Jenna Myllykosken tarina on kulkenut monen mutkan kautta siveltimien, värien ja kankaiden luokse. Oman asunnon pihalle rakennetusta työkaluvajasta tulikin maalaamiselle omistettu tila. Nyt siellä syntyvät maalaukset ja taideteokset koristavat näyttelytiloja ympäri Pirkanmaan.
Alkuvuodesta 2020 koronasulku johti monilla kalenterin tyhjenemiseen. Näin kävi myös Jennalle ja aikaa jäi viimein jonkin uuden aloittamiseen.
– Olin jo monta vuotta tuntenut vahvaa vetoa maalaamisen aloittamiseen ja jotenkin se koputteli alitajunnassa. Vihdoin pysähdyin kunnolla kuuntelemaan ja sinä hetkenä vain hain maalausvälineet. Heti samana päivänä aloin maalamaan. Ja no, sen jälkeen olen muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta maalannut aika lailla joka päivä.
Taiteilijana Jenna on itseoppinut, vaikkakin hän vierastaa sanaa ”itseoppinut”. Kukaan ei hänen mielestään ole koskaan täysin oppinut, vaan oppimismatka jatkuu läpi elämän – kuten Jennankin monipuolisesta matkasta voi huomata. Uteliaisuudella ja tiedonjanolla selviää pitkälle, kun nykypäivänä on niin laajat mahdollisuudet löytää tietoa.
Luovaa tekemistä, kuten taitoluistelua, modernia tanssia ja musiikkia, hän on harrastanut jo lapsena. 18-vuotiaana seikkailunhaluinen Jenna muutti Irlantiin ja asui siellä kahdeksan vuotta.
Siellä ollessaan Jenna päätyi kauneudenhoitoalalle tuoksukonsulentiksi. Sittemmin meikit ja maskeeraus alkoivat vetää puoleensa, Jenna kävi meikkitaiteilijakoulun ja viimeiset pari vuotta Irlannissa hän teki täyspäiväisesti meikkitaiteilijan työtä.
– Ihmiset, jotka tuntevat minut siltä ajalta, eivät ole ihmetelleet tätä. He ovat enemmänkin ajatelleet, että olen nyt löytänyt luovuuteeni uudelleen ja kanavan, jonka kautta toteuttaa itseäni.
Päivätyö ja taiteilijuus kulkevat käsi kädessä
Kun Jenna palasi Suomeen, hän kuitenkin koki, että meikkialalla olisi raskasta luoda ura kokonaan tyhjästä ilman verkostoja. Hän haki opiskelemaan TAMKiin ja suoritti tradenomin tutkinnon International Business -linjalla. Jenna on valmistumisensa jälkeen tehnyt töitä tapahtumatuotannossa ja nykyään hän työskentelee osa-aikaisena toimistotöissä projektispesialistina.
– Ne, jotka minut taas tuntevat opiskeluista ja niiden jälkeisestä työelämästä, ovat saattaneet olla vähän yllättyneitä, koska olen ollut tietotyöläinen siitä asti, kun valmistuin TAMKista.
Taide ja päivätyö tukevat toisiaan ollessaan niin erilaisia. Yksi päivä viikosta on kokonaan pyhitetty maalaamiselle ja siihen liittyviin muihin tehtäviin, kuten markkinointiin, teosten kuvaamiseen ja näyttelyiden järjestämiseen. Lisäksi luovaan työhön käytössä on töiden jälkeiset illat sekä viikonloput.
Jennan työpaikalla kannustetaan ja tuetaan sivutoimisessa yrittäjyydessä. Työpaikalla ymmärretään ja joustetaan tarpeen mukaan, jolloin myös motivaatio ja kyky jatkaa päivätöissä säilyy.
Pysäyttäviä pintoja ja rosoisuutta
Ensimmäiset maalaukset olivat täysin harjoittelukappaleita, tyyliltään aivan erilaisia kuin nykyään. Miten nykyinen melko tunnistettava tyyli on syntynyt?
– Kun hain maalaustarvikkeet ensimmäistä kertaa, ei mulla silloin ollut ajatusta, että alan taiteilijaksi ja myymään maalauksia. Se vaan oli niin kivaa, kun pystyin viimein päästämään irt ajatuksista ja sain kanavoitua ne pensselin kautta kankaalle.
– Tyyli vain jotenkin kehittyi, enkä oikeastaan yrittänyt viedä sitä mihinkään suuntaan. En vieläkään ajattele, että minulla olisi jokin tietty yksi tyyli. Nytkin tunnen, että alkaa taas tulemaan jokin erilainen vaihe. Mutta ehkä se juttu, mikä jatkuu töissäni, on tietynlainen kerroksellisuus, moniulotteisuus ja rajojen rikkominen.
