Keskustan Arto Pirttilahti kirkastaa sanomaa ja palauttaa kannatusta

17.11.2023 14:11

Mänttävilppulalainen Arto Pirttilahti luotsaa Pirkanmaan Keskustaa ensi vuoden alusta lähtien. Hän vakuuttaa, että puolue saa uutta tuulta siipiensä alle jo tammikuisissa presidentinvaaleissa ja kesäkuisissa EU-vaaleissa.
Mänttävilppulalainen Arto Pirttilahti luotsaa Pirkanmaan Keskustaa ensi vuoden alusta lähtien. Hän vakuuttaa, että puolue saa uutta tuulta siipiensä alle jo tammikuisissa presidentinvaaleissa ja kesäkuisissa EU-vaaleissa.

Puolueen sanoman kirkastaminen sekä kannatuksen palauttaminen ja nostaminen ovat Pirkanmaan Keskustan uuden puheenjohtajan Arto Pirttilahden tärkeimpiä lähitulevaisuuden tavoitteita. Mänttä-Vilppulasta käsin hyvinvointialuetta, maakuntaa ja vaalipiiriä tarkkaileva poliitikko korostaa, että ensi tammikuiset presidentinvaalit ja kesäkuiset EU-vaalit tarjoavat Keskustalle ainutkertaiset mahdollisuudet kristallisoida kansanliikkeen arvoja ja tavoitteita. Piiripomo on vakuuttunut, että Keskustasta tulee jälleen suuri puolue. Kansalaiset hoksaavat, että yhteiskuntamme tarvitsee oikeiston ja vasemmiston välissä olevaa poliittista keskustaa.

Arto Pirttilahti, 60, kokee saaneensa vahvan valtakirjan torstai-iltaisessa Pirkanmaan Keskustan syyskokouksessa Valkeakoskella. Puheenjohtajan paikasta ei syntynyt kilpailua, vaan Pirttilahdesta leivottiin piiripomo syvässä yksituumaisuudessa.

Pirttilahti sanoo, että Keskusta lähtee tulevaisuuden rakentamiseen puhtaalta pöydältä. Hän saa tuota pikaa työparikseen uuden piirin toiminnanjohtajan. 16-jäsenisessä piirihallituksessa on laajaa ja monipuolista kokemusta.

Lempääläisen Juha Kuisman johtaman työryhmän puurtamisen hedelmänä puolue on saanut Keskustan työryhmä 2010 raportin ehdotuksineen ja niiden taustoituksineen. Pirttilahden mukaan puolueväen on luettava suorasanainen tilannekatsaus. Sen sanoman toteuttamisella hän uskoo Keskustan pääsevän niin kunnissa, maakunnissa kuin valtakunnassakin pitkään kestävälle nousupolulle.

– Meillä on peiliin katsomisen paikka. Alkion ajatukset olivat hänen aikanaan radikaaleja ja räväköitä. Ne tarjoavat kestävän pohjan myös 2020-luvun yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Keskustan ja keskustalaisten on palattava kotivesilleen. Olemme saattaneet olla vierailla mailla muiden saattelemina.

Vaalisuma toimii kiitoratana

Edessä on todellinen vaalisuma. Arto Pirttilahti kiittelee tiivistä vaalitahtia. Hänen mielestään Keskustalle avautuu otollisia mahdollisuuksia avata arvomaailmaansa ja poliittista agendaansa.

– Esimerkiksi tänä vuonna käydyissä eduskuntavaaleissa oli puolueita, jotka puhuivat äänestäjille vaalikentillä täysin toisenlaista todellisuutta kuin mitä ne ovat toteuttaneet arjen teoissa. Samanlaista kaksilla rattailla ajamista tapahtuu parhaillaankin hyvinvointialueellamme. Tietyn puolueen edustajat saarnasivat täysin eri asiaa hiljattain pidetyissä kuulemistilaisuuksissa kuin miten he ovat toimineet aluevaltuustossa.

Pirttilahti uskoo aidosti Olli Rehnin mahdollisuuksiin nousta tasavallan presidentiksi.

– Odotan nyt kovasti, että puolueemme nimeää niin pirkanmaalaisia kuin muistakin maakunnista nousevia kykyjä EU-vaalilistalle. Meppiehdokkaat pystyisivät tekemään tuloksellista vaalityötä jo presidentinvaalien yhteydessä.

Pirttilahti näkee, että Pirkanmaalta Keskustan EU-vaalilistalle sopisivat kansanedustaja Jouni Ovaska tai lakimies Petra Schulze Steinen.

– Keskustalle on ratkaisevan tärkeää, että se pystyy säilyttämään kaksi mepin paikkaa tulevassa EU-parlamentissa.

