– Olen päätynyt elämänkokemukseni perusteella siihen, että hiljainen ja kätketty hyvyys on suurinta. Ajattelen myös niin, että Jumala on yhtä armollinen sille, joka ei tohdi tunnustaa uskoaan ääneen kuin sille, joka tuo kantansa julkisesti esille. Ihminen voi sisimmässään heittäytyä Jumalan varaan. Viimeisellä rannalla on vain armo, joka jää käteen, rovasti Antero Honkkila sanoi lähtöhaastattelussaan vuoden 2004 helmikuussa. Kirkkoherralla oli takanaan ennätyspitkä kolmen vuosikymmen ura voimakkaasti kasvaneen ja kehittyneen Ylöjärven seurakunnan johdossa.
Antero Honkkila itsekin heittäytyi jälleen kerran Jumalan varaan torstaina 6. heinäkuuta, kun hän sai sairauskohtauksen rakkaassa ja tärkeässä kesäkodissaan Kiusauksessa, Pajulassa Kangasalan Kuhmalahdella. Honkkila ennätti laittaa kaidepuun savusaunaan, kun hänen elämänsä käsikirjoituksessa alettiin lähestyä viimeistä lukua.
Runsaan 82 vuoden elämästään iloinnut Honkkila muistutti niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä siitä, ettei Jumala tee virheitä. Honkkilan elämänhalu oli voimakas ja hänen elämänjanonsa suuri. Pitkän taipaleen vaeltanut mies oli realisti, joten hän valmistautui kohtaamaan kuoleman. Siitä Honkkila puhui luontevasti läheisilleen ja ystävilleen. – Kaikki on selvää, kaikki on kunnossa, kaikki on hyvin, hän rauhoitteli.
Puoliso, isä, isoisä, isoisoisä ja pappi sekä monen ystävä ja tunnollinen rukoilija Antero Honkkila kohtasi viimeisen rannan armon 23. heinäkuuta, lauantain juuri vaihduttua kirkastussunnuntaiksi. Hän syntyi 11. tammikuuta vuonna 1941.
Jumalan palvelijana Honkkila oli nimenomaan jakamattoman armon saarnaaja. Historiallisen pitkällä urallaan Ylöjärven seurakunnan kirkkoherrana hän kohtasi avoimin mielin paimennettaviaan. Hän oli arvostettu vihki-, kaste- ja hautauspappi – ihmisten palvelija tilanteessa kuin tilanteessa.
Antero Honkkilan työhistoria on runsas ja värikäs. Siihen liittyy kirkkoherruuden lisäksi muun muassa opettajana eri oppilaitoksissa ja siirtolaispastorina Australiassa toimiminen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon juureva pappi osallistui lukuisiin hiippakunnallisiin ja valtakunnallisiin tehtäviin. Hän työskenteli asioita syvällisesti pohtivana ja kirkkokunnan parasta hakevana esimerkiksi komiteoissa, jotka uudistivat virsikirjaa, Raamattua sekä jumalanpalveluselämää.
Juuri Antero Honkkilan kirkkoherrakautena (1974-2004) Ylöjärven seurakunta varttui ainutlaatuisella tavalla, kun Ylöjärvi kasvoi vajaan 11 000 asukkaan pitäjästä runsaan 27 000 asukkaan kaupungiksi (nykyään runsaat 33 600 asukasta). Vuosina 1995-2014 kunnan- ja kaupunginjohtajana ollut kunnallisneuvos Pentti Sivunen kiteytti kirkkoherran eläköitymisjuhlassa, että Antero Honkkilan työpanos jätti pysyvän jäljen kasvukaupungin historiaan. Honkkilan ja Sivusen aikakaudella kunta ja seurakunta löysivät tiiviin ja hedelmällisen yhteistyön.
– Eri yhteyksissä Honkkila toi julki yhden keskeisimmistä periaatteistaan. Seurakunta haluaa edustaa koko kansan kirkkoa. Se tarkoittaa, että esimerkiksi lapsilta tai nuorilta ei kysellä heidän perheidensä seurakunnallista taustaa, vaan kaikki ovat tervetulleet seurakunnan järjestämään toimintaan, Sivunen korosti.
