Vahvatassut kisasivat otevoimassa

29.08.2023 07:17

Lauantaina Ylöjärven urheilutalolla kisattiin monelle paikalliselle voimailijalle uudessa lajissa, otevoimassa.
17-vuotias Sisu Nissilä, toinen oikealta, vastasi lauantaina urheilutalolla otevoimakilpailun järjestelyistä. Hän sijoittui miesten kisassa kolmanneksi. Voiton vei Henri Rauniolahti ja toiseksi sijoittui Teemu Hällfors. (Kuva: Suvi Ylipää)

17-vuotiaan juniorivoimailija Sisu Nissilän järjestämässä kisassa miteltiin kolmessa otevoimaa mittaavassa lajissa, jotka olivat rolling thunder, otelauta ja akseliveto.

Rolling thunder on paksu pyörivä kahva, johon lastataan lisäpainoja ja se nostetaan ylös yhdellä kädellä.

Otelauta puolestaan nostetaan ylös kahdella kädellä. Molempien käsien rystyset osoittavat eteenpäin ja peukaloilla puristetaan lautaa toiselta puolelta.

Akseliveto on kuten maastaveto, mutta laji suoritetaan paksulla tangolla, myötäotteella.

Rauniolahti ylivoimainen

Nissilä kertoo treenanneensa otevoimaa satunnaisesti voimanoston ohessa, ja halusi järjestää hauskan ja leikkimielisen kisan, joka kuitenkin ”paisui vähän isommaksi ja totisemmaksi kuin olin kuvitellut”.

Osallistujia olikin kaikkiaan 11, joista viisi naista ja kuusi miestä. Naisten kilpailun voiton vei Päivi Ristolainen yhteistuloksella 138 kiloa (otelauta 36 kiloa, rolling thunder 32 kiloa ja akseli 70 kiloa). Toiseksi sijoittuneen Vappu Väliviidan yhteistulos oli 133 kiloa ja kolmanneksi sijoittuneen Tanja Petmanin 130 kiloa.

Miesten kisan ylivoimainen ykkönen oli Henri Rauniolahti yhteistuloksella 290 kiloa (70+70+150). Toiseksi sijoittui Teemu Hällfors tuloksella 258 kiloa ja kolmanneksi Sisu Nissilä, joka hävisi Hällforsille viisi kiloa.

Nissilä lupaa, että kisasta tulee perinne.

Miesten kisan voittaja Henri Rauniolahti näyttää mallia, miten pyörivässä kahva olevat painot nostetaan yhdellä kädellä ylös. (Kuva: Päivi Ristolainen)
Naisten sarjan voittaja Päivi Ristolaisen suoritus otelaudassa. (Kuva: Suvi Ylipää)