Vuosi 2025 tuo kunta- ja aluevaalit, jotka järjestetään samanaikaisesti. Pirttilahden mukaan elinvoimakunnissa taitetaan peistä lähipalveluista, joiden pitkäaikainen kannattaja Keskusta on ollut kautta aikojen. Aluevaaleissa Pirkanmaan hyvinvointialuelaiset pääsevät arvioimaan ensimmäisen aluevaltuuston päätöksiä. Pirttilahti muistuttaa, että Keskustan teemana oli jo historiallisissa ensimmäisissä aluevaaleissa ”jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema”.

”Oppositiossa ei vain vastusteta”

Politiikan jokaisella tasolla toiminut Arto Pirttilahti sanoo, että kliseisyydestään huolimatta yhteistyö on kaiken a ja o.

– Eri puolueiden välillä on oltava aito keskusteluyhteys.

– Puolueen tehtävänä ei voi olla vain kaiken vastustaminen. Yhteistyössä puolueet haastavat toistensa arvoja ja tavoitteita sekä tekemisiä.

Pirttilahti on vakuuttunut siitä, että Keskusta parantaa juoksuaan tällä kaudella oppositiopuolueena eduskunnassa. Hän muistuttaa, että kaudella 2011-2015 muiden muassa konkarikeskustalaiset Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen huolehtivat räväkästä oppositiopolitiikasta, joka avasi mahdollisuuden seuraavien vaalien voittoon.

Pirkanmaan Keskustan puheenjohtajana Pirttilahti aikoo piiritoimiston väen ja piirihallituksen jäsenten voimin herättää henkiin niin oman kenttä- ja puolueväen kuin Keskustan yhteydet eri pirkanmaalaisiin tahoihin.

– Meillä on maakunnan jokaisessa kunnassa kunnallisjärjestö. Monissa kunnissa toimii lukuisia paikallisyhdistyksiä. Voimamme on näissä. Se on valjastettava yhteiseksi hyväksi.

Maakunta ja tehtävät tuttuja

Keskusta, Pirkanmaa, sidosryhmät ja yhteistyötahot ovat tuttujakin tutumpia Arto Pirttilahdelle. Hän tuntee järjestötyön omimmaksi leipälajikseen.

Pirttilahden keskustalaisuus on hänen kotinsa poliittista perintöä. Isä näytti esimerkkiä yhteiskunnallisen vaikuttamisen tiellä. Maatilan vesa ohjautui luonnostaan agrologi-opintoihin. Hän työskenteli maataloussihteerinä, maaseutuasiamiehenä, seutuasiamiehenä, kansanedustajan avustajana ja toiminnanjohtaja.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Pirttilahdelle avautui eduskuntapaikka. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskusta sai Pirkanmaalta kolme kansanedustajan paikkaa, kun Pirttilahden lisäksi valituiksi tulivat Mikko Alatalo ja Pertti Hakanen. Tämän keväisissä eduskuntavaaleissa Pirttilahti tippui, ja Keskusta joutui tyytymään yhteen kansanedustajaan.

Pirttilahti pitää erittäin todennäköisenä, että hän yrittää paluuta Arkadianmäelle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.

Keskustapäättäjä on istunut pitkään Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Pirttilahti on seikkaperäisesti perillä kuntarakenteiden muutoksista. Hän syntyi vuonna 1963 Pohjaslahden kunnassa. Vuonna 1973 Pohjaslahti jaettiin Virtojen ja Vilppulan kesken. Mänttä-Vilppula syntyi vuonna 2009.

– Kunta pärjää, kun se pystyy tuottamaan laadukkaat lähipalvelut. Kehitys, koulutus ja kaavoitus sekä jo lähitulevaisuudessa merkittävissä määrin energia-asiat ovat kunnan keskeistä työsarkaa. Vuoden 2025 alusta lähtien kunnat vastaavat myös työllisyys- ja yrityspalveluista. Niiden järjestely on parhaillaan käynnissä.

Pirttilahti kehuu Tamperetta ja sen seitsemää naapuria tiiviistä yhteistyöstä. Niillä on paljon yhteistä.

– Maakunnan reuna-alueilla olisi päästävä kuntien kesken vastaavaan yhteistyöhön. Se olisi kaikkien etu.

Pirttilahti edustaa Keskustaa Pirkanmaan liiton maakuntavaltuustossa. Liiton toimintaa hän pitää esimerkillisenä ja tuloksellisena. Hänen mielestään erityisen kiinnostavia ovat maakunnallisesti linjattavat energia- ja turvekaavat.

MATTI PULKKINEN