Kaksi taitavaa laulajaa, harmonikka ja piano täyttävät Vanhan Räikän tunnelmallisella musiikilla vajaan viikon päästä.
Jonna Pirttijoki ja Kaisa Kujanpää ovat esiintyneet ensimmäisen kerran samalla lavalla jo alakouluikäisinä. Vanhan Räikän konsertti onkin kahden sydänystävän ja musiikin ammattilaisen riemukas jälleennäkeminen musiikin merkeissä.
Jonna Pirttijoki on omaperäinen ja ennakkoluulottomasti heittäytyvä muusikko, jonka instrumentteihin kuuluvat laulu ja harmonikka. Ura alkoi vuonna 1998 lasten laulukilpailusta Karuselli, ja nykyään hän työskentelee musiikin parissa esiintyen, säveltäen ja opettaen.
Pirttijoki on koulutukseltaan musiikin maisteri ja hän on kotonaan monenlaisilla musiikin estradeilla rytmimusiikista klassiseen. Parhaillaan hän työskentelee oman musiikin parissa Sinikka Svärdin ja Milla Viljamaan kanssa.
Kaisa Kujanpää on ylöjärveläinen musiikin maisteri ja musiikkipedagogi. Vuoden 2024 tammikuussa Kujanpää aloittaa opetustyön pianonsoiton lehtorina Pirkanmaan musiikkiopistossa. Monipuolisuus kuuluu Kujanpään vahvuuksiin sekä eri tyylilajien osalta että kolmen eri instrumentin hallinnassa.
Kujanpää on voittanut useita palkintoja kansallisissa harmonikkakilpailuissa, merkittävimpänä Kultaisen Harmonikan voitto vuonna 2004.
Liput ensi keskiviikkona 27. syyskuuta kello 19 alkavaan konserttiin ovat myynnissä ennakkoon lippu.fi-palvelussa. Lipunmyynti ovelta Vanhalla Räikällä alkaa tuntia ennen esitystä.