Kirsi Kunnaksen muotokuva valmistuu lauantain aikana Ylöjärvelle – ”Yritettiin löytää kuva, jossa Kirsi näyttää arvokkaalle”

15.09.2023 11:06

Lauantai on suuri päivä Ylöjärven katutaiteelle, kun valtava Kirsi Kunnaksen muotokuva valmistuu Siltatien koulun läheisyyteen alikulkutunneliin.

Fotorealistisen muotokuvan maalaa taiteilija Oskari Tuohimaa. Hänen mukaansa kuvan taustalle on tarkoitus maalata suomalaista metsää, järvimaisemaa ja taivasta.

– Teos on valmis huomenna (lauantaina) Illalla. Tämä urakka on minun osaltani parin päivän homma, jonka jälkeen h..vetin näyttävä muotokuva on valmis, taiteilijanimeä Don Poro käyttävä Tuohimaa toteaa.

Oskari Tuohimaa viimeistelee huomenna teoksen valmiiksi. (Kuva: SRPP)

Hänen mukaansa Kirsi Kunnaksen muotokuva vaikutti heti täydelliselle idealle tunneliin.

– Koitettiin löytää sellainen kuva, jossa Kirsi näyttää arvokkaalle, eikä mitään hassuttelukuvaa. Monet graffitimaalarit tekevät karikatyylisiä kuvia, mutta minä koitan tehdä tästä fotorealistisen kuvan, jossa on inspiroiva ilme, Tuohimaa kertoo.

Teos syntyy spraymaalilla ja ilahduttaa kulkijoita toivottavasti vuosia.

– Pohjat on kyllä tehty huolellisesti. Sitten on tietysti tämä graffitin ja katutaiteen vastakkainasettelu, joten toivottavasti siihen ei kukaan maalaa mitään päälle, Tuohimaa sanoo.

Asukkaat mukaan tekemään taidetta

Kyseistä taideprojektia vetää lasten ja nuorten katutaideyhdistys SRPP (Sirkusrakkauspumpum). Taustalla on kulttuuripääkaupunkihankkeen tavoitteita toteuttava Operaatio Pirkanmaa -hanke.

Yhdistyksen tuottaja Piritta Suominen kertoo, että taidetta tulee kahteen perättäiseen tunneliin Siltatien koulun lähelle.

Oskari Tuohimaa ja Piritta Suominen esittelevät vielä keskeneräistä työtä. (Kuva: SRPP)

– Ensimmäisen tunnelin suunnittelija on Omar Truco ja sen toteuttaa taiteilija Tommi Jakonen. Seuraava tunneli rakentuu sitten Kirsi Kunnaksen muotokuvan ympärille, Suominen kertoo.

Katutaideteosten tilaaja on Ylöjärven kaupunki. Kirsi Kunnaksen muotokuvaa vastapäätä, tunnelin toiselle seinälle valmistuu syyskuun loppuun mennessä yhteisötaideteos.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan yhteisötaideteos on iso Ylöjärvi-teksti ja sille maalattavat taustat.

– Kaikki asukkaat pääsevät halutessaan tekemään taideteosta. Taiteilija tekee ääriviivat tekstistä ja mahdollisesta muusta kuvituksesta, jonka jälkeen asukkaat pääsevät maalaamaan opastuksella ja tarjotuilla suojavarusteilla. Yleisötyöpajan jälkeen taiteilijat vielä viimeistelevät teoksen, Piritta Suominen selvittää.

Yhteisötaideteoksesta saadaan myöhemmin tarkempaa tietoa.