lähtöinen kehitysyhteistyön
asiantuntija, joka asuu Nepalissa. (Kuva: Mimosa Hedberg)
Usein nepalilaiset ystäväni ja työkaverini kysyvät omien kuulumisieni lisäksi Suomessa olevien äidin ja sisarusten kuulumiset, vaikka eivät ole heitä koskaan tavanneet. Perhe ja suku ovat keskeinen yksikkö nepalilaisessa yhteiskunnassa, mitä heidän kuulumisten kysyminen heijastaa.
Nepalissa perheeseen kuuluu usein eri sukupolvia, jotka elävät yhdessä. Etenkin maaseudulla vanhemmat asuvat usein samassa talossa poikiensa perheiden kanssa. Kaupungeissa ydinperhemalli on yleistymässä, vaikka suvun vaikutus saattaa olla suuri silloinkin, kun ei asuta yhdessä.
Pojat siis jäävät naimisiin mentyään asumaan vanhempiensa luokse, kun taas tyttäret muuttavat appivanhempien kotiin. Poikien perheet turvaavat vanhempien vanhuuden päivät, joten poikien syntymä on etenkin aikaisemmin ollut todella toivottua. Tämä näkyy nyky-yhteiskunnassa edelleen, sillä virallisesti raskauden aikana lääkärit eivät saa kertoa lapsen sukupuolta. Toimella pyritään välttämään sukupuoleen perustuvat abortit.
Patriarkaalisesta yhteiskunnasta kertoo vasta vuonna 2014 tehty lakimuutos, jonka jälkeen myös tytöt perivät tasapuolisesti yhdessä poikien kanssa vanhempansa. Aikaisemmin laissa oli poikkeus, jolloin tyttären ollessa 35-vuotias ja naimaton, hän peri yhdessä veljien kanssa. Kuitenkin jos tytär avioitui myöhemmin, piti perintö palauttaa veljille maksuna häistä.
Perhesuhteet Nepalissa ovat sitovampia kuin Suomessa, mikä selittyy sillä, että monille sukulaiset ovat turvaverkko yhteiskunnan sijasta. Hädässä olevaa sukulaista auttava tiedostaa, että seuraavalla kerralla saattaa itse tarvita apua.
Hiljattain ystäväni oli serkkunsa apuna sairaalassa useamman päivän odottamassa synnytystä, sillä sairaalassa yleensä tarvitaan sukulainen, joka auttaa potilasta ja myös käy hakemassa tarvittavat lääkkeet ja tarvikkeet sairaalan apteekista. Monissa nepalilaisissa sairaaloissa tarvitaan lähiomainen toimittamaan erilaisia asioita, kuten ruokahuoltoa ja esimerkiksi leikkaustarvikkeiden ostamista.
Toisaalta suku voi myös vaikuttaa vahvasti yksilön valintoihin. Vanhempia kunnioitetaan ja he vaikuttavat edelleen esimerkiksi ammatin ja puolison valinnassa. Myös appivanhemmilla on usein painava sanansa sanottavana pojan perheen elämään.
Parhaimmillaan suvun vaikutus ja turvaverkko on voimavara, mutta pahimmillaan sitä voidaan käyttää kontrolloinnin välineenä, joka vaikuttaa myös hyvinvointiin. Haastavia tilanteita voivat olla uskonnonvapauteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät kysymykset sekä toisaalta avioliitot yli etnisten rajojen. Tällöin myös suhteet sukuun voidaan katkaista, jolloin turvaverkko puuttuu.
Suku voi siis olla pahin – tai paras. Omassa tuttavapiirissäni näen paljon positiivisia esimerkkejä tiiviistä sukulaissuhteista, mutta vuosien saatossa olen kuullut myös surullisia tarinoita. Jos välittäminen ja huolehtiminen muuttuu kontrolloimiseksi ja oman maineen suojelemiseksi, aletaan usein olla vaarallisilla vesillä.
