Ylöjärveläissyntyinen viulisti ja kapellimestari Verna Kaunisto täyttää 50 vuotta ensi torstaina. Pariisissa asuva musiikin moniammattilainen työskentelee lasten parissa sosiaalisissa orkestereissa. Hän tietää, että kaikki ihmiset kaipaavat ihmisarvoista toimintaa elämänsä jokaisessa hetkessä.
Torstaina 50 vuotta täyttävä viulisti, kapellimestari ja tietokirjailija Verna Kaunisto muistaa synnyinmaataan Suomea. Muusikon juuret ovat tiukasti Ylöjärven maaperässä. Hän kaipaa Pikku-Kurki-nimistä kesäpaikkaansa, joka on Lippaanlahden rannalla Viljakkalan kirkonkylän tuntumassa.
– Ylöjärvi merkitsee minulle henkilökohtaista, suomalaista sielunmaisemaani. Vietin lapsuuteni ensin Metsäkylässä, sitten Lempiäniemessä.
– Minulla on muistojeni ansiosta hyvin läheinen suhde Lempiäniemeen, jonka metsissä seikkailin alle kouluikäisestä kolmasluokkalaiseksi varttumiseeni saakka.
– Myös ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Ylöjärvellä. Molemmat mummolani sijaitsivat aikanaan Vuorentaustassa ja Siivikkalassa. Myös mökkini on edelleen Viljakkalassa. Kun ajelen Ylöjärven läpi, tapahtuu se sitten autolla tai ajatuksissa, mielessäni läikähtää aina erityisen kotoinen ja lämmin tunne.
Tähtiviulisti herätti poltteen viuluun
Verna Kaunisto ja viulu ovat erottamattomat.
– Kuulin hiljattain Heimo Haittoa soittamassa Sibeliuksen g-molliserenadia. Sen kuultuani en lainkaan ihmettele, että aivan pikkutyttönä ollessani ja silloin nimenomaan Haittoa kuullessani minussa on herännyt halu ryhtyä viulistiksi.
Kaunisto kuvailee rakkaussuhdettaan instrumenttiinsa syväksi.
– Käytin koko nuoruuteni miltei yksinomaan viulunsoiton harjoittelemiseen. Soitin tuntikaupalla vuosikaudet. Omistautumiseni viulun maailmaan on varmasti muokannut minussa joitakin ominaisuuksia, kuten pitkäjännitteisyyttä ja toki tietysti yleissivistystä.
Kaunistolla on paljon muistoja viulunsoitosta. Yksi muisto liittyy Kauniston vaihto-oppilasaikaan Kanadassa, jossa suomalaisneito soitti voitollisesti maakunnallisessa viulukilpailussa alle 16-vuotiaiden sarjassa.
– 18-vuotiaana muutin Pariisiin, jossa opiskelin kolme vuotta Pariisin oopperan silloisen supersolistin Maxime Tholancen johdolla. Jäin silloin Ranskaan kymmeneksi vuodeksi. Valmistuin viulistiksi ja siirryin heti orkesteriluokkien assistentiksi Pariisin keskustan konservatorioon.
Nyt kun Kaunisto kelailee viulistinuraansa, hän pitää sitä monipuolisena ja värikkäänä.
– Asuin vuosina 2000-2004 Luxemburgissa. Noina neljänä vuotena soitin Luxemburgin jokaisen orkesterin jäsenenä aina sinfoniaorkesterista Luxemburgin kamariorkesterin kakkosviulujen äänenjohtajaksi. Suomessa olen soittanut lähinnä resitaaleja. Lisäksi olen soittanut kymmenien nauhoitteiden ääniraidoilla.
Kaunistolle merkitsee paljon, kun hän musisoi artisti-isänsä Pasi Kauniston ja kirjailija-muusikko-sisarensa Milja Kauniston kanssa.
Musiikki edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta
Suomalainen viulutaiteilija Heimo Haitto (1925-1999) ja amerikkalainen muusikko, laulaja, näyttelijä sekä ihmisoikeustaistelija Harry Belafonte (1927-2023) ovat olleet Verna Kauniston henkisiä oppi-isiä. Kaunisto löysi jo nuoruudessaan Belafonten kuvataiteilija äitinsä ansiosta.
– Kun aloin ymmärtää musiikin merkityksen, en vain itseisarvona, vaan myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välineenä, tiesin heti, että haluaisin elämässäni yhdistää nämä kaksi asiaa.
– Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin minulle avautui mahdollisuus. Aloitin työskentelyn sosiaalisten orkestereiden parissa vuonna 2013, kun minua pyydettiin ohjaavan opettajan sijaiseksi El Sistema Finlandin Tempo orkesterin ja Metropolian yhteisessä musiikkipedagogien koulutushankkeessa. Toimin tehtävässä useita vuosia, kunnes siirryin jälleen Ranskan maaperälle.
– Intohimoni sosiaaliseen orkesteritoimintaan johdatti minut eurooppalaisen kattojärjestön, Sistema Europen hallitukseen, jossa olen edelleen tänä päivänä. Niinpä muuttaessani takaisin viime vuonna Ranskaan, aloitin siellä uuden sosiaalisen orkesteriprojektin.
