Historian kirjat kertovat, että tammikuussa 1944 elettiin jatkosodan aikaa, rintamalla Itäkarjalassa taisteltiin ankarasti. Talvea 1944 luonnehdittiin leudoksi, kun kolme aiempaa talvea sitä vastoin olivat olleet ankarien pitkien pakkasjaksojen sävyttämiä. Rauhaisampaan kolkkaan Suomea syntyi poika sunnuntaina 9. tammikuuta 1944 Kihniöllä, Nerkoon kylässä, Asemanseudulla, Nummelan talon pikkukamarissa. Perheen isä Verneri, oli hakenut hevosella kätilön mukaan avustamaan Sylvi-äidin synnytystä.
Kasteessa poika sai nimen Aulis Ilmari ja ristiäisiin kummiksi kutsuttiin samalla kylällä asuva Helmi Riihimäki. Aulis oli sisarussarjan keskipaikkeilta ja perheen seitsemäs lapsi. Kaikkiaan Nummelaan siunaantui 11 lasta, joten leikkikavereita oli omasta takaa – tai ei silloin niin paljoa leikitty, vaan pienestä pitäen piti osallistua jo kaikkiin talon töihin ja niitä töitä riitti pienviljelystilalla.
Isä, Verner Anselm Nummela oli sodat läpikäynyt mies ja sodan jättämät jäljet näkyivät hänen terveydessään ja elämässään. Äiti, Sylvi Maria Nummela (omaa sukua Yli-Välitalo) oli neuvokas ison perheen huoltaja. Karjanhoidon lisäksi hän oli taitava käsityöihminen, jolla riitti perheen lisäksi aikaa toimia Martoissa sekä aktiivisesti seurakuntaelämässä. Amalia Nummela oli Auliksen mummo, josta Auliksella oli hyvät muistot. Hän auttoi usein perheen arkipäivän askareissa. Kansakoulun Aulis aloitti Kihniössä Mäkikylän koululla ja kolmen kilometrin matka kuljettiin yleensä kävellen tai talvella hiihtäen metsän halki. Koulumuistoja kerrattiin aina, kun veljekset kokoontuivat. Usein tuntui pojilla olleen jos jonkinlaisia kujeita mielessä.
Nummelan pihamaalla oli kesäisin paikallisia yleisurheilukisoja, oikeita maaotteluita. Joukkue tuli jo melkein omasta perheestä, mutta mukana oli lapsia Tiaiselta ja Kuuselan pojat ainakin. Mäkisen lenkki mentiin juosten, tervahaudan kautta Mäkiselle, sieltä Kuruntielle ja lopuksi iso mäki ylös Nummelaan. Myös pituutta ja korkeutta hypättiin omassa pihassa. Lapsena Aulis oli käynyt asioimassa Erkki-veljen kanssa Seppälän Santran luona. Heistä oli mukava seurata Santran touhuamista. Ensin tuli kysymys ”mitäs poijaat?”
Seppälän talossa oli kylän puhelinkeskus. Santra vastasi soittoon ja sanoi: ”yyhdistän ja pisti piuhat yhteen.” Näitä Aulis usein muisteli. Tuomen Hiljan kaupasta Aulis oli usein käynyt ostamassa lenkkimakkaraa. Muutaman kerran myyjänä tiskin takana oli ollut Keihäsen Kalevi. Hän oli nostanut makkarakiehkuran ylös ja oli lauleskellut ”mistä saisin kookospähkinän”, ja sivaltanut leikkuuveitsellä irti palan makkaraa.
Hyvin monen ihmisen ensimmäinen kesätyöpaikka oli Kihniössä, Aitonevan turvesuolla – niin myös Auliksen ja muiden Nummelan sisarusten. Isä Verneri oli myös työskennellyt turvesuolla ja jälkipolvi seurasi perässä. Pientilan poikana Aulis osallistui jo alle 15-vuotiaana metsätöihin, ensin veli Kallen kanssa samalla palstalla. Myöhemmin Erkin kanssa metsäkämpillä Kurun puolella. Silloin pojilla oli jo omat henkilökohtaiset palstat.
Rippikoulun Aulis oli käynyt Kihniön kirkolla ja 10 kilometrin matka taittui mukavasti polkupyörällä. Kerran oppituntien tauolla pojat olivat keksineet mielestään hienon idean: Mennään pappia piiloon ja kiivetään Kihniön kirkon katolle. Kirkkoherra Aate Numminen kiersi, etsi ja viimein pojat löytyivät. Tämä tarina ei tiedä kertoa, millaisen rangaistuksen pojat saivat.
1960-luvun alussa Aulis osti osamaksulla ensin Simson-merkkisen mopon Tervajärven Anterolta. Myöhemmin hän osti Pentti-veljeltä Javamerkkisen moottoripyörän. Ensimmäinen henkilöauto oli Volkswagen Variant ja tällä autolla oli haettu vuoden 1965 lokakuussa Huhdan Kaukon isältä, Toivo Huhdalta sianporsas Nummelaan. Koska oli jo viileää niin porsas tuotiin yöksi tupaan, leivinuunin viereen lämpöiseen. Pieni possu oli puisessa perunalaatikossa, joka oli vuorattu oljilla.
Armeijan Aulis suoritti Niinisalon varuskunnassa. Siellä hän oli lääkintämiehenä eli sanitäärinä. Lääkintämiehellä oli oikeus antaa Antineuraak- särkylääkettä, kurkkukipuun Pectoral-tabletteja sekä tehdä sidoksia ja laittaa laastaria haavojen päälle.
