Työministeri Satonen: ”Pirkanmaalta meppi EU-parlamenttiin”

Työministeri Arto Satonen pitää pääradan ja Tampereen ratapihan investointeja merkittävinä niin Tampereelle kuin koko Suomelle. (Kuva: Rami Marjamäki)
Työministeri Arto Satonen pitää pääradan ja Tampereen ratapihan investointeja merkittävinä niin Tampereelle kuin koko Suomelle. (Kuva: Rami Marjamäki)

Tunnin junayhteys ei ole näillä näkymin toteutumassa Tampereen ja Helsingin välillä.

Pirkanmaalainen työministeri Arto Satonen (kok.) sanoo, että hänestä on viisasta satsata päärataan.

– Se on Suomen tärkein junayhteys. Mitä nopeammin ja sujuvammin junat sitä pitkin kulkevat, niin siitä hyötyvät Tampereen ja Helsingin lisäksi myös matkan varrella olevat asemat, joille mahdollistuisi myös liikennettä, vaikka osa junista olisikin suoria yhteyksiä.

– Tampereen ratapihan uudistaminen on tärkeä hanke koko pääradalle ja Tampereen kasvulle.

Tieverkosto turvaa alueiden elinvoiman.

Satosen mukaan Pirkanmaalla Tampereen seudun kasvu heijastuu liikenteen kehittämistarpeina kaikille Tampereelta maakuntaan suuntautuville valtateille, koska liikennemäärät kasvavat.

– Tärkein yksittäinen kohde on valtatie 9 välillä Tampere-Orivesi, mutta kehittämistä tarvitaan myös muille väylille.

Satonen korostaa, että tie- ja raidehankkeiden lisäksi on erittäin tärkeää saada Pirkanmaalle lisää opiskelupaikkoja, koska maakunnassa on paljon omia nuoria, ja lisäksi monet nuoret muualta Suomesta haluavat tulla opiskelemaan Pirkanmaalle ja asettua maakuntaan opintojensa jälkeen.

– Kulttuuripuolella tärkeää on saada eteenpäin Tampereen teattereiden peruskorjauksia. Teatterit ovat yksi osa Tampereen tapahtumaklusteria, joka tuo paljon turisteja Pirkanmaalle.

Runsas kaksi vuotta sitten alueiden kostosta kirjan kirjoittanut Satonen pitää Pirkanmaan haasteena sitä, että Tampereelta etäämmällä sijaitsevien kuntien on vaikea päästä kasvuun mukaan.

– Kuitenkin on tärkeää kehittää koko maakuntaa. Itä-Suomen tilanne on tällä hetkellä vaikein, koska katkenneet Venäjä-suhteet vaikuttavat siellä taloudellisesti eniten.

Suomi valmistautuu presidentin vaaleihin. Satosen mielestä Kokoomuksen Alexanter Stubb on kaikista ehdokkaista kokenein, kielitaitoisin ja osaavin.

– Hänellä on erinomaiset kansainväliset verkostot, ja hän pystyy hyvin sujuvasti viemään Suomen viestiä kansainvälisillä areenoilla. Hyviä ehdokkaita on toki muitakin. Tärkeää on, että äänestysprosentti nousee korkeaksi, koska se antaa hyvän lähtökohdan valitun presidentin työhön.

Ensi kesäkuussa pidetään EU-vaalit ja valitaan parlamentaarikot seuraavalle viisivuotiskaudelle. Satonen muistuttaa, että Euroopan Parlamentti on merkittävä vallankäyttäjä.

– On tärkeää saada sinne Suomesta edustajia, jotka sekä ymmärtävät Euroopan aseman maailmanpolitiikassa, että kykenevät ajamaan suomalaisten etua parlamentissa. Sekin olisi hyvä, jos Pirkanmaalta tulisi edustaja valituksi.

MATTI PULKKINEN