Kaunisto kertoo, että niin suomalaisessa El Sistema-toiminnassa kuin Ranskassakin orkesteri käynnistetään sosiaalisin perustein aika lailla samalla tavalla. Aloittavat lapset ovat tullessaan mukaan noin 8-12-vuotiaita, ja toiminta tapahtuu lapsien lähiympäristössä, tyypillisesti lapsien omissa kouluissa.
– Orkesteri on upea sosiaalinen väline yhdenvertaisuuden, näkyväksi tulemisen ja sosiaalisen menestyksen vahvistamisessa.
Lapset saavat soittimet käyttöönsä maksutta, ja orkesteriharrastus on perheille ilmaista. Mukaan pääsee ilman pääsykoetta. Ainoana pontimena on lapsen oma innostus. Orkesteritoimintaa on useamman kerran viikossa; yleensä vähintään kaksi kertaa viikossa. Suomessa lapset saavat lisäksi 15 minuutin yksilötunnin joka viikko.
Kauniston mukaan mahdollisuus on erityisen arvokas niille, joiden kotona ei ole mahdollisuutta harrastaa musiikkia, eikä lasta ole siten osattu ohjata musiikkiharrastuksen pariin.
– Monesti koko perhe innostuukin lapsen mukana soittamisesta. Parhaimmillaan koko perhe on löytänyt uuden harrastuksen. Helsingissä myös vanhemmille on perustettu omia orkestereita. El Sistema Finlandin Tempo-orkesterit esiintyvät usein ja uskaliaasti.
Kaunisto kertoo, että työ sosiaalisten orkestereiden parissa on vienyt hänet monenmoisille sosiaalisen eriarvoisuuden syntysijoille, kuten Kreikan pakolaisleirille tai Pariisin esikaupunkien sosiaalisiin hotelleihin, jonne pelastustoimi sijoittaa kaduilta yksittäisiä ihmisiä ja perheitä.
– On yleinen harhaluulo, että ihminen tarvitsisi kulttuuria vasta, kun hänen perustoimeentulonsa on taattu. Ihminen kaipaa ihmisarvoista toimintaa elämänsä jokaisessa hetkessä ja vaikeissa tilanteissa kenties kaikkein eniten. Kysymys onkin ihmisarvon ja elämän merkityksen löytämisestä myös vaikeiden tilanteiden keskellä. Musiikki on yleismaailmallinen keino ehkäistä eriytymistä. Se tuo luonnostaan lähekkäin ihmiset kaikista sosiaaliluokista.
Kaunisto osallistuu tällä hetkellä nimellisesti toiminnanjohtajan ominaisuudessa El Sistema Finlandin hallituksen toimintaan.
– Kotini on Pariisissa. Työni Ranskassa lasten parissa on hyvin samanlaista kuin Suomessa. Toimintani avaa minulle näköaloja ihmisen selviytymiskykyihin. Vaikeasti keskittymishäiriöinen lapsi on voinut tulla sanomaan minulle, että soittaminen orkesterissa on parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Työskentelen tällä hetkellä kentällä muiden muassa ilman pysyvää kotia olevien lasten kanssa. Toisinaan päästän oppilaat ohjaamaan orkesteriamme. Kun näen lapsen onnistumisen ilon, en voisi olla hänestä ja orkesteriyhteydestä ylpeämpi.
Tie avautuu vasta sitä kulkiessa
50 vuoden virstanpylväällä Verna Kauniston toiveet liittyvät edelleen hänen intohimoonsa eli kollektiivisen ja yksilötason pedagogiikan kehittämiseen.
– Haluan kehittyä ja jakaa toimivia käytänteitä eteenpäin. Kirjoitan paraikaa menetelmäopasta, jonka tekemiseen minua kannustavat suuresti arvostamani ranskalaiset kollegat. Haluan auttaa parhaani mukaan myös Suomen sosiaalisen orkesteriverkoston kehittymistä niin, että mahdollisimman moni nuori saisi mahdollisuuden soittaa itseään kiinnostavaa soitinta ja päästä kokemaan onnistumisen kokemuksia musiikin keinoin.
– Kaikenlaista muutakin mukavaa on toki meneillään. Olen huomannut, että monenlaista voi aina suunnitella, mutta itse tie avautuu vasta sitä kulkiessa. Tämän vuoksi en halua liiallisesti yrittää määritellä polkuni suuntaa, etten tukahduttaisi kaikkia niitä hienouksia, jotka syntyvät, kun ei liiaksi pyri hallitsemaan kaikkea.
Kaunisto mietti ja sanoo vielä yhden jutun.
– Tässä hetkessä haluaisin palata nuoruuteeni ja halata tuota menneisyyden lasta ja nuorta vaikeuksien keskellä. Haluaisin kertoa tuolloiselle, epävarmalle itselleni, kuinka arvokas olin juuri sellaisena kuin olin. Kuinka meidän tulisi riittää itsellemme, ja kuinka tärkeää on kuunnella omaa sisäistä ääntämme sen sijaan, että yritämme vääntää itseämme ties millaisille mutkille kelvataksemme. Tämän viestin haluan välittää myös omille lapsilleni.
MATTI PULKKINEN
