Jeremy Hakala ja Eetu Kolehmainen Euroopan kisojen kajakkikaksikon B-finaalissa

Ylöjärveläismeloja Jeremy Hakala osallistui parinsa Eetu Kolehmaisen Euroopan kisojen toisena kisapäivänä ratamelonnan B-finaalissa.
Maaliskuussa 2020 Jeremy Hakala huhki ahkerasti Varalan urheiluopiston punttisalilla kahden etelänleirinsä välissä. (Arkistokuva)

Torstaina iltapäivällä kisatussa kajakkikaksikoiden (K2) B-finaalissa Hakala ja Kolehmainen sijoittuivat kuudenneksi.

– Kaksikko sai vedettyä varsin ehjän ja hyvän suorituksen. Eilisen välierän jälkeen tehdyt pienet tekniset muutokset toteutuivat ja meno oli selkeästi kantavampaa tänään. Hieno veto kavereilta ja erittäin tärkeä saada tämän vedon kautta juonesta taas kiinni. Tästä hyvä lähteä rakentamaan eteenpäin kohti elokuun MM-kilpailuja, valmentaja Petteri Pitkänen kertoi Suomen Olympiakomitean tiedotteessa.

Monilajitapahtuma

Euroopan kisat on Euroopan olympiakomiteoiden yhdistyksen (EOC) järjestämä monilajitapahtuma. Puolassa 21.6.–2.7. järjestettävissä kisoissa on mukana 29 lajia ja 7 000 urheilijaa 48 Euroopan maasta. Euroopan kisat ovat 19 lajissa osa Pariisin 2024 olympialaisten karsintajärjestelmää ja 12 lajissa kisoilla on Euroopan mestaruuskilpailujen status. Suomalaisurheilijoita on mukana 100 ja heidät nähdään 17 eri lajissa.