– Honkkila omasi sellaiset henkilökohtaiset ominaisuudet, laaja-alaisen ystäväpiirin ja moniulotteisen työkokemuksen, että hänen johdollaan seurakunnan kanssa on voitu rakentaa hyvää yhteistyötä ylöjärveläisten parhaaksi, Sivunen kiitteli.
Visionäärinä ja lujatahtoisena toimeenpanijana Antero Honkkila rakensi seurakunnan toimintaa ja palveluja kaikenikäisille ihmisille. Hän tunnisti, että lapsi- ja perheystävällinen seurakunta kohtaa parhaiten valtaosan paikkakunnan väestöstä. Kirkkoherra ideoi Perhepappilan. Hanke sekä pelasti historiallisesti arvokkaan rakennuksen että mahdollisti vetovoimaisten palvelujen tarjoamisen matalalla kynnyksellä. Idea on kantanut jo vuosikymmenien ajan.
Ennakkoluulottomasti ihmisten pariin
Antero ja Piitu (Pirkko) Honkkilan pappilan ja kodin ovet ovat olleet aina avoimet seurakuntalaisille. He ovat kutsuneet ihmisiä ruokapöydän siunattuun yhteyteen keskustelemaan kulloinkin ajankohtaisista asioista. Tilitien punainen tupa on ollut Honkkiloiden eläkepäivinä ainutlaatuinen kohtaamispaikka, jossa eri alojen ihmiset ovat tavanneet toisiaan leppoisissa tunnelmissa. Kaiken pontimena on ollut syvä ihmisrakkaus.
Antero Honkkila sai voimaa ja tuulta purjeisiinsa ylöjärveläisistä, koska hänen mielestään he ovat olleet kiitettävällä tavalla ennakkoluulottomia. Tämä konkretisoitui esimerkiksi 1990-luvun loppupuolella, jolloin Ylöjärvi otti avosylin vastaan kosovolaisia pakolaisia.
Ylöjärven Uutisten eläköitymishaastattelussaan Honkkila kiitteli ylöjärveläisten olevan suorastaan mallioppilaita kansainvälisen vastuun kantajina.
– Siitä kertovat muun muassa voimakas lähetyskannatus ja lähetystoiminta, antelias kansainvälinen diakoniatyö Kirkon Ulkomaanavun kautta, vireys ystävyysseurakuntatoiminnassa sekä myötämielisyys maahanmuuttaja-asioissa, Honkkila tarkensi.
Honkkilan avarakatseisuuden ja sydämellisyyden johdosta Ylöjärvi rakensi valtakunnallisesti huomiota herättäneet ystävyyssuhteet Karjalan Kannaksen ainoaan evankelis-luterilaiseen Kaukolan seurakuntaan ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntaan. Suomessa ja ystävyysseurakunnissa on arvostettu toiminnan viemistä aidosti ruohonjuuritasolle seurakuntien jäsenten väliseksi. Honkkilan luotsaamina ystävyysseurakuntasuhteet rakentuivat niin lujalle perustalle, että toiminta on kehittynyt ja voimistunut entisestään. Uudistuva arjen työ palvelee molemminpuolisesti kristittyjä niin Ylöjärvellä, Tallinnassa kuin Kaukolassa ja Käkisalmella.
Taitavana sanankäyttäjänä Honkkila on kirjoittanut sisällökkäät teokset niin Tallinnan kuin Kaukolan ystävyysseurakuntatoiminnasta. Vanhurskaiden rukouksen hän kuulee – Muistiinpanoja Kaukolan ja Ylöjärven 20-vuotisen ystävyysseurakuntatoiminnan varrelta -kirja avaa ilmeikkäällä tavalla ylöjärveläisten ja nykykaukolalaisten yhteistä matkaa. Huomionarvoista on, että suuri joukko kaukolalaisia asettui toisen maailmansodan jälkeen Ylöjärvelle. Kaukolan naapurikunta Räisälä puolestaan liittyy Honkkilan perhehistoriaan, sillä Anteron isä toimi pappina siellä.
