Olen aina ollut ylpeä siitä, että minulla on hyvä näkö. Kertonut kaikille, että suvussani molemmin puolin kaikilla on silmälasit, mutta minäpä en ole tarvinnut.
Muutama vuosi sitten kävin näöntarkastuksessa, missä kävi ilmi, että ehkä pimeällä autolla ajaessa kannattaisi kuitenkin pitää klasit silmillä, ja television tekstitys näyttäytyisi niillä myös kirkkaampana. Minullahan ei ole televisiota, ja ajan autolla pimeässä varsin harvoin. Niin harvoin, että en varmasti muista niitä laseja sinne autoon ottaa mukaan, ja hyvin olen kuitenkin tiellä pysynyt. Olen siis tavallaan ajatellut, että nyt minulla on lasit, joita en kuitenkaan oikeasti tarvitse.
Nyt istuin kaverin luona iltaa ja otin pöydältä käteen kasvonaamiopaketin. Ihmettelin sen takapuolen rumaa ulkoasua: mustalle pohjalle oli vedetty valkoisia epäsymmetrisiä viivoja. Sitten zoomasin vähän ja olin erottavinani, että nuo viivat muodostuivat tekstistä. Yhtään kirjainta en erottanut, miltään etäisyydeltä.
Puuskahdin tuohtuneena, että ihan älytöntä, että näitä pakkaustekstejä saa nykyään painaa tällaisella fontilla, josta ei saa KUKAAN ilman suurennuslasia selvää. Ja että sen fontin koko on varmaan miinus kaksi. Ystävän poika otti paketin minulta ja luki siitä sujuvasti muutaman rivin. Tuijotin häntä kirjaimellisesti suu auki. Onko jollain parempi näkö kuin minulla, sukuni ihmelapsella?
Tempaisin pakkauksen takaisin ja aloin epätoivoisesti tarkastella sitä eri etäisyyksiltä ja lopulta, kun silmäni alkoivat jo särkeä ja vuotaa, sain selvää isoilla kirjaimilla painetuista osista tekstiä. Pienemmästä en koskaan päässyt selvyyteen, joten en ikinä tietäisi montako minuuttia sitä mönjää täytyy pitää naamassa.
Nyt olen tarkastellut sellaista mahdollisuutta, että suvun ihmelapsi ei olekaan enää lapsi, vaan keski-ikäinen nainen, jolla on… en pysty sanomaan sitä. Aikuisnäkö. Tästä jotain viitteitä saattoi antaa jo kesällä langan pujottaminen neulan silmään. Mutta ajattelin, että lanka oli liian musta ja neula huono.
”Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle”, kuuluu sanonta. Pohdin somessa, että mitenköhän kauas sitä pitäisi lähteä. Onko Maui esimerkiksi tarpeeksi kaukana? Ilokseni todella moni ikätoverini ilmoittautui mukaan mahdolliselle Mauin matkalle, eli oletan, etten ole ainoa, jolta zoomi on hajonnut.
Oletan myös, että kaukomatkan lisäksi saattaisi olla tarpeen käydä optikolla. Tai ehkä kuitenkin rohmuan jostain ostoskorillisen sellaisia viiden euron lukulaseja, niin että niitä riittää aivan joka paikkaan. Vanhat lasini vien sitten autoon, koska nillä näen kauas.
Tämä kaikki vain siksi, että kaksiteholasit kuulostavat liikaa siltä, kuin olisin vanha ja minulla olisi huono näkö. Hah! Minulla?
