Torviselle tuplavoitto, joista toinen kovimmassa sarjassa – Suurimmat setelit Lady Cashille

Teivossa ravattiin tiistai-iltana yhdeksän lähdön kisat. Lämminveristen kovimmassa sarjassa Hannu Torvisen ajama Skyfall Shine hallitsi tapahtumia varmaan tyyliin keulapaikalta. Torvinen oli muutenkin Toto5-kierroksen avainhahmo, sillä mies narutteli voiton myös Kiikku’s Nean rattailla. Muut Toto5-kohteet menivät Eko Lacondalle, Nu Delille ja Vapassille. Illan suurimmat setelit kuittasi 3-4-vuotiaiden lämminveritammojen lähdön voittaja Lady Cash. Illan muut voittajat olivat Saran Hurling, Maininki ja Anders.

Saran Hurling vastaili niukkaan voittoon

Ravit käynnistyivät Kai Kulhorannan ohjastaman Saran Hurlingin voitolla. Ori nousi takakaarteessa 4. sisältä toiselle radalle ilman vetoapua ja eteni etusuoralla johtoon. Lopussa Saran Hurling sai tiukkaa haastetta, mutta piti 31,5-lopetuksessa niukkaan voittoon. Ykkössija oli Satu Halosen valmennettavalle uran viides ja kuluvan kauden neljäs.

Takakaarteessa sisäradalta 2. ulos vaihtanut Wauhitta jäi etusuoralla toiselle radalle ilman selkää. Maalisuoralla Seppo Markkulan ajokki kiritti hyvin voittajaa ja hävisi vain äärimmäisen niukalla marginaalilla. Alun johtanut Ehättävä jatkoi etusuoralla 2. sisälle, mistä hakeutui loppukaarteessa kirikaistoille. Lopussa Tapio Perttusen ajokki tyytyi seurailemaan kolmanneksi.

Paperitähti oli turvallisen välimatkan päässä kiertelemättä neljäs ja kuittasi viimeiset rahat. Paljon pelattu Lumi-Pete menetti suurimmat mahdollisuutensa alkulaukkaan ja otti viimeisen takasuoran alussa kulisseissa toisen laukan.

Lady Cash paras vähäväkisessä tammataistossa

Kolme- ja nelivuotiaille lämminverisille suunnattu tammalähtö oli muutaman poisjäännin myötä kolmen hevosen koitos. Voittoon ravasi Tapio Perttusen ohjastama ja valmentama Lady Cash. Tamma juoksi jonossa kolmantena, mistä nousi etukaarteessa toiselle radalle. Maalisuoralla Lady Cash hankki yliotteen keulahevosesta ja kuittasi varmaan tyyliin ykkösrahat. Voitto oli tammalle uran neljäs.

Keulapaikalla taivalta taittanut Aurelia’s Pearl KS kellotti väliajoin 13,5 – 17,5 – 19,5 ja kamppaili 16-lopetuksessa toiseksi. Maalisuoran avautuessa johtavan takaa ulos noussut Sahara Sweetdreams kiri kärkiparin tuntumassa vauhtinsa pitäen perille, muttei suorittanut ohituksia.

Maininki jyräsi kärkeen

Kolmannessa lähdössä voiton vei Seppo Markkulan ajama Maininki. Tamma juoksi 3. sisällä, mistä nousi reilu kierros ennen maalia toiselle radalle ilman vetoapua. Maalisuoralla 33,5-lopetuksessa Maininki jyräsi kärkeen ja otti uransa toisen täysosuman. Laura Puolamäki vastaa Mainingin valmennuksesta.

Keulapaikalla väliajoin 37,0 – 33,5 – 31,0 kellottanut Virpori jaksoi 33,5-lopetuksessa ihan asiallisesti toiseksi. Viimeisen takasuoran alussa porukan hänniltä toiselle radalle noussut Fraasi kipusi vajaat 600 jäljellä kolmanneksi ja piti asemansa maaliin saakka. 3. sisällä juossut Kihassi nousi loppukaarteessa taustalla toiselle radalle ja puristi lopussa kaukana kulisseissa neljänneksi.

