FIN5 ja EMG2023 poikkesivat keskiviikkona Ylöjärvellä -Tuhat pihkaniskaa haki rasteja Teivossa

29.06.2023 14:00

Teivon ympäristö kuhisi keskiviikkoiltana kaiken ikäisiä suunnistajia, kun suurtapahtuma FIN5:n kolmas osakilpailu ja sen kyljessä järjestetty EMG2023 rantautuivat harjun maastoon.
Lähtöpaikoilla oli jonoa. (Kuva: Sanna Hillberg)

Käynnissä olevan FIN5-rastiviikon viisi tapahtumaa käydään tämän viikon aikana Tampereella, Ylöjärvellä ja Kangasalla. Rastiviikon yhteydessä järjestetään myös European Masters Games -tapahtuman suunnistuskilpailut. Teivossa kisattiin keskimatkoilla.

FIN5:n nuorimmat kisasivat alle 8-vuotiaiden sarjassa, kun taas vanhin osallistuja, Jämsän Retki-Veikkojen Sole Nieminen, kisasi yli 95-vuotiaiden sarjassa.

Kilpailun johtaja Jussi Sulanderin mukaan maastoon oli viety kaikkiaan noin 60 rastia, joita kukin ikäryhmä kilpasarjoissa haki omilla reiteillään. Myös kuntosuunnistajille oli tarjolla eri mittaisia ratoja.

– Radoista on pyritty tekemään tarpeeksi ja mahdollisimman vaativat. Tietenkin lasten sarjoissa hieman helpompia kuin muilla, Sulander kertoi ennen kilpailua.

– Maasto on sellaista, että polkuja on paljon ja näkyväisyys on ihan kohtuu hyvä, niin tuohon ei hirveän vaativaa saada, mutta toisaalta soraharju tekee sen, että mäkeä on riittävästi, Sulander kuvaili ratoja.

Miesten FIN5:n kilpasarjassa Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemi sijoittui toiseksi. (Kuva: Sanna Hillberg)
Amy Nymalm, Pargas IF, oli naisten kilpasarjan ykkönen FIN5:ssa. (Kuva: Sanna Hillberg)
Teivon ravikeskus toimi kisakeskuksena. (Kuva: Sanna Hillberg)

Harrastuksena rastiviikot

Eri vuosina eri puolilla Suomea järjestettävä FIN5-rastiviikko kerää joka vuosi satoja osallistujia. Monet suunnistusharrastajat osallistuvat siihen, kuten muillekin rastiviikoille, vuosittain.

Neljällä lähtöpaikalla oli keskiviikkonakin paljon puheensorinaa, kun suunnistajat vaihtoivat kuulumisia keskenään. Järjestävän seuran Epilän Esan puheenjohtaja Jari Toivonen totesikin, että suunnistus hyvin yhteisöllinen laji.

– Keväällä alkaa kilpailukausi ja paljon kierretään samoja tapahtumia, itsekin suunnistustapahtumia MM-kisoja myöten kiertävä Toivonen kertoi.

Kalervo Pammo ja Marja-Terttu Koskinen valmiina etsimään rasteja. (Kuva: Sanna Hillberg)

Rastiviikolle osallistuva lahtelainen Kalervo Pammo on kiertänyt lähes 40 FIN-vitosta, joissa ainoastaan muutama osakilpailu on jäänyt käymättä. Hän tuumasi, että Lahdesta löytyy samanlaista ”kunnon maastoa” kuin Teivossa.

Valkeakoskelainen Marja-Terttu Koskinen osallistui puolestaan kahteen rastiviikon tapahtumaan. Ensi viikoksi hän kertoi suuntaavansa Kainuun rastiviikoille.

Pihla Juntunen (vas.) ja Vilma Juntunen selvittävät radat hienosti. (Kuva: Sanna Hillberg)

Kisan nuorimpien sarjoissa kilpailevat Vilma Juntunen ja Pihla Juntunen kertoivat myös kiertävänsä koko FIN5:n. Keskiviikon suunnistukseen kumpikin oli tyytyväinen:

– Kokonaisuudessaan meni hyvin. Mulla tuli vähän pummia parille rastille. 1,5 kilometrin reitillä oli kuusi rastia, kertoi alle 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kisannut Vilma Juntunen.

– Suunnistuksessa on mukavaa, kun löytää ne rastit ja että on kivaa, hän summasi lajin viehätystä.

Pihla Juntunen osallistui alle 8-vuotiaiden tyttöjen sarjaan ja kertoi myös löytäneensä kaikki kuusi rastia.

Urheilussa ei ole rajoja

Britannian armeijan eri yksiköistä oli mukana kaikkiaan parisenkymmentä suunnistajaa. (Kuva: Sanna Hillberg)

Lue myös: Aikuisurheilun suurtapahtuma starttasi – Suunnistajat saapuvat Teivoon

EMG2023 -kilpailuun osallistui viitisenkymmentä urheilijaa eri ikäluokissa. Erityisen huomion kiinnitti noin 20 suunnistajan joukko, joka koostui Britannian armeijan urheilijoista. Porukka asuu kisarupeaman ajan yhdessä, ja he jakavat kokkaus- ja pyykkäysvuorot ja katsovat toisensa perään.
Britit kisasivat eri ikäluokissa, osa oli kokeneempia suunnistajia, osa noviiseja.

– Tykkäämme tosi paljon. Nautimme tämän päiväisestä metsästä, kertoi Woo Allen koko joukkueen puolesta. Allen itse sijoittui toiseksi alle 55-vuotiaiden naisten sarjassa.

– Ystäväni on kilpailijani. Hän on minua nopeampi juoksija, Allen kertoi eikä vaikuttanut lainkaan pettyneeltä kakkossijaan Melanie Sladen jälkeen.

Wendy ’Woo’ Allen (toinen oikealta) ja muita brittijoukkueen naissuunnistajia signaaliyksikön lipun kanssa. Yksikön motto ”Certa cito” tarkoittaa nopeaa ja varmaa, mikä sopii myös suunnistukseen. (Kuva: Sanna Hillberg)

Allen kertoi, että vierailuun Tampereella on kuulunut kilpailuiden ulkopuolella monenlaisia aktiviteetteja melonnasta nähtävyyksien ihasteluun.

– Suomi on kaunis maa, ensi kertaa maassamme vieraillut ja maailmanmestaruuskilpailuihin valmistautuva Allen totesi. Myös hän kiertää aktiivisesti lajin tapahtumia.

– Ennen maailmanmestaruuskilpailuja meillä on vielä Pohjois-Skotlannissa viiden päivän suunnistustapahtuma. Tämä oli hyvää harjoitusta sinne. Siellä on saman tyyppinen maasto kuin täällä, hän kertoi.

Allen kiitteli hyvin järjestettyjä kilpailuita ja avajaisia sekä urheiluhenkeä eri maista tulevien urheilijoiden välillä.
– Olemme yksi yhteisö, urheilussa ei ole rajoja.