Tyyli on siis rakentunut pikkuhiljaa ja huomaamatta. Se on monen asian summa ja inspiraation lähteet vaihtuvat ja muokkaantuvat. Nyt Jennaa inspiroivat erityisesti kuluneet ja rikkinäiset pinnat.
– Tällä hetkellä haastan omaa käsitystäni kauneudesta. Ruman ja kauniin raja ja sen häilyvyys on hirveen mielenkiintoinen asia. Just se, miten kaikissa rosoisissa pinnoissa ja semmoisissa näkyy se eletty elämä ja menneisyys.
Taideteokset ovat saaneet hyvän vastaanoton niin netissä, somessa kuin näyttelyissäkin, kun ihmiset helposti tulevat juttelemaan erityisesti näyttelyitä pystyttäessä. Teoksia kuvaillaan pysäyttäviksi.
– Esimerkiksi Elon kauppakeskuksessa yksi ohikulkija sanoi, että on yleensä kulkenut ohi, mutta ’nyt, kun sun työt on täällä, piti oikein pysähtyä’. Ja hän ostikin sitten taulun. On ihanaa kuulla, että teos, jonka tekemiseen olen käyttänyt parikymmentä tuntia aikaa, saa jonkun kääntymään kannoillaan.
– Yksi ostaja, joka oli jo muutaman vuoden etsinyt taidetta seinilleen, oli törmännyt töihini ja rohjennut ostamaan. Hän sanoi, että niissä on jotain erityistä, ne saivat pysähtymään ja oli vaan pakko saada.
Jenna toivoo, että hänen teoksensa tulisivat tunnetuksi erityisesti moniulotteisuudesta ja mielenkiintoisista tekstuureista, jotka vievät mielen mukanaan uusiin ulottuvuuksiin.
Kehon liike inspiroi ja ohjaa prosessia
Jennalle tärkeää maalaustekniikassa on kehon liike ja intuitiivisuus. Hän haluaa tehdä konkreettisesti jotain käsillään ja nauttiikin juuri siksi eniten isoista töistä.
– Just sen takia nautin isoista töistä, että saan käyttää koko kehoani. Saan liike-energiaa siirrettyä kankaalle. On niin tyydyttävää konkreettisesti rakentaa muotoja itse omilla käsillä.
Jennalle on muotoutunut oma prosessi juuri kehon ja liikkeen kautta. Hän ei aina tiedä tarkalleen, mitä on syntymässä. Lähtökohta voi olla jokin yön pimeinä tunteina syntynyt idea tai esimerkiksi vain väri tai tietty struktuuri.
– Liike ja vaiheet ohjaavat prosessia eteenpäin. Yritän olla ajattelematta sen enempää, alan vain tehdä. Ajatus avautuu samalla, kun teen. Siinä on liikkeen, käsien ja mielen yhteys.
Luova prosessi auttaa hahmottamaan omaa itseä
Jenna on hypännyt taidemaailmaan kylmiltään. Opettelemista sekä selvitystyötä on ollut paljon gallerioiden toiminnasta veroselvittelyihin. Yllättävämpänä on kuitenkin tullut esiin se, miten raskasta taiteen luominen on henkisellä puolella. Luova prosessi on tullut tutuksi tekemällä.
Jenna tunnistaa itsestään jo intuitiivisen prosessin, jossa aloittaessa maalausta into ja itsevarmuus ovat huipussaan, sitten iskee epäilys ja yön yli nukuttua kuitenkin aina tietää, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Asiat, jotka näyttävät ensin virheiltä, saavat tarkoituksen, kun vain muistaa luottaa prosessiin. Luova työ on jatkuvaa kamppailua omien odotusten ja suunnan kanssa.
– Tässä on yllättänyt se, kuinka henkisesti rankka prosessi teoksen tekeminen välillä saattaa olla. Nyt tunnistan, että minulla on siihen tietty kaava, intuitiivinen prosessi.
Jenna nauraa ja kertoo olevansa itse itsensä pahin kriitikko ja aiemmin jopa ajatelleensa, että eikös sitä vain oteta suti käteen ja sitten teos on valmis. Taiteellinen prosessi on ollut matka itseen, jota Jenna ei osannut odottaa.
– Se, että pystyn päästämään irti asioista ja ajatuksista ja samalla palaan itseeni. Minua ei ole kukaan rajoittamassa. Se on hieno, mutta samalla pelottava tunne.
Taiteen tekeminen on auttanut pääsemään lähemmäksi omaa aitoa itseä sekä olemaan vapautuneempi ja hyväksyvämpi.
