Ja taas mennään… Ketään ei enää yllätä, että Ylöjärven paikallispolitiikassa kuohuu

Ville Mäkinen

Yllätys, yllätys. Ylöjärven paikallispolitiikassa kuohuu. Johan tässä päästiin tämä kevät elämään lähes täyden rauhan aikaa ilman isompia hässäköitä ennen kuin taas leimahti. Tällä kertaa rytinä käy vain yhden puolueen sisällä, mutta sieltä sinkoilevat kipinät ovat osuneet muuallekin, varsinkin kaupunginhallituksen rattaisiin.

Ylöjärven perussuomalaiset ovat sisäisessä kriisissä, josta ulospääsy lieneekin sitten melko mutkikasta. Nyt on jo selvää, että voittajia ei tässä hässäkässä ole.

Muutamakin vaikuttaja ja sivustaseuraaja on ihmetellyt, miksi Ylöjärven Uutiset on tuonut ”tämänkin” asian näkyvästi julkisuuteen. Jos emme olisi sitä tehneet, olisimme suoriutuneet työstämme mediana hävettävän huonosti. Kyseessä on viimeisimpien vaalien perusteella Ylöjärven suurin puolue ja suurin valtuustoryhmä. Siksi tämä kriisi vaikuttaa lähes suoraan myös valtuuston ja kaupunginhallituksen toimintaan. Jos näiden toimielinten työ häiriintyy, siitä on haittaa kaupungille ja etenkin sen asukkaille.

Olisi toivottavaa, että perussuomalaiset saisivat rivinsä mahdollisimman nopeasti järjestykseen ja vieläpä niin, että yhteistyötä voidaan jatkaa muiden valtuustoryhmien kanssa puhtaalta pöydältä. Viime aikaisten lausuntojen perusteella on vaikea nähdä, että kaupunginhallitus voisi jatkaa nykyisessä kokoonpanossaan. Kun luottamus on mennyt kerran, se on usein mennyt ikuisesti.

Ylöjärveläiset ansaitsisivat, että paikallispolitiikka vihdoin tervehtyisi ja luottamuselimet toimisivat mahdollisimman tehokkaasti ja saumattomalla yhteistyöllä. Ylöjärvellä ei ole enää yhtään varaa antaa tasoitusta kehityksessä Pirkanmaan muille kasvaville kaupungeille.