Kolme ylöjärveläiskoulua saa tänä syksynä oman personal trainerin

02.10.2023 15:00

Ylöjärvellä pilotoidaan koulu-PT-toimintaa kuluvana syyslukukautena Viljakkalan, Metsäkylän ja Soppeenmäen yläkouluissa, tiedottaa Ylöjärven kaupunki. Toiminta on tarkoitettu 7.-9. luokkien oppilaille.
kuntosali, liikunta, liikuntapalvelut, nuoret
Lähtökohtana koulu-pt- toiminnalle ovat Move!-tulokset, joiden perusteella nuorten liikkuminen on vähentynyt ja fyysisesti passiivinen aika on kasvanut, mikä näkyy tuloksissa toimintakyvyn heikkenemisenä. (Arkistokuva)

Toiminnassa liikunta-alan ammattilainen, eli koulu-personal trainer, työskentelee jokaisella koululla yhtenä päivänä viikossa kuusi tuntia.

Koulu-pt-toiminta on maksuton matalan kynnyksen liikuntaneuvontapalvelu yläkouluikäisille nuorille, jotka kokevat tarvitsevansa apua esimerkiksi harrastuksen löytämiseen tai vinkkejä omatoimiseen liikkumiseen.

Palvelun tavoitteena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Toiminnassa nuori voi tutustua ohjaajan kanssa oman alueensa liikuntatarjontaan ja käydä mahdollisesti kokeilemassa mieluista liikuntamuotoa sekä saada kannustusta omaehtoiseen liikkumiseen.

Koulu-pt-toiminta on osa Liikkuva koulu -hanketta sekä Ylöjärven kaupungin hyvinvointityötä, jonka tavoitteena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhtenä toimenpiteenä on nuorten liikkumisen lisääminen sekä kouluarjessa että vapaa-ajalla.

Lähtökohtana toiminnalle ovat Move!-tulokset, joiden perusteella nuorten liikkuminen on vähentynyt ja fyysisesti passiivinen aika on kasvanut, mikä näkyy tuloksissa toimintakyvyn heikkenemisenä.