Paulin seuraavien juhlien aihe tai miten pian ne pidettäisiin.
Tampereen Vapaakirkko täyttyi häävieraista saman vuoden jouluaatonaattona. Pauli oli tutustunut syksyllä kirkolla Elina-nimiseen naiseen, ja seurustelu oli edennyt hyvin nopeasti.
– Olihan se erikoinen päivä mennä naimisiin. Vieraat saivat omat jouluvalmistelunsa tehtyä, ja heille oli helpotus tulla valmiiseen pöytään.
Pauli oli vapauduttuaan päässyt Nokialla vuokrakaksioon, ja siitä tuli avioparin yhteinen koti, jossa he yhä asuvat. Ensimmäinen yhteinen joulu vietettiin kotona, ja niin Elina ja Pauli tekevät tänäkin vuonna.
Elina tunsi, että uusi sivu oli kääntynyt hänen elämässään, ja hän koki kulkevansa Jumalan johdatuksessa. Hänelle muutos oli tärkeä ja merkityksellinen.
– Toisaalta edessä oli muutto Hämeenlinnasta Nokialle ja vaikka mielelläni siirryinkin sieltä eteenpäin, tilanteeseen liittyi sikäli haikeutta, että poikani joutui luopumaan omasta huoneestaan Hämeenlinnassa. Hän oli jo muuttanut omilleen ja opiskeli toisella paikkakunnalla, mutta Hämeenlinnaan hänen oli helpompi tulla vierailuille kuin Nokialle minun uuteen kotiini.
– Vuoden 2022 joulu oli sillä tavalla erityinen, että ensimmäistä kertaa elämässäni minä järjestelin joulunviettoa, johon äitini tuli vieraaksi. Äiti oli aina luonut hienon joulutunnelman, kun olin lapsi, Elina sanoo.
Nokialainen toimittaja Minna Ala- Heikkilä on kirjoittanut Pauli Joonan tarinasta kirjan ”Kaikki se viha, kaikki se rakkaus”, joka julkaistiin syyskuussa Tammen kustantamana. Ala-Heikkiläkin on kotoisin Vammalasta ja käynyt samaa koulua Paulin kanssa. Hän muisti Paulin ja luettuaan Paulin haastattelun lehdestä kirjoitti tälle anteeksipyynnön, josta ystävyys alkoi.
– Olin yhtenä nauramassa Paulin vaatteille ja kuulin hänen joutuneen koulukotiin, Ala-Heikkilä tunnustaa.
Kirja on saanut hyvän vastaanoton sekä paperisena että sähköisenä versiona. Teos on kuunneltavissa diginä BookBeatin elämänkerrat-kategoriasta, ja siitä on tehty myös e-kirja.
– Olen lukenut palautteita äänikirjasivustolta, ja ihmiset ovat laittaneet viestejä WhatsAppiin sekä Messengeriin. He ovat todenneet, että kirja on tarinana vetävä, mukaansa tempaava ja koskettava.
Hän luonnehtii kirjaa muutostarinaksi. Vaikka se on hyvinkin spesiaali, ihmiset löytävät siitä kosketuspintaa omaan elämäänsä.
– Ainakin alkoholi liittyy moneenkin perheeseen, ja jos on lapsuuden tai nuoruuden väkivaltakokemuksia, se linkittyy siitäkin. Se on aika suoraa kuvausta.
Ala-Heikkilä valitsi kirjan kertojaksi minän eli Paulin, ja osa tekstistä on poimittu Paulin päiväkirjoista. Urakkaa riitti pelkästään rikosoikeudellisten asiakirjojen läpi kahlaamisessa.
– Yhteydenpitomme oli hyvin tiivistä: paljon haastatteluja, kirjeenvaihtoa ja viestejä. Äänitin myös puhelimeeni kertomuksia, ja Minna haastatteli tuttujani, Pauli kertoo.
Kirjasta tehtiin tietoisesti toisenlainen kuin niistä, joissa rikolliseen elämään liitetään rahaa ja luksusta.
