Ahdistaa, olo on levoton ja ärtyisäkin. Keskittymiskyvyttömyyttä, kuumotusta, hikipisarat valuvat jo otsalla. Tuntuuko tutulta? Vieroitusoireita. Päihteistä? Ei, vaan yritys olla yksi päivä ilman kännykkää.
Päätimme työkavereiden kesken, että pidetäänpä yksi päivä niin, että kenelläkään ei ole kännykkää mukana osastolla. Vaikeaa oli. ”Tuntuu kuin olisin joutunut eristysselliin”, sanoi yksi.
”Ja juuri tänään piti näyttää teille kavereiden upeat kuvat viikonlopun festareilta”.
Loppupäivästä alkoi jo monella muullakin olla kovasti vaikeaa. Alkoi olla kaikenlaista pientä asiaa alakerran pukuhuoneeseen.
Kännykkä vetää meitä puoleensa voimakkaan magneetin lailla. Emmekä voi mitään. Itse en koe jääväni mistään paitsi, vaikka en ole sosiaalisessa mediassa koko ajan tai en käy Facebookissa tai seuraa Instagramia läheskään joka päivä. Silti kova kiusaus siihen on.
Monien puhelimet tuntuvat piippailevan vaativasti lähes jatkuvasti ja itse huomaan toisinaan miettiväni, onko tämä kaikki tiuhaan tahtiin jaettu informaatio edes jakamisen arvoista vai ennemminkin ahdistavaa? Asiasta voi tietenkin olla eri mieltä, mutta jos läsnä on toinen ihminen tai enemmänkin porukkaa, niin jatkuva puhelimen näpelöinti voi tuntua muista epäkohteliaalta.
Tänä päivänä ilman kännykkää on lähes mahdoton elää. Päivän lehdet, bussiaikataulut ja monet muut tarpeelliset jutut on helppo lukea ja tarkistaa missä tahansa. Kavereiden kanssa kommunikointi hoituu kätevästi WhatsAppin kautta.
En siis todellakaan väitä, etteikö älylaite muuttaisi elämää monellakin tapaa helpommaksi, mutta entä paremmaksi? Tietyllä tapaa jopa pelkään, että minusta tulee vielä jonakin päivänä puhelintani jatkuvasti selaava addikti, joka elää sosiaalisen median kautta jossain virtuaalitodellisuudessa.
Yritän kyllä toimia niin, että kun olen seurassa, imen energiaa ympärilläni olevista ihmisistä, aistin tunnelmia, tutustun ja juttelen, otan erilaisuutta vastaan ja opin. Saan ehkä uusia ystäviä ja keskusteluista viriää uusia ideoita.
Mitään peruuttamatonta tuskin tapahtuu sosiaalisessa mediassa sillä välin ja somettamaan ehtii taas seuraavanakin päivänä. Tilastoja on tuskin tehty, mutta mietin usein, että kuinkahan monta salarakasta kännykkä on paljastanut ”ennen aikojaan” ja tuonut ne päivänvaloon.
Työkaverini kertoi, että hän ei tapaa enää juuri ketään kaveriaan kasvokkain työpäivän jälkeen. Kännykkä hoitaa saman asian. Työkaverini kertoi, että tuli kaupasta istui autoon ja laittoi kaverilleen viestin: ”Mitä kuuluu, pitkästä aikaa? Tulit muuten juuri minua vastaan tässä kaupan pihassa”.
