Mitä pidemmälle syksy ehtii sitä hiljaisemmaksi luonto käy. Lajisto vähenee roimasti noin syyskuun puolivälissä.
Silti muun muassa tiltaltti ja sepelkyyhky ovat vasta saaneet viimeiset poikasensa lentokykyisiksi. Molemmat lajit saattavat tehdä kolmekin poikuetta kesässä. Myös hyönteisiä kuten perhosia riittää aina pakkasiin saakka. Myös monet kasvit sinnittelevät varsin pitkään.
Tässä peltovalvatilla. Molemmat perhoslajit lentävät vielä lokakuun alussakin mikäli lämpöisiä kelejä riittää. Mikäli kesä on suotuisa voi nokkosperhonen tehdä kaksi sukupolvea kesän aikana.
Kenties uskaliain perhosista on hallamittari joka lentää vielä loka-marraskuulla muutamissa pakkasasteissa. Kaiken lisäksi hallaperhonen munii munansa samoihin aikoihin etupäässä omenapuiden rakoihin.
Syyskuussa on päiväperhosista liikkeellä muun muassa amiraali ja nokkosperhonen. Amiraalin näkee vielä lokakuun sumuisina aamuina liitelevän ravinnon haussa. Linnut karttavat amiraaliperhosta sen pahan maun takia. Amiraaliperhonen tekee uuden sukupolven syyskesällä ja siksi perhosta näkee aina lokakuulle.
Syksyllä luonnossa tapahtuukin enemmän öiseen aikaan kuin päivällä. Öisin ovat liikkeellä muun muassa yökkösten runsaat joukot. Päivisin aamusumu hälvenee ja lämpötila voi nousta liki pariinkymmeneen asteeseen.
Perhoset eivät pärjäisi pitkälle syksyyn jos ne eivät saisi ravintoa. Kukkivia kasveja ei syksyllä enää ole kovinkaan paljon, mutta esimerkiksi saunio, pietaryrtti, siankärsämö, syysmaitiainen ja peltovalvatti ovat vielä hyvissä voimissa.
Peltovalvattia tapaa etupäässä linjan Kemi–Joensuu eteläpuolella ja runsaimmillaan se on lounaisessa Suomessa. Peltovalvatti on kuulunut pitkään Suomen kasvilajistoon. Peltovalvatista saattaa tulla rehevillä ja multavilla seuduilla todella komea ja korkea kasvi. Peltovalvatti saattaa kurkottua liki puoleentoista metriin ja myös kukinto voi olla liki viisi senttimetriä.
Peltovalvatti kuuluu ”sikurikasveihin”, kuten voikukatkin. Varren tai lehden katkaisu aiheuttaa varsin runsaan maitiaisnesteen vuotamisen kasvista. Rannoilla ja karummilla kasvupaikoilla laji jää matalammaksi ja vaatimattomammaksi. Toisinaan on pidetty peltovalvatin rantamuotoa omana alalajinaan.
Rannikolla kasvavat peltovalvatit sietävät hyvin suolapitoista maaperää. Toisinaan näyttää, että valvatti hakeutuu varta vasten mahdollisimman suolaiselle maaperälle. Tätä peltovalvattia on pidetty omana alalajinaan, eikä sitä tavata muualla kuin suolaisesssa maaperässä.
Silti suuria eroja ei näissä muutamissa muodoissa ole. Sen sijaan Suomesta löytyy muita valvatteja, kuten kaalivalvatti, otavalvatti ja pohjansinivalvatti. Näiden valvattien ulkonäössä on jo suurempia eroja.
Rannoilla valvatti hakeutuu usein kivisille ja karuillekin rannoille, mutta ei vierasta hiekkaisiakaan dyynejä. Peltovatti on tärkeä kasvi syksyisille perhosille, mutta myös perhoset ovat tärkeitä peltovalvatille, koska alkukesällä perhoset toimivat peltovalvatin pölyttäjinä.
Peltovalvatin kukinta on yleensä esimerkiksi Oulun korkeudella ohi syyskuun puolivälissä. Mutta luonnontapahtuminen vuotuisessa kierrossa on vuosittain suuria eroja.
Peltovalvatti on yksi tärkeimmistä syksyisistä kasveista hyönteisille. Vielä lokakuussa voi laskea kukista kymmeniä hyönteislajeja. Peltovalvattia on pidetty viljelysmailla riesana, kasvina, jota on ollut vaikea poistaa. Peltovalvatti voikin tehdä juuristonsa avulla laajoja kasvustoja ja sitä on vaikea kokonaan saada poistetuksi. Juurien lisäksi se leviää myös siementen avulla.
Viimeisien vuosikymmenien aikana laji on runsastunut voimakkaasti, mikä on tietysti hyönteisten menestymiselle erinomainen asia.