Pelisuosikki Varjoanna oli 2. sisältä vaisu ja jäi viidenneksi. Muista pelihevosista pitkän pakin Mualimankuataja pysyi koko matkan kaukana kulisseissa.

Skyfall Shine ravasi keulavoittoon

Skyfall Shine paineli keulasta pysäyttämättömästi ykköseksi. (Kuva: Suomen Hippos / Siiri Haapalainen)

Toto5-avauksessa ykkösrahat kuittasi Hannu Torvisen ohjastama Skyfall Shine. Ruuna avasi kärkeen ja kellotti väliajoin 14,0 – 16,0 – 15,0. Maalisuoralla 12-lopetuksessa Skyfall Shine piti hallittuun voittoon. Ykkössija oli Markku Niemisen valmennettavalle jo kauden kuudes. Koko uran puitteissa Skyfall Shine on voittanut jo 33 kertaa.

Päätöspuolikkaan käynnistyessä 2. ulkoa kiriin lähtenyt Super Schissel tuli varsinkin loppumetrit oikein terävästi ja ehti kakkoseksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Thai Profit käväisi loppukaarteessa sisäradalla, mistä jatkoi maalisuoralla uudestaan toiselle radalle ja oli hyvä kolmas.

Conny Sisu oli taustalla 3. ulkoa tasainen neljäs, vauhdinjako ei juurikaan antanut mahdollisuuksia suurempiin parannuksiin. Raskolnikov Frido oli 2. sisältä kohtalainen viides. Taustalla Jason’s Camden kiri asiallisesti porukan hänniltä ja ehti kuudenneksi. M.S.Triple J. ja Marschall Match jäivät taustalla pussiin. Battle Jack tuli edellisten kanssa tasaisesta rintamasta ihan asiallisesti perille, vaikka viimeiseksi jäikin.

Eko Laconda jyräsi voittoon sitkeän esityksen päätteeksi

Toto5-kakkosessa voittoon jyräsi Sakari Talikan ohjastama Eko Laconda. Alussa ulkoratoja kiertänyt Eko Laconda eteni takakaarteessa toisen radan veturiksi, mistä teki todella rehdin esityksen ja jyräsi maalisuoralla 18-lopetuksessa sinnikkäästi ykköseksi. Voitto oli Taru Pihkalan valmennettavalle kauden ensimmäinen ja koko uran kuudes.

Loppukaarteessa 4. ulkoa kiritilat löytänyt Wild Mind lopetti terävästi kakkoseksi. Keulapaikalla juossut Mei Tai laukkasi lyhyesti päätöspuolikkaan käynnistyessä, mutta jatkoi nopeasti raville ja tsemppasi lopussa ihan mukavasti kolmanneksi. Maalisuoran avautuessa 3. sisältä ulos noussut Elvis Exceptional kiri tasaisesti neljänneksi. Loppusuoran avautuessa 2. ulkoa kiriin heittänyt Jetset Vice näytti maalisuoralla hetkellisesti voittajalta, mutta suurin kiri-into alkoi hiipua loppumetreillä ja ruuna jäi lopulta viidenneksi.

Kuudenneksi sijoittunut Sahara Magaria jäi 2. sisälle pussiin. Etukaarteessa kaukaa porukan perältä kiriin lähtenyt Yuvarajah heitti loppukaarteessa ulommille radoille ja lopetti vaikeista asemista hyvin seitsemänneksi. Backgammon Garden tuli 4. ulkoa aivan asiallisesti perille ja riitti kahdeksanneksi. 5. sisällä juossut Simon Angel nousi maalisuoran avautuessa toiselle radalle, muttei saanut lopussa kunnollista kirimahdollisuutta ja oli yhdeksäs maalissa.

Again Kronos oli 3. ulkoa tasainen kymmenes. Porukan hännillä juossut He’s A Horse tuli asiallisesti perille ja riitti tasaisesta rintamasta sijalle 11. Sara K.M.E. jäi 3. sisälle pussiin.