Honkkila kirjoitti yksiin kansiin Ylöjärven ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan yhteisen tarinan. Ahdingossa, mutta ei umpikujassa – Ylöjärven ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntien välisestä ystävyydestä ja yhteyksistä, muistoja ja muistiinpanoja -teos kuvaa historiallisen ajanjakson 1990-luvun alussa uudelleen itsenäistyneessä Virossa.
Virolaiset osoittivat Honkkilalle kiitollisuutensa hänen heittäytymisestään virolaisten hyväksi. Honkkila vastaanotti Viron presidentiltä Viron Punaisen Ristin ansiomerkki III:n ja Viron evankelis-luterilaiselta kirkolta EELK-ansiomerkin sekä yhteistyömerkin.
Antero Honkkila seurasi tarkasti aikaansa. Hän toimi säännöllisenä kolumnistina muun muassa Kotiliesi-lehdessä. Kirkonmiehen kirjoitukset tulivat kovin tutuiksi myös Ylöjärven Seudun ja sittemmin Ylöjärven Uutisten lukijoille. Ylöjärven Uutiset antoi tuotteliaalle kirjoittajalle Paikallislehdistön Antti-patsaan.
Radion aamu- ja iltahartauksien kuuntelijat muistavat Ylöjärven kirkkoherran herättävistä ja sisällökkäistä teksteistä. Honkkilan hartauksilla oli laaja seuraajakunta koko maassa; hänen saamansa palaute kertoi siitä, miten paikalleen osuva sana hoitaa ihmistä.
Honkkilan saarnat olivat suorastaan käsite. Hän myös arvosti suuresti kollegojensa saarnoja, joita hän kuunteli tarkalla korvalla kotikirkossa Ylöjärvellä ja radion sekä television äärellä sunnuntaisin, kun ei itse ollut kirkkotiellä.
Arvostettu esimies, kunnioitettu sielunpaimen
Antero Honkkila nautti laajaa arvostusta Ylöjärven seurakunnan työyhteisössä, kun hän toimi kirkkoherrana. Myös kuhmalahtelaiset muistelevat edelleen kiitollisuudella Honkkiloiden aikaa, vaikka siitä on pian jo viisi vuosikymmentä. Hämäläisessä maalaispitäjässä nuori osallistuva kirkkoherra ja ruustinna tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Honkkila arvosti jokaista työyhteisönsä jäsentä titteliin katsomatta. Hän huomasi kanssaihmisensä – kuunteli, kannusti ja rohkaisi.
Kuhmalahti oli noin tuhannen hengen seurakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa. Pirttiin kutsumatta poikennut kirkkoherra madalsi seurakuntalaisten kynnystä lähestyä pappia asiassa kuin asiassa.
Ylöjärvellä Honkkila saavutti kansanmiehen aseman. Hän puhui seurakuntalaisten kanssa samaa kieltä. Kirkko on keskellä kylää, ja siinä se pysyy. Pappi on tavallinen kuolevainen, ja paimenen tehtävänä on pitää Jumalan sanaa elävänä ja konstailemattomana esillä.
Ylöjärven Nuorkauppakamari ry valitsi aikanaan Honkkilan Vuoden ylöjärveläiseksi.
Uudistuksien kirkonmiehelle yksi asia oli päivänselvä: jumalanpalvelus on jumalanpalvelus ilman kuorrutuksia tai muita lisukkeita.
Honkkila arvosti perinteitä ja piti niitä yllä. Kaikki tämä tapahtui Jumalan ehdoilla.
Piitu-puoliso, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset sekä suvut olivat Antero Honkkilalle elämän suuria lahjoja. Monikymmenpäinen perhekunta neljässä polvessa kerääntyi tiuhaan yhteen. Honkkila iloitsi laajasta perheyhteydestä ja sen jatkuvuudesta.
Vaikuttavan kirkkoherruuden Ylöjärvellä tehnyt Honkkila toivoi, että hän saisi viimeisen leposijansa seurakunnan pappien hautarivissä iäkkäiden pihtojen katveessa.
MATTI PULKKINEN
