YIlves palasi voittojen tielle – Joulutauolle hyvistä asetelmista

Mikkelissä kotijoukkue Porrassalmen Urheilijat-62 oli yllättää suosikkijoukkue Ylöjärven Ilveksen loppuminuuttien kirillään. YIlves piti kuitenkin hankkimansa johtoaseman ja otti täyden pistepotin tuloksella 2–3 (0–2).

Naisten Futsal-Liiga pääsi tauolle tasaisempana kuin koskaan. Vain sarjan molemmissa päissä on yksi joukkue erottunut muusta ryhmästä. Kärjessä porskuttaa vain yhdellä jatkoaikatappiolla HIFK ja häntäpäässä kärvistelee vielä pisteetön FTK-Tornio.

Elisa Ilottu (13) rynnimässä mikkeliläisten maalille. (Kuva: Emiilia Syvänen)

Viime viikonlopun ottelukierroksella sarjanousija, valkeakoskelainen MadMax jatkoi vahvasti. Maxit olivat katkaista sarjakärjen nollaputken ollen voitossa kiinni vielä sekunti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. HIFK sai kuitenkin ikimuistoisesti lauottua pelin tasoihin ja onnistui lopulta korjaamaan voiton jatkoajalla. Kärkinelikkoon tunkeutumista hanakimmin jahtaava KaDy otti voiton kärkikolmikon RaiFusta. Jyväskyläläisten tavoite häämöttää enää muutaman lisäpisteen päässä.

YIlves matkasi täydellä ryhmällä syyspuolen viimeiseen otteluunsa. Joka pelipaikalle oli valmennusjohdolla tarjolla laadukkaita vaihtoehtoja. Maalia vartioimaan valikoitui Helena Unkuri.

Kotijoukkueelta löytyi viime pelien terävimmät kynät penaalista. Maalivahtina oli odotetusti eliittitason Ciia Hokkanen.

Ensi jakso oli YIlveksen hallintaa

Ottelu alkoi reippaalla tempolla ja maalipaikkoja alkoi rakentua ensimmäisestä peliminuutista alkaen. YIlves pelasi kokeneella ryhmaällä, mikä näkyi varmana hyökkäysten rakenteluna ja pallonhallintana. Kotijoukkue oli varovainen, eikä päästänyt helpolla maalitilanteita keskisektoriin. Vierasjoukkue prässäsi hanakasti jopa kolmen pelaajan voimin. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella ei kotijoukueen juurikaan onnistunut ohittaa ylöjärveläisten prässiä.

Ottelun avausmaali syntyi ajassa 10.22, kun Rosa Maria Siren pääsi puttaamaan tyhjiin keskeltä. Tilanteessa Hokkanen joutui maalin sivuun torjuntatilanteessa ja Mia Pajunen siirsi irtopallon maalin edustalle. YIlveksellä oli maalin syntyessä jo takanaan tukku laadukkaita maalitilanteita.

Pelaajat joutuivat tekemään kovasti töitä läpi ottelun. (Kuva: Emiilia Syvänen)

Hyvä rynnistys tuotti vierasjoukkueelle jo vapauttavan lisämaalin ajassa 11.43. Ottelun tilanteissa näkyvästi taituroinut maalintekijä Siren hallitsi tilaa nyt kotijoukkueen puolustusmuodon edessä. Kantapääsyöttö Senni Virenille johti komeaan laukaukseen maalin vasempaan ylänurkkaan.

Vaikka YIlveksen hyvä ote piti, ei viimeistelyn terävyys enää jakson loppupuolella riittänyt lisämaaleihin. Myöskään kotijoukkueen rytminmuutosta ei nähty. Tauolle siis mentiin odotetusti suosikkijoukkueen komennossa.

Toisella jaksolla kotijoukkue näytti terävyyttään

Toisen jakson alkuhetkille sijoittui YIlveksen vahva mylläkkä, jonka aikana olisi ollut paikat niitata ottelulle sinetti. Ilmassa roikkunut maali syntyi kyllä ennen pitkää, kun paikkoja oli tarpeeksi. Pallo saatiin kotijoukkueen maaliin ajassa 24.00 YIlveksen avauskentän pelattua Siren maalitilanteeseen PU:n maalin edustalle. Puolustaja erehtyi tuikkaamaan ahdistavassa tilanteessa pallon omaan maaliin.

