Ihmiskunta on erittäin ahkera ja suorastaan kammottavan tehokas jätteiden tuottaja. Missä hyvänsä lajimme edustaja hetkenkään majailee, sinne syntyy isompi tai pienempi jätekasa. Iso osa tuosta jätteestä on maatuvaa, siis biojätettä.
Kaupungeissa biojätteet laitettiin kauan enimmäkseen sekajätteisiin, kuten kaikki muukin, pahvit, muovit ja metallit. Maaseudulla osa biojätteistä vietiin tunkiolle ja eläimille kelpaava osa käytettiin rehuna. Eläinten kasvatus tapahtuu nykyään niin tehostetusti ja suurissa yksiköissä, että mitään kotitalouksien perunankuoria ei merkittävissä määrin enää karjalle anneta.
Biojätehuolto yritetään nyt saada maassamme mallilleen. Aikaa on vielä ensi vuosi. Kaikkien, siis jokaisen talouden, pitää hoitaa biojätteensä niin, että ne eivät enää joudu sekajätteisiin tai maastoon. Jos ei omista kompostoria, yksin tai kimpassa, pitää koota biojätteensä keräysastiaan, taas joko yksin tai kimpassa. Keräysauto kiertää sitten tyhjentämässä astiat, joiden sisältö muuttuu kuljetuksessa jätteestä arvokkaaksi biokaasun raaka-aineeksi. Omakotitalojen portinpielissä seisoo nyt usein kaksi jäteastiaa. Jätteidenkuljetus on entistä suurempaa bisnestä.
Huushollissamme on jo vuosia ollut käytössä lämpökompostori, siis paksuseinäinen ilmastointiaukolla ja lämpömittarilla varustettu muovipönttö. Näitä kompostoreja mainostetaan väittämällä, että ne pysyvät sulina ja toimivina läpi talven. Kokemuksesta tiedän sanoa, että eivät välttämättä pysy. Kun on viikon vähän kovempi pakkanen, kompostori jäähtyy. Ei se kovin kummoiseen jäätymisasteeseen ole meillä vielä mennyt, mutta nollille kyllä. Mutta, kun sää taas lauhtuu, hautaamme moskan pintakerrokseen litran muovipurkillisen kuumaa vettä. Muutamana päivänä vaihdamme jäähtyneen veden uuteen ja kompostori alkaa taas puskea höyryä.
Pikakompostoria mainostettiin joskus väittämällä, että sieltä saa valmista multaa kukkapurkkiin. Ei saa. Ainakaan meidän pönttömme tuotos ei sellaisenaan ole lähelläkään istutusmultaa. Kompostori saa taloudessamme täytteekseen lähinnä hedelmien ja juureksien kuoria ja muita ruuan perkuujätteitä. Kuivikkeena toimii sahanpuru. Sen verran sopivasti osaamme ruuanhankintamme suunnitella, että varsinaista ruokaa, esimerkiksi leipää, ei meillä pääse pilaantumaan.
Kun olen kurkistellut sekajätelavoihin haja-asutusalueen jätepisteillä, olen nähnyt astioihin vietynä muun muassa tuhkaa ja koivunlehtiä. Samoin siellä on ollut syksyllä hyvän näköisiä omenoita. Järkeni kieltäisi minua laittamasta mainittuja jätteitä maaseudulla mihinkään jäteastiaan.
Haravointijätteet ja tuhkan voi levittää maanparannusaineeksi pellolle tai kasvimaalle ja ylimääräiset omenat voi lahjoittaa niille, joilla ei ole omia tai viedä peuroille metsään. Jos ei ole omaa peltoa tai metsää, on tietysti paras keskustella noista maastoon viemisistä maanomistajan kanssa.
Maamme on maailmanlaajuisesti ajatellen melko harvaan asuttu. Siitä seuraa suoraan, että jäteongelmamme on melko olematon verrattuna vaikkapa etelän maiden suurkaupunkeihin. Kairossa on asukkaita noin 9,5 ja Delhissä noin 11 miljoonaa. Eikä taideta paljon jätteitä lajitella, vai lienenkö turhan skeptinen?
ARMI SAARELA
