Miksi hiihtosi ontuu Suomi? Sitä voisi kysyä ainakin Planican MM-kisojen miesten 50 kilometrin hiihdon jälkeen ja se hiihto oli vielä perinteisellä tyylillä.
Mieleeni on piirtynyt kuva ruotsalaisnaisten nelikosta, kun he juuri päättyneissä Planican MM-kisoissa hiihtävät rinnakkain hurjaa vauhtia mäkeä ylös. Muita ei näkynyt lähelläkään. Ruotsin dominointi naisissa oli aivan järkyttävää. Ihan uskomaton taso. Norjalla taas miehissä taso oli pysäyttävä, olipa matka ihan mikä tahansa.
Ruotsi on loistava esimerkki siitä, kuinka naisten puolella esimerkiksi sprinttereille on löydetty valtavan hyvä harjoittelumalli. Toki se vaatii myös hyvät yksilöt, mutta tuntuu, että hyviä yksilöitä pystytään järjestäen viemään eteenpäin. Kun vakoojia ja urkkijoita on paljon maailmalla, ainakin kansainvälisessä politiikassa, Suomi voisi laittaa vakoojia Ruotsiin. Vakoilemaan Ruotsin naisten harjoitusmenetelmiä, miten sinne kultapallille oikein kiivetään. Urkkijat toisivat sitten tietotaidon Suomeen ja siniristilippu liehuisi jatkuvasti salossa kisojen aikana.
Nyt olisi kyllä vakavan pysähtymisen paikka, jos halutaan edes jotenkin pysyä Norjan ja Ruotsin kelkassa. Miksi Norja on sitten niin kova hiihtomaa? Sanotaan, että se johtuu Norjan hurjasta hiihtokulttuurista. Varmaan pitää paikkansa. Norjassa hiihtävät kaikki, ihan kaikki. Ja lunta on aina saatavilla. Tietotaito on huippuluokkaa. On taloudelliset resurssit. Syitä ja selityksiä riittää.
Norjassa on lähes parikymmentä hiihtäjää, jotka voisivat yltää maailmancupissa 16 parhaan joukkoon. Maajoukkueeseen mahtuvat kerralla vain muutamat parhaat. Norja olisi varmankin ottanut Planican MM-kisojen miesten viestissä kolmoisvoiton, jos niin olisi voinut ja saanut tehdä. Norjalainen huippuhiihtäjä Sjur Röthe kertoi haastattelussa treenaavansa vuodessa 900 tuntia. Iivo Niskasen on kerrottu treenaavan peräti 1 100 tuntia. Joten kyllä Iivo on hiihtänyt mitalien eteen laadukkaita tunteja.
Missä ovat muuten Suomen sprinttihiihtäjät? Suomen sprinttitaso on heikko. Sprintti on meille kaikkein heikoin laji. Pian joka toinen maailmancupin henkilökohtainen kilpailu on sprintti, ja tuskin niiden määrä tulevaisuudessa ainakaan vähenee. Sprintistä on tullut tai ainakin tulossa nykypäivän hiihdon tärkein matka. Maailman huippusprintterit esimerkiksi Kläbo, Sundling ja Ribom ovat huipputekijöitä myös normaalimatkoilla.
Hiihto on aina ollut Suomen kansallistunteen nostaja ja menestyminen on saanut suomalaisten silmäkulmat kostumaan. Nyt kaikki viisaat päät yhteen ja miettimään keinoja, millä ne mitalit alkavat taas kilisemään kaulassa. Tai sitten yksinkertaisesti lähetetään ne vakoojat Ruotsiin, koska ”vielä on talvee jäljellä”.