Aulis hankki metsäalan koulutuksen Tammelan metsäkoulussa ja valmistui hyvin arvosanoin metsätalousteknikoksi. Kurssijulkaisussa vuodelta 1971 on maininta Auliksesta: Huumorimies, joka sai aikaan monta naurun hetkeä. Hän oli aloittanut tarinatuokiot usein sanoilla ”ennen kun oltiin hakkuulla”. Poikien kurssitapaamiset jatkuivat pitkään vuosittain ja mukaan oli kutsuttuna myös meidät puolisot eli metsäkanat. Korona-aika katkaisi tämän tapaamisten perinteen sekä nyt usea metsäveljistä on siirtynyt jo yläkerran leimikoille.
Metsäalan työnantajia vuosien varrella Auliksella oli useita, johtuen siitä, että firmojen nimet vaihtuivat, mutta työt säilyivät entisellään. Työnantajina olivat Pohjan saha, Ylöjärven metsänhoitoyhdistys, Kyron metsäosasto, Puulaaki ja viimeisenä Metsäliitto. Kun työura alkoi, tärkeitä olivat ruutupaperi, laskin, metsuri ja saha. Loppuvaiheessa uraa asiat sujuivat tietokoneohjelmin ja metsässä puut korjattiin monitoimiharvestereilla. Aulis täydennyskouluttautuikin ahkerasti koko uransa ajan, pysyen ammatillisesti ajan tasalla.
Työnsä puolesta Aulis tunsi hyvin tilat ja omistajat Pirkanmaalla, Toijalassa, Lempäälässä, Nokialla ja Ylöjärvellä. Vaimo Riitan sukututkimusharrastuksessa tästä oli suuri apu, kun Aulis muisti sujuvasti tilojen nimet ja ihmiset. Lisäksi tulivat useat tarinat ja muistot isännistä, sekä emäntien hyvät kahvit kastamisineen.
Ylöjärvi/Keijärvi -Lions-toiminnassa Aulis oli mukana reilut kymmenen vuotta. Vuosien varrella aktiviteetteja oli useita, muun muassa Ylisen asiakkaiden kirkkopyhäkuljetukset palmusunnuntaisin kirkolle, vanhusten ulkoilutusta Tiuravuoren vanhainkodilla, Näkövammaisten kesäpaikan rannan siivousta, Vikelän tuulimyllyn siipien uusiminen, Heinisuon heinäladon purkaminen, Ylöjärven Markkinat toukokuussa ynnä muuta, sekä kivenkantokisan järjestäminen Ylöjärvellä. Tämä toiminta loppui siihen, kun aika ei riittänyt kaikkeen osallistumiseen.
Luottamustehtäviä Auliksella oli kunnassa, kaupungilla ja seurakunnassa. Ylöjärven seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana hän toimi 12 vuotta. Hän oli kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston varsinaisena jäsenenä. Usean kauden ajan hän oli varsinaisena jäsenenä diakonia- ja yleisen seurakuntatyön johtokunnissa. Lisäksi hän oli aluetoimikunnassa ja yhteisvastuukeräyksen keräyspäällikkönä sekä useana vuonna kerääjänä ovelta ovelle.
Seurakunnan talkoissa hän oli myös mukana aktiivisesti, muun muassa matkoilla ystävyysseurakuntiin Karjalan Kaukolaan sekä Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntaan. Talkoissa hän oli mukana seurakuntakeskuksen rakentamisessa. Lisäksi Ylöjärven asuntomessualueella Kaurasmäessä rakennettiin taukotila. Myös Unelmatuvan rakentaminen kirkon parkkipaikalle kuului talkoisiin.
Tasavallan presidentti myönsi kenttämies Aulis Ilmari Nummelalle 6. joulukuuta vuonna 1995 Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin.
Ylöjärvellä, Asunto Oy Tiikonniityn isännöitsijänä hän toimi 18 vuoden ajan, asuimmehan siellä 32 vuotta. Työtä ja talkoita riitti noin 30 vuoden ajan myös perikuntien aikana Rotikolla, Riitan kotona sekä Kihniössä ”tilanhoitajana”, huolehtien virallisten asioiden hoidosta. Myös kotitilan metsänhoito oli lähellä hänen sydäntään.
Vuoden 2022 kesällä muutimme Ylöjärvellä kerrostaloasuntoon. Me läheiset näimme Auliksen voimien heikkenevän, mutta hän sai vielä nauttia ihanista maisemista Räikän puistoon ja Keijärvelle. Kesällä kaikki oli rehevää ja vihreää, syksyn ruska ja väriloisto sekä talvella iloiset laskijat pulkkamäessä, pilkkijät Keijärvellä sekä hiihtäjät hiihtoladulla Räikän rannassa. Silloin hän usein muisteli niitä kahdeksaa hiihdettyä Pirkan hiihtoa ja sitä tapahtumaa edeltävää harjoittelukautta sekä tarkkaa seurantaa hiihdetyistä kilometreistä.
Aviopuolisona, perheen isänä sekä pappana Aulis oli hyvä ja tunnollinen. Hän otti aina kaikki asiat vastuullisesti hoitaakseen ja ajatteli aina perheen parasta. Auliksen lempivirsi oli 924, Kaija Pispan ja Jaakko Löytyn, Kahden maan kansalainen. Sen meille esitti Auliksen muistotilaisuudessa Ylöjärven seurakunnan kappalainen Jyrki Koivisto.
RIITTA IHANTOLA-
NUMMELA
Kirjoittaja on Auliksen puoliso
