Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Hietanen ihmettelee taivaalla tähtien merkitystä ja pitää niitä ihan turhina, eikä tähtiä hänen mielestään tarvi kukaan. Alikersantti Lahtinen ottaa kantaa ja sanoo, että antaa ne maar valoo sentään. Hietanen pysyy kuitenkin kannassaan ja pitää tähtiä aivan turhina luomuksina.
Itse ajattelen hyttysistä samaa kuin Hietanen tähdistä: hyttysiä ei tarvitse kukaan. ”Siellä täällä, joka säällä, kaikkialla on, hyttynen”.
Inhottava inisevä hyttynen löytää sinut mistä tahansa, vaikka piilosta kivenkolosta. Sanotaan, että hyttyset ovat linnuille ruokaa, mutta kyllä niitä lentäviä inisijöitä lintujen luulisi saavan syödä kilokaupalla ennen kuin niiden maha täyttyy. Jos sinulla on sellainen tunne, ettei kukaan rakasta sinua niin yksi rakastaa aina: hyttynen, se ei sinua hylkää.
Tutkijat sanovat, että hyttynen ei inise vain ihmistä ärsyttääkseen. Hyttysen omintakeisella ääntelyllä on kuulemma tärkeä merkitys. Ininällä kutsutaan lajitoveria pariutumaan. Ininällä onkin siis tärkeä merkitys hyttysen pariutumiselle. Jo on hyttysellä lemmenkutsu. Jos ihmisellä olisi tuollainen lemmenkutsu, niin haluaisin nähdä ne parit, jotka tuollainen ininä on yhteen saattanut.
Vierailin yhtenä viikonloppuna kaverini mökillä. Tiesin mökkialueen vahvasti hyttysten hallitsemaksi. Toiseen kassiin laitoin juomat ja vaihtovaatteet, ja toisen kassin laitoin täyteen hyttysmyrkkyä. Olin valmis taisteluun. Jätin kuitenkin päähän tarkoitetun hyttyssuojaverkon kotiin. Se aiheutti viime vuonna aika paljon ylimääräisiä katseita ja iltapalan syöminen sen kanssa oli hiukan hankalaa, kieltämättä.
Mökille saavuttuani alkupaloiksi laitoin naamalle purkin aurinkorasvaa ja suihkutin yhden putellin hyttysaeresolia keholleni. Alku menikin mukavasti, hyttyset eivät tulleet lähelleni, eikä kyllä kukaan muukaan.
Hyttyset eivät kuitenkaan luopuneet taistelusta. Ja kuten Matin ja Tepon laulussa lauletaan niin ”tunsin kuinka vauhti kiihtyy”. Olin tosin vahvoilla, mutta en vielä ollut voittanut taistelua. Hyttyset hakivat lisää apujoukkoja. ”Waterloon”-taistelu käytiin sitten yöllä pihamökissä. Suihkutin pari pulloa aeresolia mökkiin, jossa hyttysmyrkky tuoksui voimakkaammin kuin parfyymin tuoksu missikisoissa. Sitten kömmin peiton alle piiloon.
Valtava ininä täytti huoneen, olin kuin osa jotain kauhuelokuvaa. Pienistä laudanraoista uusi hyttysarmeija täytti aina huoneen. Mielessä kävi, että jos en kuole hyttysenpistoihin niin saatan kyllä tukehtua peiton alle.
Jossakin kohdassa yön aikana olin nukahtanut ja pääni oli tullut esiin peiton alta. Aamulla laskin taistelun tuloksia. Itse olin pystynyt listimään vain viisi tai kuusi hyttystä, mutta korvani sisällä ja sen läheisyydessä oli seitsemän hyttysen pistosta. Olin hävinnyt taistelun, joskin niukasti.
Kaverini kysyi iltapäivällä lähtiessämme, että tullaanko vielä loppukesästä uudelleen mökille. Vastasin, että tulkaa vaan.