Elämän uusi tärkeysjärjestys
Jennalle on tärkeää vapaus ja muiden kunnioittaminen. Railakkaat vuodet jäivät taakse viimeistään korona-ajan myötä. Oma elämä on ottanut uutta suuntaa ja tärkeintä Jennalle nykyään on vapaus.
– Tärkeää on vapaus tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta ja tietynlainen vapaus odotuksista. Omista odotuksista, mutta myös yhteiskunnan asettamista. Ehkä minussa elää semmoinen pieni kapinallinen. Sitten on se toinen puoli, että pitää myös kunnioittaa muiden vapautta ja muiden tekemistä ja kohdellaan myös toisia arvokkaasti ja kunnioittavasti.
Jennan elämässä on tietysti muutakin kuin päivätyö ja taide; aikaa riittää myös vapaa-ajalle. Tällä hetkellä tärkeintä Jennalle on koti ja arki, aviomies ja kissa Laku. Jenna yrittää muistaa etsiä myös tyhjiä hetkiä tasapainottamaan arkea.
– Tykkään semmoisista arkisista jutuista ja siitä, että on aikaa, eikä kiire koko ajan. Koitan etsiä tasapainoa ja tyhjempiä hetkiä.
Jenna rentoutuu kävellen luonnossa ja kuunnellen äänikirjoja sekä joogaamalla. Tämän ristiriitojen naisen vapaa-aikaan kuuluu myös seikkailupelien pelaaminen, kauhuelokuvat ja rockmusiikki.
– Se näkyy myös omassa taiteessa, että en halua lukittautua mihinkään tiettyyn juttuun. Mulla on elämässäkin paljon semmoisia vastakkaisia voimia ja ristiriitoja ja omasta mielestä on ihan tosi jees, että minun ei tarvitse istua mihinkään tiettyyn muottiin.
Jenna ei halua asettua mihinkään tiettyyn lokeroon
Jenna ei selkeästi halua lokeroitua mihinkään tiettyyn vapaa-ajan vietossaan, saati taiteessaan. Hän kannustaa muitakin ajattelutapaan, että minkään asian, suunnan valitsemisen tai päätöksen ei tarvitse olla lopullista tai lukkoon lyötyä. Suuntaa voi rohkeasti muuttaa.
– Haluaisin olla inspiraationa myös muille, erityisesti nuorille, jotka ajattelevat, että 18-vuotiaana pitää päättää, mikä sinusta tulee isona. Ei tarvitse päättää. Jotain ratkaisuja toki pitää tehdä, mutta ei tarvitse tuntea suurta ahdistusta siitä, että onko tämä se mun ’calling’, jota teen loppuelämäni. Voi myös muuttaa suuntaa.
– Kenenkään ei pitäisi ajatella, että jos vaihdat suuntaa, niin kaikki entinen olisi mennyt hukkaan. Jokaisesta jutusta kokoat asioita, jotka jäävät mukaan työkaluiksi tulevaisuuteen.
Raha ei ole menestyksen mittari
Jenna haaveilee, että saa jatkaa maalaamista ja ehkä tulevaisuudessa käyttää jopa enemmän aikaa siihen. Hänellä ei ole kuitenkaan tarvetta olla täysipäiväinen taiteilija, vaan vaihtelu virkistää ja toimistotyö pitää yllä tasapainoa.
– Minusta on tullut vähän tämmöinen vaatimaton. Askeettinen jollain tapaa. Olen selvästi muuttunut vuosien varrella.
– Haluan vain tehdä tätä, koska rakastan tätä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässä on semmoinen olo, vaikka olen yrittänyt vältellä tätä sanaa, että tämä on se ’calling’. Tuntuu oikealta tieltä mennä kohti täyttä tuntematonta.
Jenna näkee menestyksen siltä kannalta, kuinka tyytyväinen elämään voi ylipäätään olla.
– En näe, että raha olisi se menestyksen mittari omassa elämässäni. Rahaa pitää olla sen verran, että pystyy tekemään niitä asioita, mitkä tekevät onnelliseksi. Kaikki ylimääräinen on oikeastaan, en tiedä, missä se näkyy oikeastaan enää. Minulle menestyminen on sitä, että koen olevani itse ratissa, elämäni on tasapainossa ja saan siitä riittävästi nautintoa.
Totta kai haaveita taiteen näkyvyyden kasvusta ja isoista näyttelyistä on, mutta Jenna ei koe siitäkään mitään painetta.
Lopuksi kysyn vielä, mitä Jenna sanoisi jollekin, joka miettii tai epäröi luovan harrastuksen aloittamista.
– Sanoisin, että ehdottomasti kannattaa kokeilla. On turha miettiä etukäteen, miten se menee tai oletko siinä hyvä. Yksi siveltimen veto kerrallaan katsoo, minkälainen on fiilis ja mihin se vie.
AINO SIIROINEN