– Elämääni ei kuvata glamourina, vaan raadollisuus näkyy hyvin. Kirja on matka pimeydestä valkeuteen.
Positiivista palautetta on tullut myös entisiltä vanki- ja rikostovereilta ja se on ollut yllättävääkin.
– Yhteen tuttuun, jonka kanssa ajauduin väkivaltaisiin riitoihin, olen ollut nyt yhteydessä ja päässyt sopimaan riidat. Sellaisia tapauksia on joitakin, ja olen saanut itsekin pyytää anteeksi tekojani väkivaltaisessa päihdekulttuurissa.
– Puhun vain omista asioistani, enkä syytä ketään. Elämän realiteetit ovat nämä, ja asiat menivät näin. On vain katsottava peiliin, sieltä se syy löytyy.
– Kun 40 vuotta elää täysin väärin, paljon tulee kiviä heitelleeksi, ja paljon niissä on keräämistäkin, eikä se ole aina mukavaa.
Glamour on kaukana lukuisista ryöstöistä ja väkivallan teoista, tolkuttomasta päihteiden käytöstä sekä vankilakierteestä. Kun Pauli vierailee rappiolle luisuneen isänsä asuttamassa kotimökissään ja avaa jääkaapin, sieltä kurkistaa yksi tontin vallanneista rotista. Toki autoja ja naisiakin kertomuksissa vilahtelee, mutta ne ovat kertakäyttötavaraa.
– Rakkauteni päihteisiin oli suurinta, ja naiset tulivat vasta toisena.
Lukijalle tulee tunne, että oli suuri ihme, kun Paulin elimistö kesti aineiden imuroinnin.
– Se on täysin Jumalan ansiota! Totuus on, että vankila pelasti minut kuolemasta, vaikka se niin ikävää paskaa olikin, eikä sitä kenellekään toivoisi.
– Päihteiden käyttöni oli niin hillitöntä, että henki olisi lähtenyt alta kolmekymppisenä, jollei siihen olisi tullut vankilassa katkoksia.
Paulin vankilatuomioiden lukumäärä on 17, mutta hän vietti myös lukemattomia vuorokausia putkassa tai tutkintavankeudessa.
– Aina oli aihettakin joutua putkaan!
Aineita virtasi vankiloihinkin, eikä esimerkiksi vahvojen kipulääkkeiden saaminen lääkäriltä ollut ongelma. Se on kuitenkin vain pieni osa totuutta.
– Moni on sanonut, että tässä on kerrankin rehellinen ja tarkka kuvaus vankilasta. Siellä ei olla koko ajan pöllyissä, eikä siellä ole hienoa. Vartijoita on monenlaisia, myös todella hyviä – uskoviakin.
Jo pitkään Pauli on kiertänyt tilaisuuksissa kertomassa tarinaansa vakuuttaen, ettei Jumalalle toivottomia tapauksia ole. Kirja on tuonut vierailupyyntöjä lisää.
– Tässä etenee hanke, että Elina, Minna ja minä menemme vankiloiden lukupiireihin esittelemään kirjaa. Eri vankilohin on lahjoitettu useita kymmeniä kirjoja.
– Minnan sanoin: hän saa ihmiset itkemään ja minä nauramaan. Elina on järjen ääni.
Elina kertoo vastustaneensa pitkään kirjaprojektia, mutta kokeneensa sen mielenkiintoiseksi ja helpoksi. Hän antoi taustatukea muun muassa rukouksin.
Pauli valmistui oppisopimuksella kokiksi vuonna 2018, mutta jalkavamma muutti suunnitelmia. Vuodesta 2019 saakka hän on ollut töissä Nokian helluntaiseurakunnalla, jonka jäseniksi hän ja sairaanhoitajana työskentelevä Elina myös siirtyivät.
– Odotan tältä joululta hiljentymistä joulun sanoman äärelle ja kiireettömän ajan viettämistä läheisimpien ihmisten kanssa. Toivon pääseväni laulamaan joululauluja kirkkoon, Elina miettii.