Oliko vierasjoukkue jo tyytyväinen, vai lisäsikö kotijoukkue hieman painetta vieraiden pallolliseen peliin. Peli alkoi hienokseltaan kääntyä porrassalmelaistenkin tilanteiksi. Maalin makuun PU-62 pääsi ajassa 25.03 vain minuutti omaa maalia myöhemmin. Hieman vähemmän yhdessä pelannut ylöjärveläiskentällinen tuli pelatuksi auki ja Pinja Ukko karkasi askeleen verran vartijaltaan viimeistellen etukulmasta ohi Unkurin.

Mia Pajunen (15) pääsi yrittämään maalintekoa. (Kuva: Emiilia Syvänen)

Myös YIlveksen avauskenttä syyllistyi johtoasemassa ylihyökkäämään ja riski realisoitui näppärän Henna Sinisalon harhautettua vartijansa hyökkäysalueella. Kova kiirekään ei pelastanut vierasjoukkuetta, kun Ukko iski toistamiseen ja nyt läheltä ylös kokeneen maalintekijän lailla. Sinisalolle kauden yhdeksäs maalisyöttö ja Ukolle kauden yhdeksäs maali ajassa 29.05 ovat liigan tehoeliittiä.

Vierasjoukkueen liika hyökkäysinto luommollisesti laantui ja tarjosi kotijoukkueelle lisää pallollista aikaa. Vaikka pallo alkoi poltella ylöjärveläisten jaloissa ja näin pelin suunta vaihdella useammin, ei YIlveksen ote ottelusta mihinkään kadonnut.

Tunnelma kentällä kasvoi korkeuksiin minuuttien huvetessa. Tunnelmasta osattomaksi ei jaanyt toimihenkilöosastokaan. Keltaisilla korteilla muistettiin molempien joukkueiden valmennusta tuomareiden toiminnan oltua arvostelun kohteena.

Kotijoukkueen lentävä maalivahti ilmestyi kentälle kahden viime minuutin aikana. Ylivoiman purku onnistui YIlvekseltä hienosti, eikä painetta ehtinyt Unkurin maalille syntyä. Loppusummeri oli varmasti pelipäivän odotetuin ääni ylöjärveläisten leirissä. Kun se vihdoin kuultiin, sai YIlves tavoitteena olleen kolmen pisteen sinetin hyvälle syyskaudelleen.

Keväälle jää jännitettävää

Voittopisteet pitävät Ylöjärven Ilveksen edelleen sarjan kakkospaikalla. Haastajat kärkkyvät pienin piste-eroin tilaisuuttaan kivuta ylöjärveläisten ohi. Kärkijoukkueiden keskinäiset ottelut kevään edetessä tulevat olemaan armottoman tasaista ja kovaa taistelua pisteistä. Kärkikuusikon joukkueilla on jokaisella koossa voittoihin kykenevät kokoonpanot ja tavoitteena kotietu pudotuspeleihin.

Joukkueet kuusikon takana tuonevat kuitenkin jälleen happamat yllätykset ennakkonäkymiin. Viimeisille pudotuspelipaikoille on myös kova tunku. Viisi syksyllä ailahdellen pelannutta joukkuetta on taistelussa kahdesta viimeisestä paikasta. On vaikea ennustaa enää isompia nousuputkia alakastilaisilta sarjan sisällä.

Päävalmentaja Vesa Parviainen kertoi, että täysi pistepotti oli asetettu tavoitteeksi.

– Tosi tärkeä voitto meille. Pelaajien asenne oli kohdallaan ja se kyllä näkyi työmäärässä. Viimeistelyprosenttimme ei ollut hyvä, mutta kontrolli pelistä säilyi loppuun asti ja kantoi voittoon. Hyviä pelaajia jäi vielä kotimaisemiin, joten odotan luottavaisena keväältä vahvoja otteita tasaiseen tahtiin. Viime kevään lopetimme mitalipeleihin noin yhden kentällisen voimin. Nyt toivonkin joulupukilta paketteihin hyviä vointeja pelaajille koko kevään ajaksi, Parviainen kommentoi.

Seuraava YIlveksen ottelu pelataan loppiaisena 6. tammikuuta. Vastaan asettuu vieraskentällä FC Sport Vaasa. Joukkueella on menossa sukupolven vaihdos, joka näkyy aiempaa heikompana sarjasijoituksena karsijan paikalla. Ottelussa sarjan kakkosjoukkue on selvä suosikki. Jälleen tarvitaan kuitenkin se tasainen oma peli ja onnistunut maalitilanteiden viimeistely.

ANTTI REPONEN

Katso maalikooste ottelusta!