Kiikku’s Nea kiri vahvasti

Toto5-kolmosessa voittoon ravasi Hannu Torviselle illan toisen voiton tuonut Kiikku’s Nea. Tamma sai viimeisellä takasuoralla 3. ulkoa kirimerkin ja jyräsi loppukaarteessa keulan rinnalle. Maalisuoralla 14,5-lopetuksessa Kiikku’s Nea runttasi kärkeen ja otti lopulta voiton selvällä marginaalilla. Ykkössija oli Christa Packalénin valmennettavalle uran viides.

Keulapaikalla väliajoin 14,0 – 19,5 – 18,5 kellottanut Uptown Kemp jaksoi 14,5-lopetuksessa toiseksi. Peter Piper oli 2. sisältä tasainen kolmas. Alussa lyhyesti laukannut Expensive Everwood kiri kaukana taustalla toisen radan jonosta selvien erojen lähdössä neljänneksi. Sundsvik Al Buraq taipui toisen radan veturin paikalta viidenneksi ja jäi ensimmäisenä ilman rahaa.

Nu Del jyräsi voittoon

Toto5-nelosessa paras oli Jarmo Saarelan ohjastama Nu Del. Ruuna nousi viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle radalle ja heitti jatkossa 4. ulkoa kirikaistoille. Loppukaarteessa Nu Del eteni johtavan rinnalle ja jyräsi maalisuoralla niukkaan voittoon. Ykkössija oli Tarja Tuomisen valmennettavalle kauden toinen.

Piikkipaikalla väliajoin 11,0 – 15,0 kellottanut Top Class Kemp kamppaili 13,5-lopetuksessa hyvin kakkoseksi. Maalisuoralla 2. sisältä ulos noussut Mini Pepper seuraili kärkiparin tuntumassa ihan asiallisesti kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä 3. sisälle päässyt Wall In Carlina löysi loppukurvissa kiritilat ja lopetti kohtalaisesti neljänneksi. Rehab kiri hänniltä aivan asiallisella otteella perille ja nappasi viimeisen rahasijan. Pelihevosista Self Taught Beauty kangistui keulan rinnalta kauas taustalle.

Vapassi hallitsi tapahtumia johtopaikalta

Toto5-päätöskohteessa ykkösrahat kuittasi Santtu Raitalan ajama Vapassi. Ruuna eteni ensimmäisessä kaarteessa kärkeen ja kellotti väliajoin 32,0 – 29,0 – 27,0. Maalisuoralla 28-lopetuksessa Vapassi vastaili varmoin ottein voittoon. Ykkössija oli Hannu Hietasen valmennettavalle kauden viides ja samalla toinen putkeen.

Tuurin Tuli kamppaili johtavan rinnalta mukavasti toiseksi. Johtavan takaa maalisuoralla kirikaistoille hakeutunut Vaitter kuittasi tasaisen kirin päätteeksi kolmosrahat. Loppukaarteessa 4. sisältä sisäradalle pudottanut Humu-Liisa otti kiertelemättä nelosrahat. Kaukana taustalla Porttikallion Ässä suoritti maalisuoralla pari ohitusta ja jäi ensimmäisenä ilman rahaa.

Andersille uran avausvoitto

Illan päätöslähdössä paras oli Antti Pihlströmin ohjastama ja valmentama Anders. Ruuna juoksi toista rataa ilman vetoapua, mistä jyräsi 600 metriä ennen maalia kärkeen. Maalisuoralla 18,5-lopetuksessa Anders irtosi hallittuun voittoon. Ykkössija oli HPK-hyökkääjän suojatille uran ensimmäinen.

Loppukaarteessa 2. ulkoa ilman vetoapua jäänyt Funny Kid punnersi asiallisesti toiseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkona vetoapunsa menettänyt Mascara Match meni loppukaarteessa sisäradalle ja seuraili lopussa tasaisesti kolmanneksi. Loppukaarteeseen tultaessa taipuvan keulahevosen takaa toiselle radalle noussut Thinkin’ Pink oli kaukana taustalla neljäs. Golda Van Halen ja Rexamor ottivat edellisen tuntumassa selvien erojen lähdössä viimeiset rahat.

Keulassa juossut pelisuosikki Linden’s Kickup taipui viimeisellä takasuoralla ja päätti kisansa keskeytykseen.

HARRI HAAVISTO