Ylöjärveläiselle Luis Angel Rojasille argentiinalaisen tangon EM-pronssia

20.06.2023 13:00

Takamaalla asuva Luis Angel Rojas voitti argentiinalaisen tangon EM-pronssia yhdessä norjalaisen tanssiparinsa Camelia Siljedalin kanssa maailman suurimmassa argentiinalaisen tangon tapahtumassa ja kilpailussa Mundial de Tangossa.
Luis Angel Rojas ja Camelia Siljedal saavuttivat argentiinalaisen tangon EM-pronssia. (Kuva: Luis Angel Rojasin kuva-albumi)

Rojas ja Siljedal kilpailivat argentiinalaisen tangon MM-kisojen virallisessa osakilpailussa Lontoossa 9.-11. kesäkuuta. Rojas kertoo, että ehti harjoitella Siljedalin kanssa ainoastaan kuusi kertaa ennen kuin he osallistuivat menestyksekkäästi kilpailuun.

Rojas on ammattitanssija, joka on osallistunut argentiinalaisen tangon arvokilpailuihin useita kertoja muun muassa Buenos Airesissa, Argentiinassa. Hän opettaa argentiinalaista tangoa ympäri maailmaa.

– Olen opettanut muun muassa Argentiinassa, Roomassa, Tukholmassa, Helsingissä ja Turussa, hän kertoo.

Tampereella Rojas opetta tanssikoulu La Fábrica del Tangolla.

Vaimonsa Kaisa Remulan hän tapasikin argentiinalaisen tangon milongassa eli tansseissa Tampereella, missä hän toimi opettajana. Nyt perhe on  asunut Ylöjärvellä kolme vuotta.

Rojas järjesti keväällä järjesti argentiinalaisen tangon mestaruuskilpailut Suomessa. Tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on osallistua MM-kilpailuihin.

Lisätietoa Rojasista ja hänen kursseistaan yhteystietojen kera löytyy hänen Facebook-sivuiltaan: Luis Angel Rojas – Tango & Folklore Argentino.

Luis Angel Rojas ja Camelia Siljedal iloitsevat menestyksestään Lontoossa. (Kuva: Luis Angel Rojasin kuva-albumi)