PESU ry arvostelee Ylöjärvellä järjestettävää metsästystä ja toivoo viranomaisten tarkkailevan tapahtumaa

29.09.2023 08:00

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetään tulevana viikonloppuna metsästystapahtuma, joka keskittyy supikoirien metsästämiseen koirien avulla niin valoisaan kuin pimeään aikaan. Tapahtumasta on tulossa mittava ja metsästäjiä on paikalle tulossa suuri määrä. Vieraslajien metsästäminen ja luonnosta poistaminen on toki kannattavaa toimintaa, mutta me Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:ssä haluamme muistuttaa että niin metsästys- kuin eläinsuojelulaki koskee myös vieraslajeja.

Nokian Uutisten jutussa 27.9. Henri Ruottunen kertoo metsästyksessä käytettävän pintapyyntikoiria supikoirien pyytämiseen haaskoilta ja terriereitä päivällä tapahtuvaan luolametsästykseen. Tämän lisäksi metsästyksessä pimeän aikaan käytetään niin sanottua lamputtamista: “Jahtiporukat ajavat autoilla myös puitujen peltojen vierillä ja valaisevat tieltä päin peltoja voimakkailla tuhannen lumenin lampuilla. Jos supikoira osuu valokeilaan, sen perään laitetaan koira.”

Metsästyslain 32§ on kielletty riistan ajaminen moottoroidulla ajoneuvolla ja lain 33§ kohdassa 5 on kielletty pyynnissä keinotekoiset valonlähteet ja kohteita valaisevat laitteet. Meidän näkemyksemme mukaan kuvailtu metsästystapahtuma ei näiltä osin noudata metsästyslainsäädännön henkeä.

Eläinsuojelulaki perustuu siihen, että eläimelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kipua tai kärsimystä. Laissa myös määritellään, että eläin tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Tältä kannalta koirien käyttäminen tämän kaltaisessa pyynnissä on eläinsuojelullisesti ongelmallista. Koira voi ajaa supikoiraa pitkiäkin aikoja, jolloin mahdollisesti loukkaantuneen tai muuten stressaantuneen eläimen kärsimys pitkittyy. Luolapyynti aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä ja kipua niin koirille kuin saaliseläimille.

Myös maa- ja metsätalousministeriön harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta kommentoi vastikään, että luolametsästys voi aiheuttaa koirille pahoja vammoja, ja vaihtoehtoisia tapoja metsästyskoirien suojelemiseksi ja turhan kärsimyksen välttämiseksi olisi kehitettävä. Itse saaliseläimelle luolapyynti aiheuttaa valtavaa stressiä, pidentynyttä kipua ja kärsimystä. Luolametsästyksessä koira voi myös eksyä mäyrän pesään, jolloin koiran mahdollisuudet selvitä yhteenotosta ovat heikommat.

Siinä missä vieraslajien poistaminen luonnosta on tärkeää työtä, me vastustamme tämän toteuttamista karnevalisoituna massatapahtumana, jossa eläinten nopeaa ja kivutonta lopetusta ei voida mitenkään taata. Samalla pidämme ongelmallisena kuvattuja pyyntitapoja, joista osa on mielestämme ristiriidassa metsästyslainsäädännön kanssa. Kannamme myös huolta jahtiin osallistuvien metsästyskoirien turvallisuudesta, sekä mahdollisista sivu-uhreista koirien eksyessä mahdollisesti toisten lajien pesäluoliin.

Me edellytämme viranomaisten tarkkailevan tapahtumaa ja puuttuvan epäkohtiin. Edellytämme, että paikalla on myös eläinlääkäri varmistamassa niin pyyntiin osallistuvien kuin pyynnissä tapettujen eläinten hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen kohtelun.

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry, Minna Hölttä, puheenjohtaja