Olenko syönyt väärin kaikki nämä vuodet – Somen perusteella kyllä

01.10.2023 13:00

Kolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija

Kun esimerkiksi somea seuraa ja kuuntelee niin voi sanoa, että kyllä olen. Näitä ja näitä vitamiineja sinun on saatava päivittäin, muuten hukka perii. Milloin syöminen on muuttunut näin vaikeaksi ja ennen kaikkea vaaralliseksi?

Some on varmasti tehnyt tässä osansa, sillä informaation räiskyvä ristituli on tällä planeetalla jo aikamoista. Ennen join vettä vain silloin, kun oli jano, mutta nyt pitäisi kulkea vesipullo kädessä aamusta iltaan. Nuorempana tuli syötyä juuri leivottuja karjalanpiirakoita pari kolme peräjälkeen ja voita piirakoiden päällä. Nyt sitä kulkee kahvipöydän vieressä edestakaisin pitkään ja miettii, että ottaisiko sen piirakan vai ei? Voita siihen päälle ei nyt ainakaan enää uskalla laittaa.

Elämäntapoja on niin tavattoman helppoa vertailla somessa. Toinen tuntuu käyvän kuntosalilla jatkuvasti, toinen taas syö vain kasviksia pieninä annoksina ja aina superterveellistä ruokaa. Koko ajan tulee uusia suosituksia ja tutkimustuloksia siitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Voitakaan ei missään nimessä saa enää syödä sipaustakaan, ja margariini taitaa olla se pahimmista pahin.

Entä sitten valmisruuat? Huh! Miten sitten pari korvapuustia keskellä viikkoa? Nehän tekee sinusta heti lihavan ja saamattoman, koska niissä on gluteenia, vehnää, kovaa rasvaa ja valkoista sokeria, eli pahin yhdistelmä ikinä.

On tuntunut, että ennen omaan elämääni inspiraatiota tarjonnut some on nyt vain kuormittanut jo valmiiksi kierroksilla olevaa mieltäni. Omilla terveystiedoillani ja kaikilla syömisilläni minun olisi pitänyt olla vainaa jo 25-vuotiaana.

Työkaverini kanssa juteltiin yhtenä päivänä ulkonäköpaineista. Työkaverini kertoi, että hänen teini-ikäinen tyttärensä on jatkuvasti peilin edessä ja ottaa itsestään koko ajan selfieitä.

Yhtenä päivänä tämä tytär oli kysynyt isältään: ”Voinko olla mitenkään kiinnostava vain tällaisena tavallisena Jonnana?”
Sosiaalinen media luo helposti täydellistä kuvaa muiden elämästä, harrastuksista tai tekemisistä. Omaa elämää alkaa silloin helposti verrata sosiaalisen median sisältöihin, vaikka kaikkihan me tiedämme, että somessa näytetään usein vain kiillotettua pintaa.

Riittämättömyyden tunne tulee silti helposti elämästä tai ulkonäöstä. Ja vaikka tiedät, että sosiaalisessa mediassa näkemiäsi kuvia manipuloidaan, ne voivat saada silti tuntemaan olon epävarmaksi. Työkaverini kertoi, että kun hän aamulla herää ja katsoo peiliin, niin sieltä häntä katsoo hiukset pystyssä oleva veijari. ”Ja silmäpusseistani löytyy helposti yhtäläisyyksiä pesukarhuun. Silti avovaimo on uskollisesti pysynyt vierelläni”.