Vinkit kierrätykseen jouluksi – Tiedätkö miten lahjapaperit ja kinkkurasva hävitetään oikein?

18.12.2023 12:00

Joulunpyhinä syntyy monenlaista jätettä biojätteestä lahjapakkauksiin. Lue tästä lajitteluvinkit siistiin jouluun.
Joululahjojen lahjapaperit lajitellaan sekajätteeseen. (Kuvituskuva)

Joulunpyhinä syntyy monenlaista lajiteltavaa biojätettä esimerkiksi ruuantähteitä, kuihtuneita joulukukkia ja paperisia lautasliinoja.

– Biojätteen voi pakata paperipussiin, kaupasta ostettavaan biojätepussiin, sanomalehteen tai muovittomaan kartonkipakkaukseen. Näin talvella hyvä pakkaaminen ehkäisee myös biojätteen jäätymistä kiinni jäteastiaan, sanoo ympäristökouluttaja Liisa Malin Pirkanmaan Jätehuollosta..

Pirkanmaan Jätehuollon biolaitoksessa, Biomyllyssä biojätepussin sisällöstä tehdään ympäristöystävällistä liikennepolttoainetta eli BIG-biokaasua, ja saadaan talteen ravinteita kotimaisen ruuan viljelyyn.

– Kinkun rasvan voi lajitella biojätteeseen tai kompostiin, kunhan se on ensin jäähtynyt ja jähmettynyt. Jos pihassasi ei ole biojäteastiaa tai kompostoria, voit kaataa kinkun rasvan esimerkiksi tyhjään maitotölkkiin, antaa sen hyytyä ja viedä tölkkeineen päivineen Kinkkutempun vastaanottopisteisiin tai sekajäteastiaan. Viemäriin kinkun rasvaa ei saa laittaa, Malin ohjeistaa.

Ylöjärveläisiä lähimmät Kinkkutempun vastaanottopisteet sijaitsevat K-Citymarketissa Elovainiolla ja Lielahdessa sekä K-Supermarket Virroilla.

Vinkkejä muuhun lajitteluun

Lahjapakkaukset lajitellaan kartonkiin, mutta lahjapaperit sekajätteeseen. Konvehtirasiat ja suklaakalenterit ovat kartonkipakkauksia, mutta sisällä olevat muovikennot kuuluvat muovipakkausten jäteastiaan.

– Kynttilänjämät kuuluvat sekajätteeseen. Tuikkujen, ulkotulien ja hautakynttilöiden alumiinikuoret metallinkeräykseen, muovikuoret sekajätteeseen. Rikkinäiset jouluvalot ja led-kynttilät lajitellaan sähkölaitteisiin.

Pirkanmaan Jätehuolto muistuttaa, että juhlapyhäviikoilla jäteastian tyhjennys voi siirtyä totuttua päivää aikaisemmaksi tai myöhemmäksi. Pakkaukset on hyvä litistää, silloin jäteastiaan mahtuu enemmän. Pakkausroskat voi myös laittaa komeroon odottamaan arjen jätekuljetuksia ja tyhjempää jäteastiaa, jotta roska-astian ympäristö pysyy siistinä.

Kuuset kerätään alkuvuodesta

Kun joulu on ohi, laita joulukuusi jäteastian vierelle viimeistään 12. tammikuuta 2024. Älä pakkaa kuusta. Kuuset kerätään jäteauton kyytiin alkuvuoden aikana.

Kuusikeräys on maksullinen. Joulukuusen voi viedä maksutta jätekeskuksiin Nokian Koukkujärvelle ja Tampereen Tarastenjärvelle.

Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilla on lisää kierrätysohjeita.