Olen varmasti kirjoittanut rajojen vetämisestä aikaisemminkin. Tai ainakin olen ajatellut sitä niin paljon, että ihmettelen, jos jotain ei ole päästä pursunnut paperillekin. Nyt pursuaa taas.
Tällainen omien rajojen vetäminen ja ”ein” sanominenhan minulle aukesi jotenkin aivan uutena konseptina vasta muutama vuosi sitten. Siitä seurasi valtava taistelu oman itseni kanssa ja joitain taisteluita myös muiden kanssa. Niiden, jotka eivät olleet tottuneet siihen, että sanon ”ei”. Se oli kamalaa. Ajattelin, ettei näin voi elää, katsoa koko ajan miten omat valintani ja oma ”itsekkyyteni” pahoittavat toisten ihmisten mielen.
Tuo vaihee tuntuu näin jälkeenpäin kestäneen noin kaksi minuuttia. Hyvin nopeasti huomasin, että minulla itselläni ei ollut enää jatkuvasti paha mieli. Koin olevani enemmän siellä, missä halusinkin, sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa halusin olla, tekemässä asioita, joita halusin tehdä.
Kiltteys, joka näyttäytyy ihmisen rajattomuutena, on kiltteyttä, joka kääntyy itseään vastaan. Hyvin helposti siinä tanssii sellaisten tyyppien pillin mukaan, jotka ovat päättäväisiä, vahvoja tai taitavia manipuloimaan. Sellaisten ihmisten, joille on vaikea sanoa ”ei”. Jalkoihin jäävät samalla ne, joille on helpompi antaa kieltävä vastaus. Yleensä läheiset ihmiset. Kyllä, meillä oli suunniteltuna perheen yhteinen meno, mutta lähdenkin kaverin kanssa reissuun, kun hän minut taitavasti siihen ylipuhui. Liian kiltti ihminen ei välttämättä ole kiltti, ei itselleen, eikä kaikista rakkaimmilleen.
Minä olen jostain syystä ollut aina myös se, jolle on ollut helppoa sanoa ”ei”. Senkin jälkeen, kun on ensin luvattu jo jotain. Koska Veera on niin kiva ja kiltti, ei sitä yhdet oharit haittaa ja se kyllä pärjää. Kyllä muuten haittaa.
Ihminen saa nykyään keskimäärin 1,5 mahdollisuutta pitää minulle tekemänsä lupauksen. Sen jälkeen poistan hänet vähin äänin sellaisten ihmisten listalta, joiden kanssa teen mitään yhteistyötä. Sekin on omien rajojen vetämistä, määritellä kuinka pajon antaa itseään talloa ja sivuuttaa. Ja sekin on lopulta yllättävän helppoa.
Olen konfliktikammoinen. En halua riidellä. Kaltaisilleni haluan kuitenkin kertoa, ettei omien rajojen vetäminen vaadi yhtään riitelyä. Sinä vain päätät, mitä itse haluat ja kommunikoit sen ystävällisen selkeästi. Jos toinen suuttuu, anna hänen suuttua, mutta ei sinun tarvitse. Sinun ei tarvitse puolustaa omaa päätöstäsi.
Tunnettu viisaus on tämä: ”Ne, jotka loukkaantuvat eniten siitä, että vedät omat rajasi, ovat ne, jotka ovat hyötyneet eniten siitä, ettei niitä ole ollut.” Et sinä ole olemassa heitä ja heidän tarpeitaan varten.
Piirrä se raja ensin liidulla. Jos ei auta, niin tussilla ja lopuksi vaikka piikkilanka-aidalla. Pääasia, että rajat tulevat selviksi ja sinulla on niiden sisällä hyvä olla.
