Pirkanmaa kylpee hellemassan alla ja metsäpalovaroitus on voimassa. Tämän hetken ennusteet näyttävät, että lämmin ja kuiva sää jatkuu juhannukseen asti.
Juhannuksen viettäjän muistilistalla yksi asia onkin tarkistaa, onko alueella metsäpalovaroitus voimassa. Jos se on voimassa, juhannuskokkoa ei voi polttaa, muistuttaa Pirkanmaan Pelastuslaitos tiedotteessaan.
Pelastuslain mukaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Nyt sää on lämmennyt hellelukemiin, maasto on erittäin kuivaa ja metsäpalovaroitus on voimassa tällä hetkellä.
Avotulella tarkoitetaan muun muassa nuotiota, risujen polttoa, juhannuskokkoa sekä kertakäyttögrilliä, josta tuli voi levitä maapohjan tai kipinöinnin kautta.
Pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta korostaa, että metsäpalovaroituksen ollessa voimassa juhannuskokko on jätettävä kokonaan sytyttämättä eikä edes vesistön läheisyys auta.
– Juhannuskokkoa ei valitettavasti voi tehdä edes lauttana veden päälle, sillä kipinöinti on usein voimakasta ja maastopalon vaara on ilmeinen, Toivonen tähdentää.
Metsäpalovaroituksen voimassaolon voi tarkistaa esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Jos ennen juhannusta tulee reilusti sateita eikä metsäpalovaroitus ole voimassa, ja juhannuskokkoja pääseekin polttamaan, ei kokoista tarvitse erikseen ilmoittaa pelastusviranomaiselle. Toivonen muistuttaa, ettei avotulta kuitenkaan saa tehdä ilman maanomistajan lupaa.
Tiedä, missä olet
Mahdollisen hätätilanteen sattuessa on tärkeää tietää oma sijainti. Jos viettää juhannusta uudessa ympäristössä, on tärkeää heti ensimmäisenä perille saavuttuaan selvittää paikan tarkka osoite tai koordinaatit, jotta ne ovat heti tiedossa mahdollisessa hätätilanteessa.
Hyvä apu hätätilanteessa on 112 Suomi -mobiilisovellus, joka mahdollistaa sen, että hätäkeskus voi paikantaa sijainnin automaattisesti, kun hätäpuhelu soitetaan sovelluksen kautta. Hätätilanteissa tulee aina soittaa viipymättä hätänumeroon 112, ja myös jos epäilee hätätilannetta, hätänumeroon tulee soittaa. Hätäkeskuspäivystäjä tekee arvion tilanteesta.
Toivosen mukaan tärkeää on myös huolehtia asianmukaisista osoitemerkinnöistä.
– Apu löytyy perille nopeimmin, kun kiinteistön osoitemerkinnät näkyvät tielle. Kesämökki saattaa olla kaukana siitä tiestä, jonka mukaan osoite on annettu, joten numerokyltti tulee viedä mökkitien alkupäähän. Kun ambulanssin tai paloauton ei tarvitse käydä pikkuteiden päässä etsimässä oikeaa kohdetta, siinä säästyy monta minuuttia.
Turvallisuus rakentuu paljolti varautumisesta ja ennen juhannusjuhlien aloitusta kannattaakin tarkistaa käytettävissä oleva alkusammutuskalusto, palovaroittimet sekä ensiapuvälineet. Tähän ei mene kauaa aikaa, mutta toimivalla ja asianmukaisella alkusammutuskalustolla voi pelastaa juhannusjuhlien jatkumisen, jos jotain pääsisi sattumaan.
Turvallisesti vesillä
Suomalaiseen juhannuksen viettoon liittyvät usein vesistöt ja veden äärellä olo. Rannalla tulee valvoa lasten toimintaa ja etenkin ennalta tuntemattomalla uimarannalla tulee selvittää veden alla olevat mahdolliset vaarat.
– Koskaan ei tule hypätä veteen tietämättä, mitä pinnan alla on, Toivonen muistuttaa.
Kun lähdetään veneilemään, jokaisella tulee olla pelastusliivit. Veneessä tulee olla myös tarkastettu ja toimiva käsisammutin. Sammutin on pakollinen veneissä, joissa on liekillä toimiva polttolaite, sisäkone tai yli 25 kilowatin (34 hevosvoiman) perämoottori, mutta sitä suositellaan kaikkiin moottoriveneisiin.
Juo tarpeeksi vettä helteellä
Pelastuslaitos muistuttaa, että etenkin lasten ja vanhusten on tärkeää helteillä juoda vettä jo ennen janon tunnetta. Tilojen viilentäminen poistaa kuumuuden aiheuttamia terveyshaittoja.