Dokumenttisarja PROFIILI nostaa esiin kotimaista kulttuurikenttää: ”Jokainen jakso on todellakin uniikki ja varmasti kohteensa näköinen”

11.05.2023 07:00

Ylöjärveläislähtöinen videotuotantoyhtiö Video Kalliala lanseeraa uuden PROFIILI-dokumenttisarjan, joka pyrkii nostamaan monipuolisesti esiin kulttuurialan osaajia.
DJ-kollektiivi Jam-A-Holics on PROFIILI-dokumenttisarjan pilottijakson pääosassa. (Kuva: Video Kalliala)

Omakustanteisesti toteutetussa sarjassa esiintyy muun muassa artisteja, DJ:tä, tuottajia ja tapahtumajärjestäjiä.

Sarjan pilottijakson ensi-ilta on elokuvateatteri Niagarassa Tampereella ensi viikon perjantaina 19. toukokuuta klo 20.

Pilotin pääosassa nähdään nelihenkinen DJ-kollektiivi Jam-A-Holics, joka on yksi aktiivisimmista hiphop-bileiden järjestäjistä Tampereella.

Video Kallialan tiimin mukaan Jam-A-Holicsin panoksella paikalliseen yöelämään oli aikoinaan iso vaikutus heidän oman hiphop-innostuksensa syttymiseen.

Monipuolinen perheyritys

Vuonna 2015 perustettu Video Kalliala koostuu kolmesta paljasjalkaisesta ylöjärveläisestä, Soppeenmäessä kasvaneista Lauri, Ida ja Anna Kolusta. Aviopari Lauri ja Ida asuvat nykyään Tampereella. Idan kaksoissisko Anna asuu Ylöjärvellä.

Video Kallialan tekijäkolmikko Lauri Kolu (vas.), Ida Kolu ja Anna Kolu haluavat luoda kokonaisvaltaisia henkilökuvia ja tarinoita kotimaisen kulttuurikentän tekijöistä. (Kuva: Aleksi Ängeslevä).

Video Kalliala tekee musiikkivideoita, levynkansia, yritys-, festivaali- ja yksityishenkilöiden kuvauksia. Näiden lisäksi yritys on tehnyt kulttuurikentän hahmojen kanssa lyhyitä Mikä Fiilis -haastatteluja, joissa pureudutaan artistien keikkafiiliksiin sekä tuoreisiin tapahtumiin.

Kolmikko tekee projekteissaan kaiken itse käsikirjoittamisesta kuvaukseen ja ohjauksesta editointiin.

– On tärkeää miettiä kuka tätä tekee, koska meille on sanottu, että on jo kantaaottavaa kuvata suomihiphop-aiheista dokumenttisarjaa naisena. Näin tuomme alalle myös tasa-arvoisuutta.

Pilottijakson äänityksestä vastaa puolestaan ylöjärveläisosaaja Aleksi Ängeslevä.

Kokonaisvaltaisia henkilökuvia

Video Kallialan tiimi sanoo, että kotimaisen kulttuurikentän tekijöistä on puuttunut kokonaisvaltaisia henkilökuvia ja tarinoita. PROFIILI-dokumenttisarjan ajatuksena on jättää esimerkiksi monille podcasteille olennaiset haastattelijat henkilöbrändeineen sivuun ja antaa ihmisten kertoa tarinansa vapaasti omin sanoin.

– Me teemme vahvasti yhteistyötä kaikkien haastateltavien kanssa ja annamme tuotantoyhtiömme heidän käyttöönsä. Mietimme yhdessä mitä, missä ja miksi, joten jokainen jakso on todellakin uniikki ja varmasti kohteensa näköinen, Video Kallialan tiimi avaa.

Dokumenttisarjan myöhemmissä jaksoissa nähdään muun muassa Are, Kalle Kinos, Aina, Loasteeze, Rebecca ja DJ Massimo. Dokumentit julkaistaan YouTubessa.

PROFIILI-dokumenttisarjan pilottijakson ensi-ilta:

Art House Cinema Niagara, Tampere
Pe 19.5.2023
Liput 10 euroa
K-18

Käsikirjoitus, kuvaus, editointi ja ohjaus: Lauri Kolu, Ida Kolu & Anna Kolu
Pilottijakson äänet: Aleksi Ängeslevä
Juliste: Teemu Koskenoja