Mestaruuden uusineella Haavistolla täydellinen kausi SM-motocrossissa

11.09.2023 06:02

Lakialan vauhtihirmu Jere Haavisto uusi Orimattilassa motocrossin MX1-luokan Suomen mestaruutensa. Silve Racing -tallin kuljettaja teki kauden aikana selvää jälkeä voittaen jokaisen ajetun SM-erän.
Silve Racing -talli juhli Haaviston ylivoimaista Suomen mestaruutta. (Kuva: Silve Racing)

Haavisto aloitti ensimmäisen erän kolmospaikalla, mutta nousi nopeasti toiseksi ja hetken päästä jo kärkipaikalle. Kärjessä hän pysyikin sitten loppuun saakka.

SM-sarja päättyi uutena kokeiluna MX1- ja MX2-luokkien yhteiseen erään. Myös SM-pisteet jaettiin yhteisen maaliintulojärjestyksen perusteella. Kun erän alkutapahtumista selvittiin, johti joukkoa Juuso Matikainen perässään Emil Silander ja Jere Haavisto. Pitkään ei Haavisto kisaa kolmospaikalta katsellut, vaan nousi erän johtoon ja ajoi voittoon.

– Kaikkien aika-ajojen pohjat ja kaikkien erien voitot, eipä voi SM-kausi paremmin mennä. Suuri kiitos tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneille, Haavisto kommentoi.