Perinteisen kirjan lahjaksi saanut voi laittaa teoksen kiertoon – mitä tekee surkean sähköisen kirjan lahjaksi saanut?

02.12.2023 10:00

Sähköisten ja äänikirjojen myynnissä on joulun tienoilla myyntipiikki. Kuva: Pixabay.

Joululahjakääreen alta paljastuu kirja, joka jo löytyy omasta kirjahyllystä – tai joka paljastuu omaan makuun sopimattomaksi, ehkä jopa kehnoksi. Kyseessä on monelle tuttu kuvio, johon on löytynyt varsin helpot ratkaisut.

Kirja on voinut päätyä antikvariaattiin tai kirpputorille, joko fyysiselle myyntipöydälle tai internetin syövereihin. Se on voinut myös lähteä uudella kierroksella lahjaksi jollekin toiselle – huonomuistisella tai ilkeämielisellä pahimmillaan sille samalle henkilölle, jolta kirja alun perin oli saatukin.

Ostokuitti ja nopea toiminta on pelastanut monet kirjan palauttamistarpeeseen törmänneet, ja joissakin kirjakaupoissa on ollut mahdollista palauttaa kirja tietyin ehdoin lukemisen jälkeenkin kauppaan kierrätyshengessä.

Sähköisten, ladattavien kirjojen osalta käytäntö on kuitenkin toinen niitä koskevan tekijänoikeuslain vuoksi. ”Kiertolahjaksi” ei digitaalinen kirja taivu.

– Sähköistä ladattavaa kirjaa ei ole oikeutta jakaa tai antaa kolmannelle osapuolelle. Mikäli näin toimittaisiin, kyse olisi niiden osalta kopioinnista, mikä ei ole sallittua, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Sähköistä ladattavaa kirjaa ei siis myydä ostajalle fyysisenä kappaleena vaan ikään kuin lukuoikeutena kyseiseen teokseen.

– Samasta syystä palautuskäytännöt ovat erilaisia kuin painetulla kirjalla, mutta yrityksillä voi olla tästä omia käytäntöjään, Karlsson selvittää.

Kirjakauppaketjuista esimerkiksi Adlibriksella ja Suomalaisella kirjakaupalla ei niiltä saatujen tietojen mukaan ole vaihto-, peruutus- tai palautusoikeutta digitaalisille ja äänikirjoille.

Toki ladattavienkin sähkökirjojen osalta mahdollisia virheitä säätelee normaalisti kuluttajansuojalaki. Kuluttajansuojalain digitaalisia sisältöä ja palveluita koskeva uusi luku koskee erityisesti tuotteessa olevia virheitä ja palvelun sopimuksenmukaisuutta. Uusi laki kattaa esimerkiksi tietokoneohjelmat, digitaaliset pelit ja sähköiset kirjat.

Eteenpäin myymisen rajoitukset koskevat Karlssonin mukaan esimerkiksi internetistä omalle koneelle ladattua digitaalisia kirjoja. Sen sijaan vaikkapa dvd-levyllä ostettu kirjan fyysinen kappale on painetun kirjan tapaan myytävissä edelleen – kunhan siinä ei ole esimerkiksi suojausta, jota seuraava käyttäjä ei voi avata.

Kirjakauppaliitolla ei ole tilastointia yksittäiskappaleina myydyistä sähkökirjoista. Toimitusjohtaja Karlssonin mukaan ainakin lukuaikapalveluissa myynti on varsin tasaista pitkin vuotta, mutta pieni piikki ajoittuu joulun aikaan. Myös esimerkiksi Adlibris kertoo, että tasaisena kulkevaan myyntikäyrään tulee lisäeloa aina loppuvuodesta joulun ja uudenvuoden aikaan.